Ilta Sanoma

Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius on korjannut sidonnaisuusilmoitustaan.

Pirkka-Pekka Petelius on saanut lisenssituloja rahapeliyhtiö Pafilta.

Pirkka-Pekka Petelius on saanut lisenssituloja rahapeliyhtiö Pafilta. Kuva: Emmi Korhonen/Lehtikuva

Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr) pyytää anteeksi laiminlyötyään "kansanedustajalta edellytettyä huolellisuutta ja tarkkuutta".

Tällä viikolla on uutisoitu, miten Petelius oli ilmoittanut sidonnaisuusilmoituksessaan rahapeliyhtyö Pafilta saamaansa noin 58?000 euron tulonsa luottamustoimipalkkioksi. Kyse oli kuitenkin lisenssituloista, joita Petelius oli saanut rahapeliyhtiön käyttäessä hänen sketsihahmojaan toiminnassaan.

Torstaina Peteliuksen sidonnaisuusilmoitusta oli päivitetty, ja summa oli siirretty elinkeinon harjoittamisesta saaduksi tuloksi.

- Pyydän anteeksi, että olen laiminlyönyt kansanedustajalta edellytettyä huolellisuutta ja tarkkuutta. Olin ilmoittanut v. 2020 ja 2021 osalta puutteellisesti rahapeliyhtiö PAFilta saamiani tekijänoikeustuloja. Olen korjannut ilmoituksia ja olen pahoillani tekemistäni virheistä, Petelius kirjoitti perjantai-iltana Twitterissä julkaistussa tekstissään.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne kertoi perjantaina, että eduskuntaryhmä käsittelee asiaa perusteellisesti heti ensimmäisessä ryhmäkokouksessa sen jälkeen, kun Petelius on palannut sairaslomaltaan.

- Samalla päätetään mahdollisista jatkotoimista.

Petelius on ollut tällä viikolla etukäteen ilmoitetulla sairauslomalla ja poissa eduskuntatyöstä.

Ilta Sanoma
samedi 15 octobre 2022 02:10:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.