Ilta Sanoma

Ilta-Sanomien kyselyyn vastanneet kertovat, mitä suihkuorgasmin saaminen vaatii, ja miltä se tuntuu.

Suihkuorgasmien saamista auttaa esimerkiksi rento tunnelma ja voimakas kiihottuminen.

Suihkuorgasmien saamista auttaa esimerkiksi rento tunnelma ja voimakas kiihottuminen. Kuva: Colourbox

Järisyttävä orgasmi ja lakanat aivan märkänä. Apua, pissasinko sänkyyn?

Jos sinulla ei ole ongelmia virtsaamisen kanssa, kyse voi pikemminkin olla squirttaamisesta eli suihkuorgasmista.

- Taitavasorminen mies sai minut squirttaamaan ensimmäisen kerran, 39-vuotias nainen kertoo Ilta-Sanomien kyselyssä.

Aiemmin nainen oli pitänyt suihkuorgasmeja lähinnä urbaanina legendana.

- Nykyään squirttaan melkein joka kerta, jos seksiä harrastetaan pidemmän kaavan mukaan. Tunne, joka siitä tulee, on aivan sanoinkuvaamaton. Olen jossain muissa maailmoissa.

Suihkuorgasmit tarkoittavat sitä, että virtsaputkesta tulee orgasmin yhteydessä nestettä, kertoo seksologi, seksuaaliterapeutti Jonna Närhi Intohimohuoltamosta.

Neste on peräisin skenen rauhasista. Kun rauhasia stimuloidaan, ne tuottavat nestettä.

Neste voi olla maitomaista tai kirkkaampaa. Maitomainen neste erittyy rauhasista suoraan virtsaputkeen. Kirkkaampi neste taas syntyy virtsarakossa.

Maitomaista nestettä voi tulla keskimäärin noin millilitran verran. Hajutonta ja kirkasta suihkunestettä voi tulla paljonkin, jopa 1,5 desilitraa.

Suihkuneste muistuttaa koostumukseltaan virtsaa, mutta siinä ei ole kuona-aineita. Urean ja virtsahapon määrät ovat alle puolet siitä mitä virtsassa. Virtsaan nestettä tuskin siis sekoittaa; virtsassa voi olla voimakaskin haju ja väri.

- Kaikki kolme asiaa eli ejakulaatio, suihkuneste ja orgasmi voivat kaikki toteutua erikseen, yhtä aikaa tai erilaisina kombinaatioina. Juuri ennen kuin suihkuorgasmi purkautuu ulos, voi tulla tunne kuin pissattaisi, mutta eron kyllä huomaa, kun laukeaminen alkaa, Närhi sanoo.

Seksologi Jonna Närhen mukaan kaikkea ei suihkuorgasmeista vielä tiedetä, vaikka aihetta onkin tutkittu.

Seksologi Jonna Närhen mukaan kaikkea ei suihkuorgasmeista vielä tiedetä, vaikka aihetta onkin tutkittu. Kuva: Colourbox

Pissahädän tunne ja nesteiden tulo voi hämmentää, etenkin ensimmäisellä kerralla.

"SQUIRTTASIN aikuisiällä ihan yllättäen kumppanin sormettaessa minua sängyssä. En itse ensin tajunnut, mitä tapahtui, ja olin hämmentynyt. Kumppani innostui tästä kovasti ja toisti kokeilemaansa tekniikkaa uudestaan. Tulin uudestaan ja uudestaan niin, että kaikki petivaatteet lähtivät pesuun. Sen jälkeen squirttailusta on tullut erottamaton osa seksielämääni, ja nautin siitä suuresti." - Nainen, 33

"ENSIMMÄISET kerrat squirttasin yhdynnässä vahingossa, ja säikähdin, että olen pissannut alleni. Alusta oli litimärkä! Asiaa tutkittuani tajusin, että olin squirtannut. En sitä ennen uskonut, että edes pystyisin sellaiseen. Silloinen miesystäväni opetti minut nauttimaan squirttaamisesta. Yleensä se tapahtuu sormilla stimuloimalla. Alussa pidättelin, koska squirtin lähestyminen tuntuu hieman samalta kuin pissahätä, mutta nykyään nautin tunteesta, ja annan tulla nautinnolla." - Nainen, 49

Skenen rauhaset vaativat stimulaation, jotta ne alkavat tuottamaan ejakulaationestettä.

- Tärkeintä seksissä on kuitenkin nautinto, eikä suoritus, Jonna Närhi muistuttaa.

Kyselyyn vastanneet kertovat, miten suihkuorgasmin saaminen on heiltä onnistunut.

"SE tuli emätinorgasmin kanssa yhtä aikaa. Muistan, että käytin vahvasti lantionpohjalihaksiani seksin aikana. Mies oli märistä lakanoista kovin ylpeä." - Nainen, 46

"KUMPPANI antaa tämmöisiä lelujen avulla. Tuntuu, että taju lähtee, sitten tulee "taasko lakanat kastui" -fiilis, ja lopulta raukeus. - Nainen, 38

"SE vaatii pitkäkestoisen, hyvin intensiivisen klitoriksen kiihottamisen." - Nainen, 43

"PITKÄ, hidas ja viipyilevä esileikki sai niin kiihottuneen olotilan, että orgasmin jälkeen koko sänky takapuoleni alla oli märkä." - Nainen, 43

"VANHEMMITEN squirttaamista tapahtuu. Ajattelen, että sitä edesauttaa rento tunnelma. Se, että tuntee kehonsa, ja on saavuttanut seksuaalisen itsevarmuuden." -Nainen, 44

Moni kertoo saaneensa suihkuorgasmin esimerkiksi sormien ja seksilelujen avustuksella. Yksin tai kumppanin kanssa.

"ENSIKSI pystyin saamaan sen vain toisen sormilla. Sitten opettelin tekemään sen itsekin. Nyt en pysty (enkä halua pystyä) ratsastamaan miehellä squrttaamatta. Silti toisen sormet tuntuvat parhaimmalta, koska niillä saa voimakkaimman stimulaation. Pystyn lähes koska tahansa squirttaamaan oikeanlaisella stimulaatiolla hyvin nopeastikin, mutta "tavallinen" orgasmi vaatii aikaa ja rauhaa ja keskittymistä. En ole koskaan saanut molempia orgasmeja yhtä aikaa, mutta se on kuulemma parasta, ja se onkin harjoituksen alla. - Nainen, 42

Se, miltä suihkuorgasmi tuntuu, on yksilöllistä. Osa vastaajista hehkuttaa, että suihkuorgasmi on paras orgasmi ikinä. Silmissä näkyy tähtiä, taju meinaa lähteä.

Toiset sanovat, että squirttaaminen ei tunnu sen erilaisemmalta kuin "tavallinen" orgasmi.

"OLEN saanut sellaisia yksin ollessani, itsetyydyttämällä. Yleensä pitkän kuivan ajan jälkeen. Ensin katsellut pornoa, sitten lelun avulla." - Nainen, 59

"SQUIRTTAAN, kun käytän satisfyeria tai kun minua nuollaan. Sellainen orgasmi on kyllä järisyttävä ja kestää pitkään. Sen jälkeen ei meinaa jaksaa edes hengittää. Keho rentoutuu täysin, ja olo on hyvä pitkän aikaa." - Nainen, 36

"SQUIRTTAAN sormettamalla silloin kun tilanne on turvallinen, ja pystyn rentoutumaan täysin ja olemaan miettimättä esimerkiksi sotkua. Satisfyerin kanssa saunassa saan helposti squirt-orgasmin." - Nainen, 39

"SIIHEN on vaadittu aina yhtäaikaisesti klitoriksen hyväilyä. Orgasmin tultua hyväilyjä jatkaa vain niin, orgasmit eivät lopu, vaan tulee suihkulähdeorgasmeina. Olen harrastanut rakastelupäiviä, joina vähintään viisi orgasmia on ollut pakko saada." - Nainen, 55

"SE vaatii pitkän seksisession, jossa on tullut jo orgasmeja. Orgasmi on voimakkaampi, enkä oikeastaan huomaa squirttaamista kuin vasta märistä lakanoista. Nykyisin kyllä jo arvaan märät lakanat orgasmin voimakkuudesta. Orgasmi tuntui koko kehossa, ja sen jälkeen häviää kaikki voimat hetkeksi." - Nainen, 33

"PARI kertaa olen squirtannut. Uskoisin, että syy tähän on ollut pitkä esileikki ja täydellinen keskittyminen hetkeen." - Nainen, 34

"SELLAISEN saamiseksi pitää ilmapiirin olla eroottisesti hyvin latautunut. Itsekseni saan sellaisen helposti, mieheni antaa sellaisia välillä, ja muiden kanssa tulee silloin tällöin. Jännitys voi viedä siitä terän. Ekan kerran kun sain tällaisen, olin aivan onnessani. Oli jouluaatto, sukulaisilla. Ajattelin seksiä ja sitä, miten saavuttaisin tällaisen squirtin. Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tajusin että ensiksi pitää olla vähän pissahätä, jotta tekninen onnistuminen ekalla kerralla oli mahdollista." - Nainen, 35

- Joskus suihkuorgasmi voi olla häritseväkin. Suihkulähdettä ei aina välttämättä ole kiva saada, ja se voi häiritä seksielämää, Jonna Närhi sanoo.

Jos nestettä tulee runsaasti, ovat lakanat tai kumppanin naama väistämättä märkiä.

Näin voit edesauttaa suihkuorgasmin saamista:

1. Hyväile samaan aikaan klitoriksen näkyvää osaa eli klitoriksen huippua sekä vaginaa sisäpuolelta, g-pisteen kohdilta (vaginan etuseinämästä).

- Toki tätä pitää tutkailla, että mikä tuottaa itselle eniten nautintoa. Ihmiset, jotka pystyvät suihkuorgasmiin kertovat usein, että tämä on se tekniikka, jolla he sen helpoiten tavoittavat. Joku voi tarvita lisästimulaatiota näiden lisäksi, esimerkiksi anaalin kautta, Jonna Närhi kertoo.

2. Voit käyttää apuna esimerkiksi sormia tai päästä kaartuvaa hieromasauvaa.

3. Käytä apuna liukuvoidetta, jotta vältyt mahdollisilta hiertymiltä. Mekaanisen stimulaation ei ole tarkoitus sattua.

4. Pidä lantionpohjalihakset kunnossa. Lantionpohjan lihakset supistelevat orgasmin aikana, ja mitä paremmassa kunnossa ne ovat, sitä voimakkaampana orgasmin voi tuntea. Lihaksia voi treenata niitä jännittämällä ja rentouttamalla.

- Lantionpohjanlihakset on helpoin löytää istualtaan. Ajattele niitä lihaksia joita supistat, kun yrität keskeyttää virtsasuihkun, Närhi vinkkaa.

3. Pyri olemaan mahdollisimman rento. Orgasmin voi ylipäänsä saada jopa mielen voimalla, jos vain on tarpeeksi rento ja hetkessä.

Mikään pakko suihkuorgasmeihin ei toki ole pyrkiä.

- Kokeile, jos kiinnostaa. Mutta jos et saa suihkuorgasmia, se ei tarkoita sitä, että olisit jotenkin epäonnistunut, Närhi sanoo.

Samaa pätee kaikkiin orgasmeihin ylipäänsä. Seksi on paljon muutakin kuin orgasmiin pyrkimistä.

- Puhuisin mieluummin itsen tutkailusta ja seikkailusta kumppanin kanssa. Seksin on tarkoitus olla aikuisten leikkiä ja hauskanpitoa eikä suorittamista.

Ilta Sanoma
vendredi 14 octobre 2022 22:35:00 Categories: Ilta Sanoma Seksi & Parisuhde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.