Ahon mukaan 1990-luvun alussa otettiin rutkasti velkaa, mutta samalla tehtiin suunnitelma siitä, miten velanotto lopetetaan.

Esko Ahon mukaan vuonna 1992 oli oleellista pystyä näyttämään, että korkorasitus on hallittua ja tulee piste, jolloin velkaantuminen taittuu. Tätä ei ollut mahdollista tehdä ilman säästöjä, Aho korostaa. Kuva: Jussi Helttunen / IS

Entinen pääministeri Esko Aho (kesk) napauttaa kädellään pöytää Otavan kabinetissa.

Aho puhuu siitä, kuinka 1990-luvun alussa otettiin huomattavasti enemmän velkaa suhteessa valtiontalouteen kuin nyt, mutta samaan aikaan tehtiin suunnitelma siitä, kuinka velanotto saadaan kuriin.

Napautuksellaan Aho alleviivaa sitä, kuinka nyt toimitaan hänen mielestään aivan toisin.

- Nyt ei ole mitään käsitystä kenelläkään, miten tämä loppuu. Nyt on 15 vuotta jatkettu, kriisiä on tullut kriisin perään ja aina se on ratkaistu velanoton lisäämisellä. Ei tällaista voi jatkaa, se on mahdoton tie.

Aho kysyy kirjassaan 1992: Suomen valinnat aavekissojen varjossa (Otava), miten on mahdollista, että velkaongelma synnytti kriisitunnelman, mutta nyt se vaietaan lähes kuoliaaksi.

- Syy on yksinkertainen. Lamavuosina velan lisäys tiesi kasvavia korkomenoja, Aho vastaa kysymykseensä.

Suomen valtio joutui maksamaan vuonna 1992 valuuttaluotoista lähes kymmenen prosentin koron.

Aho kertoo näkevänsä "uskossa nollakorkoihin paljon samankaltaista kuin uskossa ulkomaan velkojen autuuteen 80-luvun lopun Suomessa".

- Ei tarvitse pelätä, ei valuuttaluottojen ottamisessa ole mitään riskiä. On ajateltu, että nollakorko on vähän samanlainen, pysyvä ilmiö.

Esko Ahon mukaan Marinin hallituksen olisi pitänyt "ehdottomasti" karsia pois kaikki uudet menot koronapandemian iskiessä. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Nyt korot ovat lähteneet jälleen nousuun pitkän nollakorkojakson jälkeen. Rahalla on jälleen hintansa.

Valtionvelan korkoihin on budjetoitu ensi vuodelle jo puolitoista miljardia euroa.

Aho peräänkuuluttaa poliitikoilta "uskottavaa toimintamallia, jolla valtiontalouden jatkuvista alijäämistä voidaan päästä eroon".

- Se ei tarkoita sitä, että valtio tulee velattomaksi tai valtio maksaa pois velkojaan, mutta velkaantumisen kasvu pitää saada poikki. Meillä on naapurissa Ruotsi, joka on hoitanut talouttaan ihan toisella tavalla. Se kertoo siitä, ettei valtion velkaantuminen ole mikään vääjäämättömyys.

90-luvun talouspolitiikkaa kritisoidaan usein etenkin poliittisen kentän vasemmalta laidalta käsin.

Esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson sanoi koronapandemian iskettyä, ettei 90-luvun laman yhteydessä tehtyjä virheitä saa toistaa. Kritiikki kohdistuu etenkin Ahon hallituksen leikkauspäätöksiin.

Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) kertoivat maaliskuussa 1992 hallituksen aloittaneen keskustelut uusien säästöjen löytämiseksi. Kuva: Kai Gustafsson

Aho painottaa, ettei lama syntynyt leikkauksista, vaan siitä, että oli eletty yli varojen, ja samaan aikaan Neuvostoliiton kanssa tehty kauppa romahti.

Säästöillä ei velkaantumisen trendiä käännetty, mutta niillä saatiin uskottavuutta sille, että jonakin päivänä velkaantuminen päättyy, Aho sanoo.

Aho kertoo kirjassaan velanhankintamatkastaan, jonka hän teki Lontooseen ja New Yorkiin itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla vuonna 1992.

- Matka täytyi tunkea jo ennestään tiiviiseen aikatauluun niin, että ehtisin takaisin torstaina 10. joulukuuta eduskunnassa käynnistyvään välikysymyskeskusteluun pankkituesta. Matka päätettiin toteuttaa niin, että menettäisin siihen vain yhden kotimaan työpäivän, Aho kirjoittaa.

Aho lähti työhuoneestaan tiistaina 8. joulukuuta neljän maissa iltapäivällä ja lensi Finnairin iltakoneella Lontooseen, jossa hän ehti aikaeron ansiosta puhujaksi sijoittajille järjestettyyn suureen illallistilaisuuteen.

- Nukkumaan pääsin puolenyön tienoilla paikallista aikaa. Keskiviikkoaamuun suurlähetystö oli sijoittanut pari haastattelua, joiden jälkeen lensimme British Airwaysin ääntä nopeammalla Concordella New Yorkiin. Kolmen ja puolen tunnin lentoaika ja aikaero takasivat sen, että ehdin investointipankki Merrill Lynchin lounaalle. Ennen sen alkua kävimme pikavauhtia hotellissa suihkussa ja vaihtamassa vaatteet.

Tavallisesti Ahon herätti Neiti Aika, puhelinyhtiön palvelu, jonka saattoi tilata ennen nukkumaanmenoa. Monesti pääministerin uni katkesi puhelimen pirinään jo ennen tilattua herätystä. Kuvassa Aho huhtikuussa 1992. Kuva: Markku Ulander

Lounastilaisuuteen oli kutsuttu pari sataa sijoittajaa, jotka olivat "merkinneet Suomen valtion kahden miljardin dollarin historiallista lainaa".

- Merrill Lynchin mukaan laina meni hyvin kaupaksi. Silti sain puheeni jälkeen vastailla moniin kiperiin kysymyksiin siitä, mitä Suomi oli tekemässä kansantaloutensa kilpailukyvyn parantamiseksi ja valtiontalouden tervehdyttämiseksi, Aho kirjoittaa.

Käytyään CNN:n haastattelussa ja keskusteltuaan YK:n pääministerin Boutros Boutros-Ghalin kanssa erityisesti Venäjän tilanteesta, muu seurue oli siirtynyt autolla lentokentälle. Ehtiäkseen Finnairin lennolle Helsinkiin, Aho sai YK:n päämajan katolta helikopterikuljetuksen.

- Yölento vaati siihen aikaan hyvät unenlahjat, sillä business-luokankin istuimet suostuivat vain pieneen kallistukseen. Sen verran ehdin kuitenkin levätä, että saatoin torstaina aamulla siirtyä suoraan työpöydän ääreen, Aho kirjoittaa.

Aho kertoo kirjahaastattelussa käyneensä matkan aikana "suorituskykynsä äärirajoilla".

- Se oli fyysisesti aika uskomaton kokemus. Oli pakko pystyä osoittamaan, että on joku piste, jolloin velanotto taittuu ja vaihtotase korjaantuu.

Esko Aho istui yksin keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa 1.9.1992. Aho kertoo, että käännekohta Suomen taloudessa tapahtui reilut puoli vuotta myöhemmin, 4.4.1993, kun markan arvo alkoi vahvistua pysyvämmin. Kuva: Martti Kainulainen

Sekä Suomen Pankissa että valtiovarainministeriössä oli laadittu syksyllä 1992 salaisia arvioita sen tilanteen varalta, että ulkomaiset luottohanat sulkeutuisivat.

Ministeriön erityisenä huolenaiheena oli ulkomaisten luotonantajien Suomi-kiintiöiden täyttyminen.

Äärimmäinen keino olisi ollut säätää eduskunnan viiden kuudesosan enemmistöllä poikkeuslaki, joka antaisi mahdollisuuden puuttumiseen perusoikeuksiin tai omaisuuden suojaan.

- Ei ole kovin todennäköistä, että se olisi onnistunut, Aho sanoo.

Ahon mukaan on erittäin vaikeaa tunnistaa jälkikäteen, kuinka lähellä oltiin sitä tilannetta, että rahahanat ulkomailta olisivat menneet kiinni.

- Sellainen vaihtoehto oli pakko ottaa vakavasti. Jos lainahanojen katkeaminen olisi tapahtunut, yksi merkittävä lainanantaja olisi tullut siihen johtopäätökseen, että Suomen valtiolle ei voi antaa enää lainaa. Se olisi tarkoittanut sitä, että kaikki muut olisivat tehneet perässä saman johtopäätöksen.