Ilta Sanoma

HJK:n mestaruusjuhlissa oli villi meno.

HJK sai mestaruuspatsaan sunnuntaina. Se oli varmistanut liigan ykkössijansa jo viime viikonloppuna.

HJK sai mestaruuspatsaan sunnuntaina. Se oli varmistanut liigan ykkössijansa jo viime viikonloppuna. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Mestaruuden jo varhemmin varmistunut HJK päätti jalkapallon liigakautensa, kun se taipui kotiviheriöllään sunnuntaina 0-1 KuPSille. Hopealle yltäneet ja Suomen cupin voittaneet savolaiset eivät latistaneet isäntien juhlia, sillä fanipäädystä raikui jo varhain kiitokset "Ollis, Ollis" Klubin seuraomistajalle Olli-Pekka Lyytikäiselle.

- Iso kuva on se, että tämä on yksi parhaita kausia - erittäin onnistunut kausi, HJK-omistaja Lyytikäinen kertoi STT:lle.

HJK saavutti Toni Koskelan päävalmentamana kolmannen peräkkäisen SM-kullan ja ylsi toisena sesonkina putkeen eurokilpailuissa lohkovaiheeseen.

- Eurooppa-liigaan pääsy on vielä isompi onnistuminen. Joukkueet, joita matkalla kaadettiin ja sitten kohdattiin, ovat meitä isompia, Lyytikäinen puntaroi.

Iso merkityksensä on myös rahalla. Osakeyhtiöissä euroja merkitsevät luvut ovat avainasemassa.

- Tämä on taloudellisesti varmaan HJK:n historian toiseksi paras Mestareiden liigavuoden jälkeen. Miljoonaluokkaa, Lyytikäinen paalutti.

Pelkkää ruusuilla tanssimista Klubin kausi ei ole ollut.

- Toki vuosi on ollut raskaskin, mutta tänä vuonna tulokset on tapissa, Lyytikäinen kuvasi.

Sunnuntain pelikin keskeytettiin minuutiksi pariksi, kun 6?768 katsojasta osa fanipäädyssä häiriköi - merkkitulista roihusi kentälle sakeasti savua.

HJK:n kannattajat käyttivät ottelussa soihtuja, jotka ovat kiellettyjä.

HJK:n kannattajat käyttivät ottelussa soihtuja, jotka ovat kiellettyjä. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

HJK:n kapteeni Miro Tenho kiitti katsojia ottelun jälkeen.

HJK:n kapteeni Miro Tenho kiitti katsojia ottelun jälkeen. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Järjestyksenvalvojat yrittivät taltuttaa kenttäalueelle juosseita HJK:n kannattajia.

Järjestyksenvalvojat yrittivät taltuttaa kenttäalueelle juosseita HJK:n kannattajia. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Osa kannattajista juoksi kentälle.

Osa kannattajista juoksi kentälle. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Ottelu jouduttiin välillä keskeyttämään soihduista levinneen savun takia.

Ottelu jouduttiin välillä keskeyttämään soihduista levinneen savun takia. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Palloliiton puheenjohtaja ja KuPSin omistaja Ari Lahti osallistui kahdessa roolissa mitaliseremonioihin, jotka nekin viivästyivät katsojien kentälle juoksujen takia.

- Kausi on ollut onnistunut, jännittävä loppuun asti. Hienoa, että suomalaiset joukkueet ovat pärjänneet Euroopan kentillä, Lahti korosti.

- Ehkä pieni pettymys, että yleisö ei oikein kesällä vielä löytänyt lehtereille, Lahti täydensi.

Fakta

Veikkausliiga sunnuntaina:

Mestaruussarja: Honka-Haka 1-1 (1-0), Inter-SJK 1-0 (0-0), HJK-KuPS 0-1 (0-1).

Suomen mestari HJK ensi kauden Mestarien liigan karsintaan, KuPS ja Honka ensi kauden Konferenssiliigan karsintaan. Haka, Inter ja SJK Eurolopputurnaukseen, jossa palkintona paikka Konferenssiliigan karsintaan.

Haastajasarja: AC Oulu-Ilves 0-2 (0-1), FC Lahti-HIFK 6-1 (3-1), IFK Mariehamn-VPS 2-2 (0-1).

AC Oulu ja VPS Eurolopputurnaukseen. FC Lahti karsii liigapaikasta Ykkösen karsintafinaalin TPS-Jaro voittajaa vastaan. HIFK putoaa Ykköseen, josta liigaan nousee Ykkösen voittanut KTP.

Ilta Sanoma
dimanche 16 octobre 2022 23:22:00 Categories: Ilta Sanoma Veikkausliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.