Ilta Sanoma

Kaivosmiesten ammattiliiton mukaan maan alla oli satakunta ihmistä, kun räjähdys tapahtui.

Pelastustoimet olivat perjantaina käynnissä Mustanmeren rannikolla sijaitsevalla kaivoksella.

Pelastustoimet olivat perjantaina käynnissä Mustanmeren rannikolla sijaitsevalla kaivoksella. Kuva: Lehtikuva

Ainakin kaksi ihmistä sai surmansa ja 20 loukkaantui kaivosonnettomuudessa Pohjois-Turkissa perjantaina, kertoi Turkin terveysministeri Fahrettin Koca.

Uhrimäärä voi nousta vielä huomattavasti, sillä kymmeniä kaivosmiehiä oli loukussa hiilikaivoksessa Mustameren rannikolla sijaitsevassa Asmarassa.

Paikallisviranomaisiin kuuluvan Nurtac Arslanin mukaan viisi ihmistä oli loukussa noin 350 metrin syvyydessä ja 44 noin 300 metrin syvyydessä. Yhteensä 14 kaivosmiestä oli päässyt omin voimin pois kaivoksesta.

Kaivosmiesten ammattiliiton mukaan maan alla oli satakunta ihmistä, kun räjähdys tapahtui.

Viranomaisten mukaan pelastusmiehistöt olivat onnistuneet pääsemään noin 250 metrin syvyyteen. Heti ei ollut selvää, miksi laskeutuminen syvemmälle ei ollut onnistunut.

Alustavien arvioiden mukaan räjähdyksen aikaansaanut kipinä oli peräisin viallisesta muuntajasta.

Ilta Sanoma
samedi 15 octobre 2022 01:39:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.