Ilta Sanoma

Suomen urheiluliiton (Sul) puheenjohtaja Sami Itani on pitkällä sairauslomalla.

Sami Itani on johtanut Suomen urheiluliittoa vuodesta 2018.

Sami Itani on johtanut Suomen urheiluliittoa vuodesta 2018. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Urheilupiireissä on viime aikoina herättänyt hämmästystä näkyvän urheilupomon Sami Itanin täydellinen katoaminen julkisuudesta.

Syy on sairausloma, joka Itanille määrättiin syyskuun alusta vuoden loppuun.

Suomen urheiluliittoa (Sul) vuodesta 2019 johtanut Itani, 35, ei halua kommentoida tilannettaan julkisuudessa. Hän on kertonut tärkeille yhteistyökumppaneilleen palaavansa tehtäviensä pariin heti vuoden alusta.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Itani sai elokuun lopussa yllättävän sairauskohtauksen, josta on toipumassa.

Itani on työskennellyt Aalto-yliopistossa työelämäprofessorina marraskuun alusta 2021 lähtien. Hän on luonnollisesti sairauslomalla tästäkin tehtävästä.

Itani on väitellyt tohtoriksi Aalto-yliopistossa 2016. Hänen väitöskirjansa käsitteli henkilöstöjohtamisen kehitystä monikansallisissa yrityksissä.

Itani työskenteli maailman suurimmassa henkilöstöpalveluyrityksessä Adeccossa viiden vuoden ajan. Hän irtisanoutui Adecco Finlandin toimitusjohtajan pestistä vuoden 2021 alussa.

Itani on entinen kymmenottelija. Hänen johtamansa liiton urheilijat venyivät Münchenin EM-kisoissa koviin suorituksiin, kun sekä Topi Raitanen että Wilma Murto voittivat lajeissaan kultaa. Kristiina Mäkelän hopean ja Lassi Etelätalo pronssin ansiosta Suomi saavutti parhaan mitalisaldonsa yleisurheilun EM-kisoista 40 vuoteen.

Itani kertoi ennen kesän arvokilpailija, että eroaa puheenjohtajan tehtävästä, jos Suomi ei saa mitaleja.

Ilta Sanoma
jeudi 13 octobre 2022 16:08:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.