Rinnat ja niiden kokoon liittyvät asiat aiheuttivat keskustelua Big Brother -talossa.
Torstai-iltana Big Brother -talossa puheenaiheena olivat rinnat. Erityisesti rintojen kokoon liittyvät asiat saivat keskustelua aikaan Mian, Milenan ja Merven välillä.
- Jos joku haluu mulle silarit ostaa, niin otan kyllä, Mia sanoo muille.
Merve taas haluaisi ennemmin päästä rintojen kohotusleikkaukseen. Sen myötä Milena kertoo ystävistään, joille on tehty rintojen pienennysleikkaus.
Leikkaus tehdään yleensä, jos isot tai painavat rinnat haittaavat niiden kantajan normaalia elämää. Suuret rinnat voivat aiheuttaa muun muassa niska- ja hartiavaivoja sekä päänsärkyjä.
Merve kertoo haaveilevansa rintojen pienennysleikkauksesta. Kuva: Jukka Alasaari / Nelonen
Merve kertookin kärsivänsä selkäjumeista, joiden hän uskoo johtuvan rintojensa koosta.
- Kyllä myös ulkonäöllisesti haluaisin, hän kuitenkin lisää.
- Paras ystäväni on rinnakkaampi kuin minä. Se oli jotenkin niin hauska, kun minä toivoin, että minulla olisi ollut hänen ja hän toivoi, että hänellä olisi ollut minun, Mia sanoo.
Mia taas haaveilee rintojen suurentamisesta. Kuva: Jukka Alasaari / Nelonen
Milena puolestaan kertoo, kuinka isorintaisena ei voi ostaa mitä tahansa bikineitä. Täytyy ostaa sellaisia, joissa on varmasti kunnolliset olkaimet ja huolehtia, että ne ovat oikeasti tukevat.
- Eihän jollain pikkunarulla, niin phiuuu, moro! Milena kuvailee, kuinka huonosti istuvat bikinit aiheuttaisivat ei-toivottua vilauttelua.
Milena harmittelee, kuinka ei voi ostaa mitä tahansa rintaliivejä tai bikineitä. Kuva: Jukka Alasaari / Nelonen / Big Brother
Merve taas harmittelee, kuinka hän joutuu aina ostamaan rintaliivinsä erikseen isokokoisille rinnoille tarkoitetulta osastolta.
- Haluaisin oikeasti mennä normaaliin kauppaan ja että voisin ostaa ihan mistä vaan kaupasta rintaliivit tai bikinit, hän sanoo.
Milena ja Merve myös kauhistelevat, jos Big Brother päättäisi viedä heiltä kaikki tavarat pois. Ilman rintaliivejä heidän olonsa olisi talossa tukala.
- En olisi pulassa, olisin vain näin enkä liikkuisi, Milena toteaa.
BB-talon tapahtumia voi seurata Nelosen koostejaksoista tai Ruudun 24/7 -suoratoistopalvelusta. Nelonen ja Ilta-Sanomat ovat molemmat osa Sanoma-konsernia.
TetraSys Oy.