Ilta Sanoma

Esitimme lääkäri Emilia Lagukselle 12 väittämää virtsatietulehduksesta. Tiesitkö, että haiseva virtsa ei yksinään viittaa virtsatietulehdukseen, mutta yksi merkki virtsassa kertoo, että lääkäriin kannattaa hakeutua pikaisesti.

Auttaako karpalomehu virtsatietulehduksen oireisiin? Lääkäri kertoo vastauksen.

Auttaako karpalomehu virtsatietulehduksen oireisiin? Lääkäri kertoo vastauksen. Kuva: Shutterstock

Aiheuttaako kylmällä kivellä istuminen virtsatietulehduksen? Entä auttaako karpalomehu oireisiin?

Virtsarakkotulehdukset ovat toiseksi yleisimpiä infektioita Suomessa heti hengitystieinfektioiden jälkeen. Silti monelle naiselle tuttuun vaivaan liittyy edelleen paljon myyttejä ja perättömiä väitteitä.

Selvitimme Terveystalon yleislääkäri Emilia Laguksen avulla vastaukset polttavimpiin kysymyksiin virtsatietulehduksesta.

Tämä ei ole totta. Lämpötilavaihteluista eli vaikkapa kylmettymisestä ei voi tulla virtsatietulehdusta.

Tämä ei ole totta.

Mutta jos esimerkiksi saunan hygieniassa on jotakin vikaa, niin silloin saunojalla voi olla pieni riski saada virtsatietulehdus. Itse lämpötila tai sen vaihtelu eivät kuitenkaan aiheuta riskiä.

Tämä ei ole totta.

- Jos märkä uimapuku hiertää, eivätkä limakalvot pääse hengittämään, saattaisi tämä aiheuttaa virtsatietulehduksen pitkällä tähtäimellä.

Tämä on totta. Tulehdus voi aiheutua seksistä kahdella eri tavalla.

Ensinnäkin sukupuolitaudit, kuten klamydia tai tippuri, voivat aiheuttaa tulehduksen. Tällöin puhutaan virtsaputkentulehduksesta. Virtsaputkentulehduksen oireet eroavat hieman muista virtsatietulehduksen oireista.

Seksistä voi saada myös tavallisen virtsatietulehduksen. Tulehdus ei tosin johdu seksikumppanista, vaan omista bakteereista. Bakteerit voivat päästä omasta välilihasta, suolesta tai nivusista virtsarakkoon.

- Honeymoon kystiitti eli seksin harrastamisesta syntynyt virtsatietulehdus on yleinen vaiva.

Tulehdus voi johtua siitä, että seksistä on pidetty pidempään taukoa. Tällöin limakalvot eivät ole tottuneet seksiin. Toinen syy voi olla ikä. Iän myötä limakalvot ohenevat ja kuivuvat, eivätkä ole enää yhtä vastustuskykyisiä.

- Heti seksin jälkeen kannattaa virtsata. Se vähentää riskiä saada virtsatietulehdus.

Tämä on osittain totta. Jos hygieniasta ei ole huolehdittu tarpeeksi hyvin, voi alapään pesu hieman vähentää riskiä saada virtsatietulehdus.

Todellisuudessa limakalvot ärtyvät liiallisesta hankauksesta ja saippuoinnista, jolloin pesusta voi olla myös haittaa.

- Ihan tavallinen hygienia ja vesipesu riittää.

Tämä voi olla totta. Karpalon ajatellaan happamoittavan virtsaa, jolloin siitä olisi hyötyä virtsatietulehduksen ehkäisyssä ja hoidossa.

Aiheesta ei ole tehty tarpeeksi kattavaa ja laajaa tutkimusta, jotta karpalomehun ja -valmisteiden, kuten kapseleiden, hyötyjä voitaisiin osoittaa täysin tosiksi.

- Toisaalta, jos kokee karpalon auttavan, niin ei siitä haittaakaan ole. Tällöin sitä kannattaa käyttää.

Sen sijaan runsasta C-vitamiinin syöntiä ei enää suositella. C-vitamiinin käytöllä on ikään kuin sama tausta-ajatus kuin karpalolla: se happamoittaa virtsaa.

- Suosittelen kokeilemaan ennemmin karpaloa oireisiin.

Tämä on totta. Naisilla on lyhyt virtsaputki, joten bakteerit päätyvät helposti virtsarakkoon. Virtsaaminen huuhtelee virtsarakkoa. Veden juonti taas lisää virtsaamista.

- Veden juontia kannattaa lisätä, jos juo vettä liian vähän.

Liiallisuuksiin ei vedenkään juonnissa kannata mennä. Liian runsaasta veden juomisesta voi saada vesimyrkytyksen. Kun virtsa on väriltään vaalean keltaista, on veden juonti riittävää.

Tämä voi olla totta. Kofeiini voi vähentää virtsaneritystä. Tällöin runsaalla kofeiinin nauttimisella voi olla pientä vaikutusta.

- Vaikutus ei ole suuri, enkä kieltäisi keneltäkään aamukahveja.

Tämä ei ole totta. Jos kyseessä on diabeetikko, silloin korkea verensokeri on tietenkin riski. Kun verensokeri on normaali, ei sokerin nauttiminen vaikuta virtsatietulehdukseen.

Vaaleiden leipien tai hiilihydraattien vaikutuksesta Lagus ei osaa sanoa.

- Haluaisin spontaanisti sanoa suoraan, että leipien ja hiilihydraattien nauttiminen ei vaikuta tulehdukseen. En ole kuitenkaan lukenut aiheesta tutkimuksia.

Ylipäätään ruoka-aineilla on vaikutusta itse virtsan väriin ja hajuun, ei virtsatietulehdukseen.

- En suosittelisi jättämään mitään pois ruoka-valiosta virtsatietulehduksen takia.

Tämä on osittain totta. Moni asia voi lisätä riskiä saada virtsatietulehdus: diabetes, vaihdevuodet, naissukupuoli tai kuivat limakalvot. Miehillä taas suurentunut eturauhanen voi lisätä virtsatietulehduksia.

- Jonkun verran on kyse myös huonosta tuurista, eikä syytä säännöllisiin tulehduksiin pystytä aina jäljittämään.

Tämä ei ole totta. Virtsan haju ei yksinään viittaa tulehdukseen, vaan syötyihin ruoka-aineisiin.

- Esimerkiksi lapsia ja vanhuksia tuodaan paljon vastaanotolle virtsan pahan hajun takia. Useimmiten taustalla ei kuitenkaan ole tulehdus.

Sen sijaan veri virtsan seassa on aina syy hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Tämä ei ole totta. Alle 65-vuotiaat, perusterveet ja ei raskaana olevat naiset pystyvät melko helposti uusimaan lääkereseptin virtsatietulehdukseen ilman tutkimuksia.

Jos tulehdus ei parane tai uusiutuu nopeasti, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin. Kaapista löytyviä lääkkeitä ei kannata syödä omin päin.

- Suosittelen varaamaan ajan lääkäriltä, jotta syy säännöllisiin virtsatietulehduksiin saadaan selvitettyä paremmin. Näin tulehdukseen saadaan myös toimiva lääkitys.

Virtsarakkotulehdus syntyy yleensä siten, että bakteereita pääsee nousemaan omasta suolistosta, välilihasta tai nivusista virtsaputkea pitkin virtsarakkoon. Naisilla on lyhyempi virtsaputki kuin miehillä, minkä takia tulehdukset ovat naisilla yleisimpiä.

Yleisimpiä virtsarakkotulehduksen oireita ovat lisääntynyt virtsaamistarve, kirvely virtsatessa ja kipu alavatsassa.

Virtsatietulehdusta hoidetaan antibiooteilla ja tulehduskipulääkkeillä.

Lähde: Terveyskirjasto

Lue myös: Pissaatko suihkussa? Asiantuntija vastaa 4 pissaväittämään ja kertoo, että suihkussa lorottelulla voi olla kehnot seuraukset

Ilta Sanoma
samedi 15 octobre 2022 19:30:00 Categories: Hyvä fiilis Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.