Ilta Sanoma

Jani Volasen luoma Munkkivuori-sarja kertoo 1980-luvun lapsista ja heidän ja vanhempiensa traumoista. Sarjaa oli kirjoittamassa myös Volasen vaimo, näyttelijä Pirjo Lonka. Lähes jokaisesta lapsiroolista löytyy jotain, mitä jompikumpi heistä on kokenut.

1980-luvun Munkkivuoreen sijoittuvan sarjan pääosissa ovat Viljami Loponen (Mirko), Laura Birn (Anne) ja Joonas Saartamo (Markku).

1980-luvun Munkkivuoreen sijoittuvan sarjan pääosissa ovat Viljami Loponen (Mirko), Laura Birn (Anne) ja Joonas Saartamo (Markku). Kuva: Elisa Viihde Viaplay

Sysimustalla huumorilla ladatun M/S Romantic -komediasarjan, Studio Julmahuvin sketsien ja kepeiden roolien tekijältä saattaisi odottaa jälleen huumorisarjaa.

Jani Volasen luoma Munkkivuori on kaikkea muuta: draamasarja lähiön pihapiiristä, jossa yksi lapsista on kadonnut.

Aikuisten rooleissa nähdään Laura Birnin, Joonas Saartamon, Anna-Maija Tuokon, Olavi Uusivirran ja Paavo Kinnusen kaltaisia nimiä.

Kuva: Elisa Viihde

1980-luvun alkuun sijoittuva mysteeritarina kerrotaan silti alueen lasten silmin.

- 90-prosenttisesti, käsikirjoittaja ja ohjaaja Volanen alleviivaa.

Pihapiirissä tapahtuu sarjan aikana ikäviäkin asioita, mutta niistä saa käsityksen vain sen kautta, mitä lapset näkevät tai kuulevat.

Ilmassa on epäsuoraa uhkaa. Kepeyttä tuovat varhaisnuorten keskinäiset jutut ja tempaukset.

Avausjaksossa mitellään digikellon käytössä ja puhutaan Taisteluplaneetta Galacticasta ja Jippo-lehdestä.

Kuvassa Viljami Loponen ja Hugo Komaro (Kaius).

Kuvassa Viljami Loponen ja Hugo Komaro (Kaius). Kuva: Elisa Viihde Viaplay

Volasen omaa lapsuutta on paljon mukana, sillä Munkkivuoressa ovat hänenkin juurensa.

Myöhemmin Munkkivuori oli Volaselle mummola ja paikka, jossa hän asui kokonaisen vuoden, viidennen luokan ajan.

Silloin seutu tuntui uneliaalta, ei pelottavalta.

- Ei sen enempää pelottava kuin mikään muukaan paikka, jossa olen asunut. Minua pelottavat rappukäytävät ja kellarit edelleen, jos siellä ei ole ketään ja ulkona on pimeää, hän naurahtaa.

Jani Volanen kirjoitti draamasarjan, joka perustuu osin hänen omiin lapsuuden kokemuksiinsa.

Jani Volanen kirjoitti draamasarjan, joka perustuu osin hänen omiin lapsuuden kokemuksiinsa. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Sarja ei Volasen mukaan olisi voinut sijoittua nykyaikaan, sillä käytössä ei voinut olla kännyköitä tai nettiä, joista asioita olisi voinut tarkistaa.

- Nämä lapset eivät tiedä asioita, heille ei kerrota ja heille valehdellaan. Lapset valehtelevat toisilleen, ja he valehtelevat aikuisille. Ota siinä nyt sitten selvää, mitä tapahtui sille yhdelle kadonneelle lapselle, Volanen myhäilee.

Kymmenosainen draamasarja sivuaa myös Munkkivuoren historiaa.

Kaupunginosa rakennettiin 1950-luvulla sodasta palanneiden miesten perheille. Vaikeat sotakokemukset painoivat.

Kuvassa Stella Leppikorpi (Taina) ja Sunja Hyde (Heidi).

Kuvassa Stella Leppikorpi (Taina) ja Sunja Hyde (Heidi). Kuva: Elisa Viihde Viaplay

Traumat näkyvät sarjassa 1980-luvun vanhempien tavassa olla. He olivat perineet puhumattomuuden kulttuurin.

Korona-aika lykkäsi kuvauksia kesältä 2020 vuodella eteenpäin. Tämä johti näyttelijävaihdoksiin: päärooliin valittu nuori oli ehtinyt kasvaa roolistaan ulos.

Mirkoa näyttelemään pestattiin Viljami Loponen, joka täytti 13 ensimmäisenä kuvauspäivänä.

Kuvassa Vilho Rönkkönen (Pete) ja Viljami Loponen (Mirko).

Kuvassa Vilho Rönkkönen (Pete) ja Viljami Loponen (Mirko). Kuva: Elisa Viihde Viaplay

- Kyllä ensimmäisenä päivänä aika paljon jännitti. Se helpotti onneksi.

Sarjaa oli ideoimassa ja kirjoittamassa myös Volasen vaimo, näyttelijä Pirjo Lonka. Lähes jokaisesta lapsiroolista löytyy jotain, mitä jompikumpi heistä on kokenut - joko sellaisenaan tai liioiteltuina.

Munkkivuori Elisa Viihde Viaplay 16.10. alkaen.

Ilta Sanoma
dimanche 16 octobre 2022 12:25:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.