Ilta Sanoma

Phuketin paikalliskuvernöörin mukaan kaikki kynnelle kykenevät viranomaiset ja vapaaehtoiset on valjastettu auttamaan ihmisten evakuoinnissa ja pelastustöissä.

Phuket Townissa saaren koillisosassa kadun varren tulvivat kauttaaltaan vielä sunnuntaina.

Phuket Townissa saaren koillisosassa kadun varren tulvivat kauttaaltaan vielä sunnuntaina. Kuva: ROYAL THAI NAVY/ Reuters

Suomalaisturistien suosimaan Thaimaan Phuketiin on iskenyt viikonloppuna runsaita rankkasateita, joista on aiheutunut massiivisia tulvia ja laajoja pelastustöitä. Rankkasateet alkoivat paikallista aikaa lauantaiaamuna ja ne ovat jatkuneet sunnuntaiaamuna.

Bangkok Post uutisoi, että rankkasateet ovat iskeneet erityisesti Phuketin saaren eteläosiin. Tulvat ovat aiheuttaneet paljon liikennehäiriöitä ja suoranaista kaaosta, lehti kirjoittaa.

Paikallisviranomaiset ovat valjastaneet kaikki kynnelle kykenevät pelastustöihin.

Paikallisviranomaiset ovat valjastaneet kaikki kynnelle kykenevät pelastustöihin. Kuva: ROYAL THAI NAVY / Reuters

Kuva: ROYAL THAI NAVY / Reuters

Phuketin provinssin kuvernööri Narong Woonciewin mukaan kaikki liikenevät pelastustyöntekijät ja vapaaehtoiset on hälytetty auttamaan tulvista kärsineitä kotitalouksia ja avustamaan ihmisten sekä heidän omaisuutensa evakuoinnissa. Myös rannikkovartiosto osallistuu pelastustöihin vanhankaupungin alueella Phuket Townissa.

Phuketin vanhankaupungin eli Phuket Townin korttelit tulvivat vielä sunnuntaina näin rajusti. Vesi ylsi kadulla kulkeneen miehen polvien korkeudelle.

Phuketin vanhankaupungin eli Phuket Townin korttelit tulvivat vielä sunnuntaina näin rajusti. Vesi ylsi kadulla kulkeneen miehen polvien korkeudelle. Kuva: STRINGER / Reuters

Kuvernöörin mukaan joillakin alueilla vesiraja kipuaa pahimmillaan aikuisen ihmisen vyötäröön asti. Monin paikoin vesiraja yltää polven korkeudelle.

Tulvia on paikallisten pelastusviranomaisten mukaan riittänyt Thalangin alueella sekä esimerkiksi länsirannikolla Patongin ja Kamalan kaupungeissa. Patongissa rankkasateet ovat aiheuttaneet maanvöyryjä. Niiden takia sähköpylväitä on kaatunut teiden päälle ja alueella on ollut alueellisia sähkökatkoksia.

Phuketin lentokentällä on ohjeistettu matkustajia saapumaan lentokentälle 3-4 tuntia ennen määrättyä lähtöaikaa, etteivät he myöhästy lennoltaan.

Mies seurasi tulvintaa turistien suosimalla Phuket Townin kadulla sunnuntaina.

Mies seurasi tulvintaa turistien suosimalla Phuket Townin kadulla sunnuntaina. Kuva: STRINGER / Reuters

Ilta Sanoma
dimanche 16 octobre 2022 21:59:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.