Ilta Sanoma

Kari Jalonen kertoi C Moren haastattelussa matkastaan TPS:ään.

Kari Jalonen viiletti vanhassa TPS-paidassaan lauantaina.

Kari Jalonen viiletti vanhassa TPS-paidassaan lauantaina. Kuva: Roni Lehti / Lehtikuva

TPS:n ja Ilveksen välinen lauantainen SM-liigakamppailu ei ollut tavallinen runkosarjakohtaaminen muiden joukossa, vaan ottelussa juhlittiin turkulaisjoukkueen 100-vuotista taivalta.

Ennen kiekon pudotusta jäällä nähtiin TPS:n seuralegendoja aina Saku Koivusta Timo Nummeliniin.

Yksi suurelle yleisölle tunnetuimmista turkulaisseuraikoneista on Leijoniakin valmentanut, nykyisin Tshekin A-maajoukkueen peräsimessä toimiva Kari Jalonen.

Jalonen kertoi C Moren haastattelussa pilke silmäkulmassa ja hymyissä suin huvittavan tarinan, miten hän päätyi TPS:ään kaudeksi 1988-89.

- No "Jortsuhan" (Hannu Jortikka) mut tänne pelaajana silloin haki Ruotsista. Melkein otti korvalehdestä kiinni, että nyt sä tuut Turkuun. Näin siinä loppujen lopuksi kävi. Sain hänen alaisuudessaan sitten voittaa mestaruuksia, Jalonen sanoi ja nauroi.

Hän myös vakavoitui ja totesi, että Jortikka on ollut isossa roolissa hänen urallaan.

- Kyllähän "Jortsu" on se ihminen, joka alkoi tavallaan minua opettamaan valmentajaksi. Pelaajauralla hänen johtajuutensa näkyi, ja saimme seurata häntä apuvalmentajina TPS:ssä. Hän antoi meille paljon vastuuta. Olen siitä hänelle paljon velkaa, Jalonen ylisti.

Jalonen loikkasi apuvalmentajaksi Jortikan TPS:ään kaudeksi 1998-99. Jalonen ja Jortikka juhlivat Suomen mestaruuksia TPS:n penkin takana keväinä 1999, 2000 ja 2001.

Ilta Sanoma
dimanche 16 octobre 2022 00:48:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.