Ilta Sanoma

NutraQ-yhtiön on muutettava toimintaansa, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen vaatii.

Markkinoilla on lukuisia erilaisia lisäravinteita ja luontaistuotteita. Kuluttaja-asiamiehen mukaan Vitaepro-tuotteen markkinointi on ollut harhaanjohtavaa ja puutteellista.

Markkinoilla on lukuisia erilaisia lisäravinteita ja luontaistuotteita. Kuluttaja-asiamiehen mukaan Vitaepro-tuotteen markkinointi on ollut harhaanjohtavaa ja puutteellista. Kuva: Sami Kero / HS

Vitaepro-lisäravinteen markkinoinnissa on Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tiedotteen mukaan esiintynyt monia puutteita.

Kuluttaja-asiamies Katri Väänänen sanoo, että esimerkiksi tilauksen ehdot ovat jääneet epäselviksi. Kuluttajalle on luotu harhaanjohtava kuva siitä, että kyseessä olisi kokeilutilaus.

-?Mainoksissa on käytetty ilmaisuja, kuten "tutustumistarjous -50 prosenttia. Ei sitoutumisaikaa" ja "kokeile puoleen hintaan ilman sitoutumisaikaa", tiedotteessa kerrotaan.

Todellisuudessa tilaus on ollut voimassa toistaiseksi. Mainoksissa on myös jätetty kertomatta elinkeinonharjoittajan nimi ja sopimuksen kesto.

Väänäsen mielestä myös kestotilauksissa viittaukset tutustumiseen ja kokeilemiseen ovat omiaan johtamaan ostajia harhaan.

Olennaiset tiedot pitäisi ilmaista selkeästi, ymmärrettävästi ja oikeaan aikaan, mutta Vitaepron mainoksissa niitä on piilotettu. Väänäsen mukaan mainoksen lopussa oleva teksti oli kirjoitettu niin pienellä, ettei se ole ollut kohtuudella keskivertokuluttajan luettavissa.

-?Jos tv-mainoksen pikkuprintti vilahtaa ohi silmien sekunneissa, eikä edes tilauksen yhteydessä saa tarkempia tietoja sen sisällöstä, on kuluttaja aivan liian ohuen tiedon varassa tehdäkseen harkittuja ostopäätöksiä, Väänänen linjaa.

Tuotteita on ollut mahdollista tilata tekstiviestitse, mutta tällöinkin olennaisia asioita on jätetty selkeästi kertomatta. Tekstiviestitilauksissa on noudatettava etämyynnin säännöksiä ja ostajan on saatava tietää ennen sopimuksen tekoa muun muassa sen kesto, elinkeinonharjoittajan nimi ja tiedot kuluttajan peruuttamisoikeudesta.

Vitaeprota on viime vuosina markkinoitu näkyvästi televisiossa useilla kanavilla. Tuotteen markkinoinnista vastaa NutraQ. Se on kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta sitoutunut korjaamaan markkinointiaan.

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 13:30:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.