Ilta Sanoma

Myös sähkön hinnan nousulla on Paltan kyselyn mukaan kielteisiä vaikutuksia palvelualojen yrityksiin.

Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

Kiertävistä sähkökatkoista aiheutuisi merkittävää haittaa joka kolmannessa palveluyrityksessä, ilmenee Palvelualojen työnantajat Paltan kyselystä.

Tärkein sähkökatkosten aiheuttama haitta olisi se, että katkokset aiheuttavat tuotannon, palveluiden tai koneiden pysähtymisen kokonaan katkoksen ajaksi. Lisäksi jonkin verran haittaa katkoksista aiheutuisi reilulle 40 prosentille vastaajista.

-?Esimerkiksi kiinteistönhuollossa ja informaatio- ja viestintäpalveluissa sähkökatkot aiheuttaisivat monelle vähintään lisätyötä ja poikkeusjärjestelyjä, ja esimerkiksi monissa erilaisissa korjauspalveluissa työ keskeytyisi täysin, kertoo Paltan ilmastopolitiikan asiantuntija Mikko Paloneva tiedotteessa.

Energiakriisi saattaa talvella johtaa sähkön säännöstelyyn ja kiertäviin sähkökatkoihin. Mahdollisissa kiertävissä sähkökatkoissa pyrittäisiin välttämään niiden osumista yhteiskunnan kannalta kriittisiin toimijoihin.

Myös sähkön hinnannousulla on kyselyn mukaan kielteisiä vaikutuksia palvelualojen yrityksille. Merkittävää haittaa siitä aiheutuu joka kuudennelle palveluyritykselle.

Palta vaatii hallitukselta toimia palveluyritysten tukemiseksi. Etujärjestön mielestä Suomen hallituksen tulisi huomioida tukitoimissaan myös palveluyritykset, sillä nyt maan hallituksen päättämät toimet hinnannousun kompensoimiseksi rajoittuvat kotitalouksiin.

Palta vaatii, että palveluyrityksiä tulisi tukea sähköveron alennuksella tai muulla tukimekanismilla. Järjestö huomauttaa, että tällä hetkellä palveluyritykset maksavat jopa 45 kertaa teollisuutta korkeampaa sähköveroa.

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 12:00:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.