Ilta Sanoma

Pääministeri ei ole katsonut osallistumistaan ongelmalliseksi, koska hän aikoo keskustella yleisellä tasolla teemoista, joita on pitänyt esillä muuallakin.

Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marin (sd) esiintyy marraskuussa kasvuyritystapahtuma Slushissa aviopuolisonsa työpaikan edustajan kanssa.

Marin keskustelee tilaisuudessa, joka käsittelee hallitusten roolia innovaatioille sopivan ympäristön luomisessa. Marinia haastattelee Christian Miele pääomasijoitusyhtiö Headlinesta. Marinin puoliso Markus Räikkönen työskentelee samassa yrityksessä sijoittajana.

Marin kertoo STT:lle sähköpostitse lähettämässään kommentissa, että hän aikoo puheenvuorossaan keskittyä Euroopan strategiseen autonomiaan teknologioiden ja osaamisen näkökulmasta.

-?En ole katsonut ongelmalliseksi osallistua keskusteluun, koska siinä käsiteltävät teemat ovat yleisiä ja samoja, joista olen puhunut lukuisissa muissakin tilaisuuksissa. Arvioimme vielä osallistumista intressiristiriitanäkökulmasta ja keskustelemme asiasta oikeuskanslerin kanssa, Marin kirjoittaa.

Pääministeri ei vastannut siihen, miten hän päätyi mukaan tapahtumaan ja näkeekö hän eturistiriitaa siinä, että tarjoaa näkyvyyttä puolisonsa työpaikalle. Marin kertoo keskustelleensa osallistumisesta miehensä kanssa ja tavanneensa Mielen aiemmin.

Tammikuussa 2017 useat mediat kertoivat valtion edistäneen oululaisen Chempolis-yhtiön liiketoimintaa.

Chempolis oli saanut rahoitusta valtionyhtiö Fortumilta sekä osallistunut valtion vienninedistämismatkalle Intiaan. Silloisen pääministerin Juha Sipilän (kesk) lapset omistivat yhtiöstä osuuden. Marin reagoi asiaan SDP:n varapuheenjohtajana ja oppositiopuolueen kansanedustajana:

-?Päivä päivältä näyttää enemmän siltä, ettei Sipilä ole politiikassa edistämässä isänmaan vaan lähipiirinsä etua, Marin kirjoitti tuolloin viestipalvelu Twitterissä.

Marin osallistumisesta Slushiin kertoi aiemmin MTV:n uutiset sen jälkeen, kun Slush oli nostanut Marinin esiintymisen esille Twitterissä.

Ilta Sanoma
jeudi 13 octobre 2022 19:57:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.