Ilta Sanoma

Kärppien pelin taso on heitellyt rajusti alkukaudella. Ylikävely Sportista toi esiin superjoukkueen potentiaalin.

Ville Leskinen tehoili Sportin nurin keskiviikkona.

Ville Leskinen tehoili Sportin nurin keskiviikkona. Kuva: Ville Honkonen

Oulu

On syytä palata hetkeksi viime viikonloppuun.

Kärppien peli jätti superviikonlopusta paljon parantamisen varaa. Tämä on varsin mystinen asia, sillä perjantain HIFK-vierasmankelia ja lauantain tunteikasta Lasse Kukkosen paidanjäädytysottelua suuremmaksi ei viikonloppu SM-liigan runkosarjassa voi nousta.

Järjettömin panostuksin kauteen lähteneen kärppäjoukkueen on ollut hankala syttyä pelaamaan illasta toiseen. Kun tunne ei ole tapissa, jää suoritus väkisinkin vajaaksi.

- Alkukaudella on pelin kanssa ollut tekemistä. Tuntuu, että vähän liikaa mietitään kaukalossa asioita. Toisaalta tuollaiset isot ottelut voivat myös jäykistää pelaajia, Kärppien kultakypäräksi noussut Ville Leskinen pyöritteli.

Leskinen itse seurasi pitkäaikaisen joukkuetoveri Kukkosen seremonioita katsomon puolelta. Perjantain jälkeen paikkaa kokoonpanossa ei auennut.

- Oli se totta kai pettymys. Onneksi näin silti ne seremoniat, Leskinen toteaa.

Joukkueena Kärpät on uusiutunut paljon - samoin on käynyt pelisysteemin kanssa. Viime kaudella runkosarjan lopussa Lauri Marjamäen komentoon siirtynyt joukkue raapi parissa viikossa kasaan kaiken mahdollisen. Se riitti puolivälierien seiskaottelun jatkoerään saakka.

Peter Tiivolan (kuvassa) ja Ville Leskisen yhteispeli toimi keskiviikkoiltana.

Peter Tiivolan (kuvassa) ja Ville Leskisen yhteispeli toimi keskiviikkoiltana. Kuva: Ville Honkonen

Nyt materiaali on sitä luokkaa, että odotukset paitsi katsomossa niin myös joukkueessa ovat tapissa. Muutosprosessi on nytkähtänyt liikkeelle, mutta mitään ei tapahdu sormia napsauttamalla.

Keskiviikkoiltana Kärpät kaatoi Sportin maalein 4-0.

- Pelisysteemi on vähän erilainen mihin olen tottunut. Se on aika organisoitua. Henkilökohtaisesti tämä vaatii tietyssä määrin sopeutumista, Leskinen jatkoi.

- Kauden mittaan tämä varmasti kehittyy. Ja parhaimmillaan se tuottaa myös tulosta.

Kärpät nousi voitollaan sarjataulukossa kolmanneksi, joten tuloksen puolesta prosessi etenee aikataulussa. Silti suoritus on jäänyt paikoin vajaaksi, mitä valmennuskin on tuonut esiin.

- Helsingissä ei saatu oikein hippaakaan vastustajasta. Pistihän se vähän mietityttämään.

Parin päivän huili teki selvästi hyvää Kärpille. Keskiviikkona joukkue vyöryi näytöstyyliin Sportin yli. Loppulukemat eivät edes täysin kuvanneet Kärppien ylivoimaa. Joukkue oli jopa numeroita suuremmin kuskin paikalla.

Leskisen (1+2) ja Peter Tiivolan (2+2) saumaton yhteispeli tuotti kotijoukkueen kaikki maalit. Samalla Leskinen nousi kolkuttelemaan jo koko sarjan pistepörssin kärkisijoja. Leskinen ei peitellyt lainkaan onnistumisen tärkeyttä.

- Kyllä minä niitä pisteitä ajattelen. Ne tekee itseluottamukselle hyvää ja peli tulee vielä enemmän selkärangasta. Alkukauteen olen suhteellisen tyytyväinen, Leskinen myönsi.

Sportia vastaan nähtiin Kärpiltä kauden parasta peliä, mikä antaa myös lisää virtaa tuleviin koitoksiin.

- Tasapainoisin esitys koko alkukaudella. Ei mitään negatiivista sanottavaa tästä pelistä, Marjamäki tiivisti.

Kärpillä on edessään vauhdikas viikonloppu. Oululaisjoukkue kohtaa perjantaina KooKoon vieraissa ja alle vuorokausi myöhemmin SaiPan Lappeenrannassa.

Ilta Sanoma
jeudi 13 octobre 2022 01:53:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.