Ilta Sanoma

Asiantuntijoiden mukaan Surovikinin nimeäminen komentajaksi ei todennäköisesti muuta sitä, miten Venäjä käy sotaa. Se kertoo enemmänkin Putinin tyytymättömyydestä aikaisempiin sotilasjohtajiin.

Vladimir Putin, Dmitri Medvedev ja Sergei Surovikin kippistelivät vuonna 2017 hilpeissä tunnelmissa.

Vladimir Putin, Dmitri Medvedev ja Sergei Surovikin kippistelivät vuonna 2017 hilpeissä tunnelmissa. Kuva: Kirill Kudryavtsev / Reuters

Venäjän puolustusministeriö kertoi viime viikon lauantaina, että Ukrainassa käytävän "sotilaallisen erikoisoperaation" uudeksi yleisjohtajaksi on nimitetty kenraali Sergei Surovikin.

Siperiassa Novosibirskissä syntynyttä Surovikiniä on yleisesti pidetty kovana kurinpitäjänä.

Lisäksi hänellä on ollut maine myös ongelmien ratkaisijana.

Muun muassa "Venäjän sankarin" arvonimellä palkitulla Surovikinillä on kokemusta sotilasoperaatioista niin Afganistanista, Tadzhikistanissa ja Tshetsheniassa.

Lue lisää: Venäjä nimesi uuden kenraalin sota­operaation johtoon - synkkä maine leimaa pitkää uraa

Lisäksi hän on johtanut venäläisjoukkoja myös Syyrian sodassa, jonka yhteydessä häntä on syytetty muun muassa ihmisoikeusrikkomuksista.

Värikkään taustan omaava 56-vuotias Surovikin on myös ampunut mielenosoittajia Neuvostoliiton vastaisissa mielenosoituksissa vuonna 1991 ja istunut hetken tämän vuoksi myös vankilassa.

Yhdysvaltalaisen uutiskanavan CNN:n haastattelema Venäjän entinen ilmavoimien luutnantti Gleb Irisov ei juuri muistele hyvällä entistä komentajaansa, "Synkkä-Sergeitä".

Irisov kertoo Surovikinin olleen aina hyvin lähellä presidentti Vladimir Putinin hallintoa.

- Ei hänellä ole koskaan ollut omia poliittisia tavoitteita, vaan hän on toteuttanut aina muiden suunnitelmia juuri, kuten hallinto on halunnut, Irisov taustoittaa.

Asiantuntijoiden mukaan Surovikinin nimeäminen komentajaksi ei todennäköisesti muuta sitä, miten Venäjä sotaa käy, vaan kertoo enemmänkin Putinin tyytymättömyydestä aikaisempiin sotilasjohtajiin.

Toisaalta Surovikinin ensimmäisellä viikolla Venäjä tulitti heti rajusti Kiovaa, minkä monet katsoivat merkiksi uudesta alusta Venäjän yleisjohdossa.

Erityisen innolla nimeämisen otti vastaan Tshetshenian sotilasjohtaja Ramzan Kadyrov, joka on vaatinut koko sodan ajan Venäjää toteuttamaan järeämpiä toimenpiteitä Ukrainassa.

- Olen tuntenut Sergein henkilökohtaisesti erittäin hyvin lähes 15 vuotta ja voin vakuuttaa hänen olevan todellinen kenraali ja soturi.

- Hän on kokenut, itsepäinen ja ennakoiva komentaja, joka pitää isänmaallisuutta ja kunniaa arvossaan, Kadyrov runoili Telegram-kanavallaan, kun Surovikin nimeämisestä kerrottiin.

Sergei Surovikinin kerrotaan olleen Vladimir Putinin miehiä jo pitkään.

Sergei Surovikinin kerrotaan olleen Vladimir Putinin miehiä jo pitkään. Kuva: Alexei Druzhinin / Kreml / Sputnik / Reuters

CNN:lle puhellut Irisov maalaa kenraalista hieman toisenlaista kuvaa.

Irisov kertoo päättäneensä työnsä armeijassa palveltuaan Syyriassa viisi vuotta, koska hänen omat poliittiset näkemyksensä olivat ristiriidassa hänen kokemiensa asioiden kanssa.

- Todistin monia asioita ollessani järjestelmän sisällä.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24. helmikuuta Irisov työskenteli Venäjän valtiollisessa Tass-uutistoimistossa sotilastoimittajana.

Irisov kertoo vastustaneensa sotaa alusta asti. Hän pakeni maasta raskaana olevan vaimonsa sekä pienen lapsensa kanssa maaliskuun alussa.

Nyt perhe on monien mutkien jälkeen asettunut Yhdysvaltoihin Länsi-Virginian osavaltioon.

- Yritin selittää sodan alusta asti, että tämä tulee johtamaan Venäjän romahtamiseen.

- Kerroin, että se tulee olemaan suuri tragedia sekä Ukrainalle että myös Venäjälle.

Takaisin Surovikiniin. Irisov kertoo tämän olleen kaikkea muuta kuin pidetty johtaja, kun hän palveli Latakian lentotukikohdassa Syyriassa vuosina 2019-2020.

- Hän sai monet ihmiset erittäin vihaiseksi, ja he vihasivat häntä.

Irisov kuvailee, että "suoran" kenraalin toiminnasta ei pidetty esikunnassa, sillä tämä yritti toteuttaa jalkaväkikokemustaan ilmavoimissa.

Irisov sanoo Surovikinillä olevan läheiset yhteydet Kremlin lisäksi myös Wagner-palkka-armeijaan.

Kreml on kategorisesti kieltänyt kaiken yhteyden "Putinin kokkina" tunnetun oligarkin Jevgeni Prigozhinin yksityisarmeijaan.

Itse asiassa Prigozhin itsekin myönsi vasta syyskuun lopulla ensimmäistä kertaa perustaneensa kyseisen Wagnerin 1. toukokuuta 2014, jolloin Venäjä - tai Igor Girkin (tunnetaan myös nimellä Strelkov) vihreine miehineen alkoi miehittää Krimin niemimaata.

Lue lisää: "Putinin kokki" myönsi ensimmäistä kertaa perustaneensa Wagner-yksityisarmeijan

Sergei Surovikin (oik.) tunnetaan kovana kurinpitäjänä. Kuvassa Surovikin yhdessä Nikolai Lyubimovin kanssa vuonna 2018, jolloin Lyubimov toimi Rjazanin alueen kuvernöörinä.

Sergei Surovikin (oik.) tunnetaan kovana kurinpitäjänä. Kuvassa Surovikin yhdessä Nikolai Lyubimovin kanssa vuonna 2018, jolloin Lyubimov toimi Rjazanin alueen kuvernöörinä. Kuva: Maxim Shemetov / Reuters

Irisov uskoo Surovikin tulleen valituksi johtoon sen vuoksi, että hänellä on kokemusta sekä maa- että ilmavoimista ja tämän lisäksi Putinin vankkumaton luotto.

Irisovin mukaan Kiovan pommitukset maanantaina 10. lokakuuta eivät olleet sattumaa.

- Surovikin tuntee hyvin risteilyohjukset ja on varmasti hyödyntänyt yhteyksiään ja kokemuksiaan järjestäessään viime aikaisia iskuja.

Ajatushautomo ISW:n (Institute for the Study of War) asiantuntija Mason Clark näkee Surovikin nimityksessä olevan kyse siitä, että Kreml pyrkii saamaan "uutta verta komentojärjestelmään" ja johdolle "kovemmat nationalistiset kasvot".

- Surovikinin nimityshän sai laajalti kiitosta sotabloggareilta sekä Prigozhinilta ja siihen tässä pyrittiinkin, Clarke toteaa.

Irisov kertoo CNN:lle, että Surovikin allekirjoitti henkilökohtaisesti hänen eropaperinsa ilmavoimista.

Hän ei osaa sanoa mitään sen suhteen, millainen vaikutus Surovikinilla on yleisellä tasolla Venäjän toimintaan sodassa.

Clarken mukaan Kremlillä ei ole hyviä vaihtoehtoja, jos Surovikin ei suoriudu tehtävistään, tai jos Putin päättää, että Surovikin ei ole tehtäviensä tasalla.

- Siellä ei ole monia muita korkean tason venäläisiä upseereita, ja se taas voi johtaa Venäjän sotaponnistelujen heikkenemiseen entisestään, ruotii Clark.

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 11:40:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.