Ilta Sanoma

Kuva: Lehtikuva, Antti Hämäläinen / IS, Martti Peltonen / IS, Pekka Elomaa, Tuomas Selänne, Kimmo Leppänoro

Taiteilija Vesa-Matti Loirin arvokkain kiinteä omaisuus oli Inarissa sijaitseva mökki, mutta tulevina vuosina perikunta tulee saamaan merkittäviä tuloja rakastetun esiintyjän musiikista.

Elokuussa 77-vuotiaana kuollut Vesa-Matti Loiri oli poikkeuksellisen suosittu kansantaiteilija, jonka ainutlaatuinen elämä kosketti suomalaisia monin tavoin. Loiri nousi kiintotähdeksi niin näyttelijänä kuin laulajana, mutta ei Hollywood-kuuluisuuksien tavoin varsinaisesti rikastunut työllään.

Legendaarisen viihdyttäjän taiteellinen testamentti on eeppinen, mutta millaisen taloudellisen perinnön hän jätti?

IS:n selvityksen perusteella perintösumma on kokonaisarvoltaan vähintään useita satojatuhansia euroja. Se koostuu ennen kaikkea Inarijärven rannalla Lapissa sijaitsevasta hirsimökistä sekä erilaisista tekijänoikeuskorvauksista, kuten elämäkerran tuotoista.

Perintöön ovat lain mukaan oikeutettuja taiteilijan rintaperilliset eli hänen kolme elossa olevaa lastaan: Riitta Loirin kanssa vuonna 1979 syntynyt Jenni sekä Stina Toljanderin kanssa vuosina 1995 ja 1996 syntyneet Ukko ja Sampo. Tiedossa ei ole, tekikö Loiri erillistä testamenttia.

Jos testamenttia ei ole, perinnönjako tapahtuu lain mukaisen perimysjärjestyksen mukaan. Tällöin kukin rintaperillisistä eli lapsista saa yhtä suuren osan perinnöstä.

Jos testamentti on, rintaperillisellä on silti oikeus lakiosaan eli puoleen hänelle perimysjärjestyksen mukaan kuuluvasta perintöosasta. Testamentilla voidaan määrätä muusta omaisuudesta.

Rintaperillisen voi poikkeuksellisesti jättää myös kokonaan perinnöttä, mutta vain laissa luetelluissa tilanteissa, kuten jatkuva kunniaton elämä tai rikos, joka loukkaa syvästi esimerkiksi perittävää. Rikoksesta tulee olla tuomio ja peruste on mainittava testamentissa.

Suomalaisittain Loirin perintö on tuntuva, ja jopa yllättävän iso hänen taannoiseen taloudellisen tilanteeseensa nähden. IS:n nyt elokuussa julkaiseman laajan selvityksen perusteella Loiri oli erityisesti 1980-luvun lopulla pahoissa veloissa.

Raskaista veloistaan Loiri pääsi kuiville harvinaisen valtion akordin sekä ystävien antamilla lainoilla, joista hän kertoi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle vuonna 2015. Loiri sai anteeksi mätkyistä kertyneitä korkoja jopa 150?000 markan verran.

Maksamattomia veroja Loirille alkoi kertyä 1970-luvulta lähtien. Hänen varsinainen vaurastumisensa alkoi vasta 2000-luvun edetessä.

Vesa-Matti Loirin mökki Inarijärven rannalla.

Vesa-Matti Loirin mökki Inarijärven rannalla. Kuva: Kimmo Leppänoro

Vesa-Matti Loirin mökki Inarijärven rannalla.

Inarijärven rannalla sijaitseva mökki oli Loirin henkireikä. Rakas paikka, jossa hän tykkäsi paitsi rauhoittua myös kalastella. Mökissä on muun muassa kaksi makuuhuonetta sekä avara olohuoneen ja keittiön yhdistelmätila. Sen ulkomaisemaa värittää iso terassi.

IS:n selvitysten perusteella mökin nykyarvo on 140?000-180?000 euroa.

-?Minulla ei ole varmaa tietoa, mutta jos minun pitäisi veikata, niin perikunta laittanee mökin jossain vaiheessa myyntiin, Loirin läheinen ystävä arvelee.

Loirilla ei ollut ajokorttia eikä arvatenkaan omaa autoa. Hän ei asunut viimeisiä vuosiaan omistusasunnossa, vaan vuokralla pääkaupunkiseudulla.

Viimeisinä vuosinaan Vesa-Matti Loiri asui vuokralla.

Viimeisinä vuosinaan Vesa-Matti Loiri asui vuokralla. Kuva: Terhi Ylimäinen

Loiri omisti omat äänentoistolaitteet sekä esimerkiksi joitakin huiluja. Arvokkaan poikkihuilunsa hän lahjoitti taannoin koomikko Jope Ruonansuulle, joka menehtyi 2020.

IS loi katsauksen Loirin muuhun taloudelliseen perintöön selvittämällä, millaisia tekijänoikeustuottoja hänelle on vuosien varrella kertynyt ja kertyy jatkossakin. Lisäksi selvitimme muun muassa hänen viime vuosien verotettavat tulonsa.

Sydämeeni joulun teen on yksi Loirin rakastetuimmista lauluista.

Sydämeeni joulun teen on yksi Loirin rakastetuimmista lauluista. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Vesa-Matti Loirin kuoltua hänen kappeleidensa tekijänoikeuskorvaukset siirtyvät hänen kuolinpesälleen. Gramex-oikeudet ovat voimassa 70 vuotta äänitteen teosta tai julkaisusta.

Esimerkiksi vuonna 1978 levytetystä Lapin kesä -kappaleesta perikunta saa korvauksia vielä yli 25 vuotta.

Loiri lauloi itsensä kansan sydämiin, mutta hän esitti pääosin muiden tekemiä kappaleita. Esimerkiksi Spotifyssa Loirin kuunnelluimpiin kappaleisiin (duetto Samuli Edelmannin kanssa) lukeutuva Tuomittuna kulkemaan on Juha Tapion sävelmäteos. Kappaletta on kuunneltu Spotifyssa yli 5,7 miljoonaa kertaa.

Lapin kesä -klassikkobiisi puolestaan on Eino Leinon runosta Kaj Chydeniuksen tekemä sävellys. Myöhemmin myös Perttu Hietanen ja Taisto Wesslin tekivät runoon sävellyksen. Loiri on levyttänyt molemmat versiot ja niistä jälkimmäinen on se tunnetumpi.

Loirin perikunta saa tekijänoikeuskorvauksia Gramexilta, joka maksaa korvauksia äänitteillä esiintyville taiteilijoille sekä äänitetuottajille. Gramex-korvauksia maksetaan vasta silloin, kun äänitettä esitetään julkisesti radiossa, televisiossa ja yleisötiloissa tai -tilaisuudessa.

Gramexilta äänitteen taloudellinen tuottaja (usein levy-yhtiö) saa korvauksista 50 prosenttia sekä äänitteellä esiintyvä yhtye toiset 50 prosenttia. Jos jokin yhtyeen jäsenistä on merkitty yhtyeen solistiksi, hän saa puolet taiteilijoiden osuuksista ja loppu jaetaan muiden äänitteellä esiintyvien taiteilijoiden kesken.

Loirilla on kaikkiaan 510 äänitettyä biisiä Gramexin rekisterissä.

Samuli Edelmann ja Loiri esittivät Tuomittuna kulkemeaan -hitin yhdessä muun muassa Pori Jazz -festivaalin lavalla.

Samuli Edelmann ja Loiri esittivät Tuomittuna kulkemeaan -hitin yhdessä muun muassa Pori Jazz -festivaalin lavalla. Kuva: Joonas Salli

Radiossa Loirin viisi soitetuinta kappaletta olivat vuosina 2017-2021 Sydämeeni joulun teen, Varpunen jouluaamuna, Lapin kesä, Tuomittuna kulkemaan ja Enkeli taivaan.

Sydämeeni joulun teen -kappale soi radiossa tuolla viiden vuoden aikavälillä yhteensä 2?051 ja Lapin kesä puolestaan 715 kertaa.

Kuten IS:n selvitys osoittaa, on liki mahdotonta tarkasti arvioida, kuinka paljon Loirin perilliset saavat esimerkiksi radiosoitoista, koska hintaan vaikuttaa niin lukuisat eri tekijät.

-?Levy-yhtiön saaman korvauksen jälkeen Loirin perikunta voi saada Gramexilta 1-10 euroa per soinut radiominuutti. Ylen kanavilta saa paremmat korvaukset kuin kaupallisilta, IS:n haastattelema, anonyyminä pysyttelevä alan asiantuntija arvioi.

Vuonna 1988 levytetystä Sydämeeni joulun teen -klassikosta Loirin kuolinpesä saa korvauksia vielä noin 36 vuotta. Mikäli noin kolmen minuutin Sydämeeni joulun teen soi radiokanavilla yhtä taajaan kuin tähän asti, kappaleen radiosoitot tuottavat perikunnalle 36 vuoden aikana kaikkiaan arvioidusti 43?000-430?000 euroa.

Soitetuimman kappaleen lisäksi Loirilla on 509 muutakin tekijänoikeustuloa kerryttävää levytystä.

Jari Tervon kirjoittama Loiri-elämäkerta on ollut valtava myyntimenestys.

Jari Tervon kirjoittama Loiri-elämäkerta on ollut valtava myyntimenestys. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Jari Tervon kirjoittama LOIRI.-elämäkerta on ollut menestys. IS:n tietojen mukaan pelkästään kovakantista Loiri-kirjaa on myyty yli 80?000 kappaletta.

Kun mukaan lasketaan kaikki mahdolliset alustat äänikirjoista pokkareihin, Otavan kustantamaa teosta on myyty 130?000-150?000 kappaletta. Määrä on Suomessa poikkeuksellisen suuri.

Kirjoissa laskentaperusteena on tavallisesti kustantajan saama arvonlisäveroton nettomyyntitulo. Tyypillisesti elämäkerran tuotot jaetaan kirjoittajan ja päähenkilön kesken.

Kirjan tekijät saavat eniten rojalteja kovakantisista kirjoista. Niiden prosenttiosuudet vaihtelevat eri kustannusyhtiöiden välillä, mutta tiedossa on, että Otavalta Tervo ja Loiri ovat kumpainenkin saaneet vähintään 2-3 euroa jokaisesta myydystä kovakantisesta kirjasta.

Pari vuotta sitten Otava nosti tuntuvasti äänikirjoista tekijöille maksamiaan prosenttisuuksia. Yksittäisen kirjan tekijän prosentit nousevat tiettyyn rajaan asti sitä mukaa, kun kirjaa kuunnellaan. Äänikirjojen rojaltit eivät kuitenkaan edelleenkään vedä vertoja kovakantisten vastaaville.

Kun ynnätään erilaisia kirjakorvauksia yhteen, Loirin voi sanoa saaneen Tervon tavoin elämäkerrastaan ainakin 170?000-222?000 euroa.

Jatkuvina uusintoina tv:stä tulevat Uuno Turhapuro -elokuvat kartuttanevat Loirin perikunnan tuloja jatkossakin.

Jatkuvina uusintoina tv:stä tulevat Uuno Turhapuro -elokuvat kartuttanevat Loirin perikunnan tuloja jatkossakin. Kuva: Martti Peltonen

Loirin perikunta saa tekijänoikeuskorvauksia myös elokuvista. Loiri tähditti Uuno Turhapuro -elokuvia yhteensä 19 kertaa. Kaikkiaan Loiri näytteli lähes 60 elokuvassa, ja niistä muistetaan tunnetuimpia ovat esimerkiksi Tie pohjoiseen, Pahat pojat ja Pojat.

Tekijänoikeuslain mukaan näyttelijöille maksetaan korvauksia 50 vuotta teoksen ensiesityksestä. Näyttelijän kuoleman jälkeen korvaukset siirtyvät kuolinpesälle.

Näin ollen Loirin elokuvista kertyy korvauksia perikunnalle vielä vuosikymmeniä.

Vuonna 1973 julkaistun ensimmäisen Uuno Turhapuro -elokuvan tekijänoikeuskorvaukset lakkaavat ensi vuonna. Elokuvasarjan viimeisestä osasta, Uuno Turhapuro - This Is My Life (2004) puolestaan korvauksia kertyy vielä vuoteen 2054. Loirin viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 2019 ensi-iltansa saanut Mika Kaurismäen ohjaama Mestari Cheng. Siitä kuolinpesälle kertyy euroja vielä lähes viisi vuosikymmentä.

Loirin viimeiseksi elokuvaksi jäi vuoden 2019 Mestari Cheng.

Loirin viimeiseksi elokuvaksi jäi vuoden 2019 Mestari Cheng. Kuva: Marianna Films

Kopiosto maksaa korvauksia tekijöille ja esiintyville taiteilijoille elokuvien sekä televisio- ja radio-ohjelmien jälkikäytöstä eli esimerkiksi elokuvien esittämisestä tv:ssä, mukaan lukien uusinnat.

- Elokuvan yhdestä esityksestä saa keskimäärin muutamien tuhansien eurojen tekijänoikeuskorvaukset, jotka jaetaan kaikille mukana olleille luoville henkilöille. Meidän sisäisen taulukon mukaan korvaukset jaetaan kaikille ohjaajasta näyttelijöihin. Näyttelijöiden kesken jaetaan noin kolmannes korvauksista. Jos siis on monta näyttelijää, ei summa ole suuri per esitys, Kopioston tilityspäällikkö Rainer Vallius kertoo.

Uuno Turhapuron luoja Spede Pasanen myi valtaosan yhtiöistään MTV3:lle 1980-1990-luvuilla. Kaupat olivat kannattavia tv-yhtiöille, sillä oikeuksien siirtyessä MTV3 on voinut vapaasti kierrättää suomalaisten rakastamia viihdetuotteita, kuten Turhapuro-elokuvia.

Vallius huomauttaa, ettei esimerkiksi teosten esitysoikeuksien myyminen vaikuta Kopioston maksamiin tekijänoikeuskorvauksiin.

Vesa-Matti Loiri tähditti Vain elämää -ohjelmaa yhdessä Toni Wirtasen, Elastisen, Paula Koivuniemen, Paula Vesalan, Samuli Edelmannin ja Jenni Vartiaisen kanssa.

Vesa-Matti Loiri tähditti Vain elämää -ohjelmaa yhdessä Toni Wirtasen, Elastisen, Paula Koivuniemen, Paula Vesalan, Samuli Edelmannin ja Jenni Vartiaisen kanssa. Kuva: Leena Koskela

Taiteilijan huippuvuosi oli 2015, jolloin Loirin verotettavat tulot olivat peräti 452?232 euroa. Hän oli vuonna 2014 mukana Vain elämää -ohjelmassa, ja ohjelman suosio saattoi vaikuttaa seuraavankin vuoden tuloihin.

Lisäksi hän isännöi vuonna 2015 omaa Loirinuotiolla-sarjaansa sekä näytteli Mika Kaurismäen Elämältä kaiken sain -elokuvassa.

Loirinuotiolla-sarjassa tunnetut vieraat kyläilivät Loirin vieraina Lapissa. Kuvassa Sauli Niinistö ja Jari Litmanen.

Loirinuotiolla-sarjassa tunnetut vieraat kyläilivät Loirin vieraina Lapissa. Kuvassa Sauli Niinistö ja Jari Litmanen. Kuva: Kaiho Republic

Vuosikymmenen loppuvuosina Loirin vuositulot pysyivät yli 100?000 eurossa, saaden esimerkiksi 2019 lähes 160?000 euroa. Vuonna 2020 Loiri sai ansiotuloja 107?795 euroa ja pääomatuloja 6?712 euroa.

Loirille ei tiedettävästi myönnetty taiteilijaeläkettä. Jari Tervon kirjoittamassa elämäkerrassa taiteilijan eläkepäivistä mainittiin seuraavasti:

"Loiri on nykyisin kiitollinen siitä, että Spede pidätytti hänen palkkioistaan eläkemaksut. Loiri saa kohtuullista eläkettä Speden tinkimättömyyden vuoksi. Jos asia olisi ollut Loirista kiinni, eläkkeet olisivat jääneet hoitamatta. Hän olisi mieluummin ottanut enemmän käteen."

Mika Kaurismäen dokumentissa päästiin kurkistamaan myös Loirin elämään Inarissa.

Mika Kaurismäen dokumentissa päästiin kurkistamaan myös Loirin elämään Inarissa.

Loiri perusti vuonna 1986 Ramppivalo Oy:n, jonka toimialaksi ilmoitettiin musiikki-, viihde-, mainos-, kustantamo- ja konserttitoimistoalan liiketoiminta. Kaupparekisterin toimialakuvauksessa ilmoitettiin myös, että "yhtiö voi harjoittaa raviurheilua omilla ja vuokrahevosilla".

Ramppivalo Oy liikevaihto oli 2010-luvun tilinpäätösten perusteella enimmäkseen positiivinen, vaikka muutamia tappiollisiakin vuosia oli. Taloudellisia ongelmia yhtiölle ei silti ollut.

Vain elämää -kausi vuonna 2014 saattoi vaikuttaa myös Ramppivaloon menestykseen, sillä yhtiön liikevaihto oli tuolloin 664?000 euroa ja liikevoitto 112?000 euroa. Parina seuraavana vuonna liikevaihto laski alle 400?000 euron. Vuonna 2017 se oli enää 115?000 euroa.

Vuosina 2018 ja 2019 Ramppivalon liikevaihto nousi jälleen 300?000 euron tuntumaan. Liikevoitto oli 2018 yli 190?000 ja 2019 yli 170?000 euroa. Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto jäi 60?000 euroon.

Helmikuussa 2021 toimittamassa tilinpäätöksessä yhtiön tase oli 408?000 euroa ja omaa pääomaa oli lähes 390?000 euroa.

Ramppivalon lisäksi Loirilla oli 1985 perustettu Kiinteistö Oy Koppelonhonka -niminen yhtiö, jonka tehtävä on omistaa ja hallita Inarissa Hongisto-nimistä tilaa sekä sille rakennettavaa loma-asuntorakennusta.

Ilta Sanoma
samedi 15 octobre 2022 10:00:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.