Ilta Sanoma

Norjalaislehti haastoi Veronika Stepanovan polleat puheet Venäjästä.

Veronika Stepanova kannattaa Venäjän sotaan johtanutta Vladimir Putinia.

Veronika Stepanova kannattaa Venäjän sotaan johtanutta Vladimir Putinia. Kuva: Liu Chan/Xinhua / ZUMA / MVPhotos

21-vuotias Veronika Stepanova on ollut Venäjän huippuhiihtäjistä äänekkäin Vladimir Putinin hallinnon kannattaja maan Ukrainassa käymän hyökkäyssodan aikana.

Pekingin olympialaisissa Venäjän kultaa voittaneeseen viestijoukkueeseen kuulunut nuori hiihtäjä on kampanjoinut näkyvästi Venäjän sodan puolesta keväästä alkaen. Stepanova on vastustanut raivokkaasti myös venäläisten urheilijoiden sulkemista pois kansainvälisistä kilpailuista.

Norjalainen VG-lehti haastoi Stepanovaa tämän näkemyksistä tuoreessa haastattelussaan. Hiihtäjä jatkoi suorasukaisella linjallaan.

- Ketä minun pitäisi tukea Venäjän sijasta? Pientä, äänekästä joukkoa, joka on vallannut poliittisen diskurssin ja eurooppalaisen median levittämään vihaa meitä vastaan? Stepanova kirjoitti vastaukseksi VG:lle.

VG on haastatellut juttuunsa myös norjalaisen ihmisoikeusjärjestön asiantuntijaa Ivar Dalea. Hänen mukaansa Stepanovan puheet ovat perinteistä venäläistä propagandaa, jossa Venäjä esitetään uhrina. Täysin huomiotta jätetään syy maan sulkemiselle kansainvälisestä yhteistyöstä.

Dale muistuttaa jutussa myös, kuinka armottomasti Venäjä rankaisee niitä, jotka uskaltavat vastustaa julkisesti Putinia ja tämän aloittamaa sotaa.

Venäjällä on pidätetty tuhansia mieltään osoittaneita ihmisiä sen jälkeen, kun Putin ilmoitti syyskuussa osittaisesta liikekannallepanosta.

- On traagista, että hänen kanssaan eri mieltä olevat venäläiset laitetaan vankilaan. Putinin kannattajat tuntevat varmastikin olonsa vapaaksi, mutta tämän päivän venäläinen yhteiskunta on suurilta osin kaikkea muuta kuin vapaa, Dale sanoo.

Stepanova juhli viestin olympiakultaa Pekingissä. Muutama päivä kisojen jälkeen Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan.

Stepanova juhli viestin olympiakultaa Pekingissä. Muutama päivä kisojen jälkeen Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan. Kuva: Liu Chan / ZUMA / MVPhotos

Stepanova ilmoitti pöyristyneensä VG:n asiantuntijan väitteistä, että hänen julkaisunsa olisivat valtiovallan ohjailemia.

- Kaikki ajattelevat samoin kuin minä, he eivät vain pidä siitä yhtä kovaa ääntä kuin minä. On totta, että tunnen joitakin ihmisiä joilla on erilainen mielipide - ehkä kaksi tai kolme sadasta - mutta sellaista se on demokratiassa. He ovat avoimia mielipiteestään, vaikka heidän perustelunsa ovatkin potaskaa. Mutta ketään heistä ei ole rangaistu tai laitettu vankilaan puheidensa takia, Stepanova väittää.

Venäläishiihtäjillä ei ole tällä tietoa asiaa hiihdon maailmancupiin myöskään ensi kuussa alkavalla kaudella. Fisin odotetaan tiedottavan linjauksistaan venäläishiihtäjien suhteen vielä lokakuun aikana.

Ilta Sanoma
samedi 15 octobre 2022 17:39:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.