Ilta Sanoma

Tarvitset vain pari pinniä ja minuutin, mutta maksaako se vaivaa?

Kaksi pinniä ja minuutti riittää - vai riittääkö?

Kaksi pinniä ja minuutti riittää - vai riittääkö? Kuva: Shutterstock

Liian hyvää ollakseen totta. Siinä oli ensireaktioni, kun törmäsin Tiktokissa videoon. Sen mukaan lättätukastakin saa tuuhean ilman lämpökäsittelyä, jos ilmakuivauksen ajaksi kutreihin kiinnittää pari taktisesti aseteltua pinniä.

Koska vihaan föönäämistä (etenkin oikeaoppisesti eli pää alaspäin), mutta olen krooninen lättätukka, joka etsii jatkuvasti vaivaansa vastauksia, päätin antaa niksille tilaisuuden. Tulokset näet jutun lopusta.

Tiktok-videon perusteella pinniniksiin kuluu aikaa maksimissaan minuutti, eikä siihen tarvita kuin hiusharja ja kaksi pinniä. Pinni kuin pinni varmasti kelpaa, mutta itse käytän pieniä hainhampaita.

Niksin ohjeet menevät näin:

Harjaa hiukset ja tee jakaus haluamaasi kohtaan. Symmetrisin lopputulos syntyy, kun jakaus on pään keskellä.

Erota jakauksen oikealta puolelta kasvojasi kehystävä hiusosio ja vedä se jakauksen yli takaviistoon pään vasemmalle puolelle. Kiinnitä pinnillä.

Toista sama jakauksen vasemman puoleisen hiusosion kanssa, mutta siten, että vedät vasemmanpuoleisen kasvoja kehystävän osion jakauksen yli takaviistoon pään oikealle puolelle. Kiinnitä pinnillä.

Kun olet kiinnittänyt molemmat kasvoja kehystävät hiusosiot pään vastakkaisille puolille siten, että ne risteävät toistensa päältä, anna tukan kuivua.

Kun hiukset ovat täysin kuivat, nappaa pinnit pois ja palauta hiusosiot omille puolilleen. Valmista!

Katso havainnollista video täältä.

Tavallisesti solmin hiukseni leteille tai papiljoteille, jos haluan saada niihin volyymia ilman föönaamista. Molempiin kuluu aikaa 10-30 minuuttia, mikä on moninkertainen aika pinniniksiin verrattuna.

On toki hyvä huomioida yksi asia: pinniniksi lupaa tuoda nostetta vain kasvoja kehystävien kutrien tyveen siinä, missä letit ja papiljotit antavat rakennetta koko tukkaan. Juuri tyveen tuuheutta kuitenkin usein eniten kaipaankin.

Mutta sitten se lopputulos. Kuva puhukoon puolestaan.

En kuvailisi tätä lopputulosta vallattomaksi volyymiksi.

En kuvailisi tätä lopputulosta vallattomaksi volyymiksi. Kuva: Katariina Halonen

Kuten sanottu, olen krooninen lättätukka, eikä pari pinniä sitä muuksi muuttanut. Jos oikein pinnistän, huomaan tyvessä hieman enemmän nostetta kuin silloin, kun hiukseni kuivuvat luonnolliseen muotoonsa. Silti lopputulos on omaan makuuni lässähtänyt.

Niksi on kuitenkin uskomattoman helppo ja nopea, joten jos hiuksesi ovat luonnostaan taipuisat tai karheat, voi lopputulos olla kuohkeampi. Suosittelen siis kokeilemaan! Ei siinä elämästä enempää kuin minuutin häviä.

Mutta teille muille suora- ja sileähiuksisille lirutukille minulla on yksi neuvo: älä vaivaudu!

Lue lisää: Kokeilimme TikTokista tuttua "helppoa" kiepautusnutturaa - solmuun menivät niin hiukset kuin sormetkin

Ilta Sanoma
vendredi 14 octobre 2022 23:00:00 Categories: Ilta Sanoma Tyyli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.