Ilta Sanoma

Ukrainassa taistellut Ralf Sirén kertoo Arto Nybergin haastattelussa, että tällä hetkellä suomalaistaistelijat ovat sijoitettuna hajanaisesti eri puolille Ukrainaa.

Ralf Sirén lähti Ukrainaan Alankomaista, jossa hän tuolloin asui. Nyt hän on muuttanut takaisin Suomeen.

Ralf Sirén lähti Ukrainaan Alankomaista, jossa hän tuolloin asui. Nyt hän on muuttanut takaisin Suomeen. Kuva: Lassi Rinne

128 päivää Ukrainassa sotinut reservin luutnantti Ralf Sirén kertoi rintamakokemuksistaan sunnuntai-illan Arto Nyberg -ohjelmassa. Haastattelussa hän kertoi siitä, kuinka Venäjän isku Javorivin sotilastukikohtaan mursi ratkaisevasti usean vierastaistelijan taistelutahdon aivan sodan alkumetreillä.

Venäjä iski 13. maaliskuuta Lvivin lähellä sijaitsevaan Javorivin sotilastukikohtaan 30 ohjuksella. Sirén kertoo Nybergin haastattelussa tilanteen kestäneen kaikkiaan noin kymmenen minuuttia.

Ukrainan viranomaisten mukaan kyseisessä iskussa kuoli 61 ihmistä ja yli 160 haavoittui.

- Suurimalla osalle vierastaistelijoista tuo oli ensimmäinen tulikosketus, paikalla ollut Sirén muistelee.

Ohjelman juontaja Arto Nyberg kysyi Siréniltä, kuinka hän ja muut vierastaistelijat reagoivat rajuun iskuun.

- 30 prosenttia lähti kotiin. Totesin, että tämmöistä sota varmaan onkin. Jos ei odota, että vihollinen ampuu takaisin, niin sitten on varmaan väärässä paikassa.

Ukrainan viranomaiset kertoivat pian iskujen jälkeen, että tukikohdassa työskenteli tapahtuma-aikaan ulkomaisia sotilaskouluttajia. Yle uutisoi iskujen aikaan, että alueella oli tuolloin myös suomalaistaistelijoita. Sirén kertoi IS:n haastattelussa kesällä, että ennen iskua joukkoja vasta muodostettiin tukikohdassa.

Javorivin tukikohta sijaitsee vajaa 25 kilometrin päässä Puolan rajalta, joka kuuluu sotilasliitto Natoon. Venäjän viranomaiset väittivät maaliskuussa tuhonneen ohjusiskullaan "ulkomaalaisia palkkasotilaita".

Sirén taisteli Ukrainassa noin neljä kuukautta Harkovan alueella Koillis-Ukrainassa. Sotilastukikohtaan tehdyn iskun lisäksi henkistä kestävyyttä on koeteltu useasti rintamalla.

Rintamalla Sirén kertoo toimineensa joukkueenjohtajana ja joutuneensa poistamaan noin 10 sotilasta takarintamalle, kun psyykkinen kestävyys ei näytä riittäneen.

Sirén poistui kesällä Ukrainasta sairastuttuaan ja on päättänyt, ettei enää palaa taistelemaan. Hän kertoo Nybergille olevansa yhä tiiviisti yhteydessä Ukrainassa taisteleviin suomalaisiin ja varsinkin omaan yksikköönsä, johon kuului kourallinen suomalaisia. Sirénin mukaan suomalaiset ovat nyt sijoitettuna eri puolille Ukrainaa "pienemmissä porukoissa".

Hänen mukaansa suomalaiset vapaaehtoiset eivät koskaan päässeet yhdessä "kunnolla" taistelemaan. Hän tyytyy toteamaan tähän johtaneiden syiden olevan "monimutkaisia".

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 01:16:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.