Ilta Sanoma

Kauneuskilpailusta tuttu Uusitalo kuvailee eroa karuksi.

Riikka Uusitalo on osallistunut kahdesti Miss Suomi -kilpailuun.

Riikka Uusitalo on osallistunut kahdesti Miss Suomi -kilpailuun. Kuva: TERHI YLIMÄINEN / IS

Miss Suomi -kilpailusta tutut Katariina Juselius ja Riikka Uusitalo puivat treffailukokemuksiaan SOS-podcastinsa tuoreessa jaksossa.

- Mie sain bänksit keväällä. Elämäni ehkä karuimmat bänksit, Uusitalo paljastaa.

Uusitalo oli hyvin ihastunut deittailukumppaniinsa, ja myös Juselius piti miehestä.

- Jälkikäteen olen tajunnut, että olin ehkä enemmän ihastunut siihen ideaan ja mie halusin olla häneen tosi ihastunut ja halusin, että tästä tulee jotain ja tämä on vuosisadan rakkaustarina, vaikka siinä ei ollut niin räiskyvää kemiaa, Uusitalo taustoittaa.

Riikka Uusitalo on Miss Suomen toinen perintöprinsessa ja yleisön suosikki vuodelta 2019. Sen lisäksi hänet on nähty Miss Suomi All Star -kilpailussa.

Riikka Uusitalo on Miss Suomen toinen perintöprinsessa ja yleisön suosikki vuodelta 2019. Sen lisäksi hänet on nähty Miss Suomi All Star -kilpailussa. Kuva: Terhi Ylimäinen

Deittailukumppani oli kuitenkin se, joka päätti suhteen. Uusitalo kuvailee olevansa menevä mimmi ja reissaavansa paljon, kun taas tapailukumppani viihtyi enemmän kotona.

Yhtenä viikonloppuna Uusitalo oli juhlien jälkeisillä jatkoilla, mikä tuntui olevan liikaa miehelle. Tilanne aiheutti riitaa ja takapakkia suhteessa, mutta he palasivat uudelleen yhteen. Uusitalo ehdotti, että tällä kertaa he voisivat tavata useammin, sillä aiemmin he olivat viestitelleet tiiviisti, mutta tavanneet noin kerran viikossa.

- No, ei, hän sitten vastasi, että täytyykin tässä miettiä, kun on niin kovasti työkiireitä, stressiä ja kaikkea, tukka lähtee päästä ja allergia. Hänellä on niin paha allergia, että hän ei pysty näkemään minua niin paljoa, mutta hän selvittelee tässä allergiaansa ja nuhanenäänsä ja tilannettaan ja palaa sitten, jos tässä nyt kuitenkin jotain olisi, Uusitalo kertoo podcastissa.

- Mie olin, että juu, ei tarvi palata.

- Onko sut dumpattu siis allergian takia? Juselius kysyy.

- On! Allergian takia! Uusitalo vastaa.

Myöhemmin Uusitalo törmäsi ex-deittiinsä sattumalta baarissa.

- Sitten hän alkoi aivastelemaan. Jonkun kymmenen kertaa putkeen! Tuli vähän sellainen pieni, hyvä iva siitä, että no niin, aivastele nyt siinä sitten, et ainakaan ketään muutakaan täältä kotiin nappaa, Uusitalo sanoo.

UUSITALO ja Juselius tunnetaan missikilpailuista. Uusitalo kruunattiin vuonna 2019 Miss Suomen toiseksi perintöprinsessaksi, ja Juselius pääsi samana vuonna kisan finaalinelikkoon.

Molemmat tavoittelivat kirkkainta missikruunua myös Miss Suomi All Stars -kilpailussa vuonna 2021. Uusitalo ei yltänyt palkintosijoille, Juselius puolestaan jätti kilpailun kesken.

Ilta Sanoma
jeudi 13 octobre 2022 16:05:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.