Ilta Sanoma

Mies kirjoitti haittaohjelman, kun hän oli vielä koeajalla edellisestä tuomiostaan.

Mies sanoo halunneensa oppia lisää tietotekniikasta.

Mies sanoo halunneensa oppia lisää tietotekniikasta. Kuva: Colourbox

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi valkeakoskelaisen miehen niin sanotun bottiverkon eli haittaohjelmalla saastutetuista laitteista koostuvan verkon rakentamisesta vaaran aiheuttamiseksi tietojenkäsittelylle.

Lue lisää: Pirkanmaalaismies ei ilmoittanut krypto­valuutta­tulojaan - tuomio törkeästä veropetoksesta

Tuomion mukaan mies tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeuteen, mikä muutettiin 60 tunniksi yhdyskuntapalvelua.

Tuomittu kiisti syytteen. Hän myöntää kirjoittaneensa vuonna 2019 splwow64.exe-nimisen ohjelman ja testanneensa sitä kaverin kanssa. Tuomittu sanoo toimineensa uteliaisuudesta oppiakseen lisää ja kehittyäkseen tietotekniikan ammattilaisena. Haittaa tai vahinkoa hän ei katso aiheuttaneensa.

Tuomitulla oli myös verkkopalvelu, johon kuka tahansa saattoi ladata haitallisia tiedostoja. Niitä kertyi tuhansittain. Mies sanoo tutkineensa ohjelmia, mutta kiistää käyttäneensä niitä haitallisesti.

Lisäksi hän toi maahan WiFi Pineapple- ja Bash Bunny -nimiset laitteet. Niitä markkinoidaan ja myydään laillisesti muun muassa tietojärjestelmien ja tietoverkkojen testaamiseen ja tietoturvahaavoittuvuuksien kartoittamiseen. Laitteita voidaan käyttää myös väärin. Nämä tuomittiin menetettäväksi rikoksentekovälineinä.

Lisäksi hänet tuomittiin menettämään rikoksentekovälineinä muun muassa 2 kannettavaa tietokonetta. Tämä kuitenkin raukeaa, jos laitteista poistetaan laittomat tiedostot omistajan kustannuksella.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen vuonna 2017 ehdolliseen vankeuteen törkeistä tietomurtorikoksista, törkeästä tietojärjestelmän häirinnästä ja vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle. Nyt käsitellyt asiat tapahtuivat kyseisen rangaistuksen koeajalla, mikä laskettiin raskauttavaksi tekijäksi tuomiota luettaessa.

Tuomio on lainvoimainen, sillä siitä ei valitettu määräaikaan mennessä.

Ilta Sanoma
vendredi 14 octobre 2022 18:55:00 Categories: Ilta Sanoma Tietoturva

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.