Ilta Sanoma

Brysselissä torstaina pidetty tapaaminen Turkin puolustusministerin Hulusi Akarin kanssa oli hyvähenkinen, kertoi Antti Kaikkonen illalla Brysselissä.

Turkin puolustusministeri Hulusi Akar, Antti Kaikkonen, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist keskustelivat keskiviikkona Naton päämajassa.

Turkin puolustusministeri Hulusi Akar, Antti Kaikkonen, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist keskustelivat keskiviikkona Naton päämajassa. Kuva: Kenzo Tribouillard / AFP / Lehtikuva

Bryssel

Suomen puolustusministeri Antti Kaikkonen ja Turkin puolustusministeri Hulusi Akar neuvottelivat keskiviikkona Naton päämajassa Brysselissä. Aiheena oli muun muassa Suomen Nato-jäsenyyden ratifiointi Turkin parlamentissa.

Ratifiointiin ei tullut selkeyttä. Turkki on Unkarin kanssa viimeinen maa, jolta ratifiointia vielä odotellaan.

- Sanoisin, että tuo tapaaminen oli aivan hyödyllinen molemmin puolin. Meillä on halu ymmärtää Turkkia ja kuulla heidän näkemyksiään omasta turvallisuusympäristöstään, Kaikkonen kuvaili tapaamista suomalaismedialle.

- Me painotimme omia näkemyksiä ja oman alueen asioita. Kerroimme tietenkin senkin, että Suomi on valmis Naton jäsenenä tarkkailemaan koko Naton toimintaympäristöä 360 asteen lähestymistapaan.

Kaikkosen mukaan tapaaminen oli "hengeltään rakentava", itse asiassa aivan hyvähenkinen.

- Ei siinä ainakaan takapakkia otettu meidän asiallemme. Toin toki esiin sen, että toivomme, että tämä ratifiointi voisi Turkissa edistyä. Päivämäärää Turkilla ei ole siihen vielä antaa.

Turkkilaisvaltuuskunta painotti Ruotsin, Suomen ja Turkin yhteisymmärryspöytäkirjaa, joka määrittää keskustelujen rakenteen. Niitä on jatkettu syksyllä virkamiestasolla.

- Toki on tärkeätä, että siltä pohjalta edistytään. Itse kyllä vakuutin, että Suomi on sen linjauksiin sitoutunut. Todellakin olemme mukana taistelussa terrorismia vastaan.

Turkkia hiertää erityisesti Ruotsin kurdiyhteisö, jonka joukossa on Turkissa kielletyn Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n kannattajia. Turkki vaatii kymmenien kurdien luovutusta Ruotsista terrorismiin liittyvien epäilyjen vuoksi.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen kokee tapaamisen olleen hyvähenkinen.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen kokee tapaamisen olleen hyvähenkinen. Kuva: Kenzo Tribouillard / Lehtikuva

IS kysyi Kaikkoselta, onko yhteisymmärryspöytäkirjan tulkinnoista erimielisyyttä Turkin ja Suomen välillä.

- Tietysti näitä keskusteluja käydään ennen muuta ulkoministeriön johdolla. Me keskustelimme enemmän omien salkkujemme asioista. En usko, että niistä ainakaan isompaa erimielisyyttä on.

Keskusteluissa ei tullut Kaikkosen mukaan esille sitä mahdollisuutta, että Turkki voisi ratifioida Suomen mutta ei Ruotsin jäsenyyttä.

- Yleensä ottaen voi sanoa, että Turkin näkökulmasta siellä kai katsotaan niin, että Ruotsilla saattaa tässä olla enemmän tekemistä kuin Suomella, heidän näkökulmastaan, puolustusministeri muotoili.

Lue lisää: Kommentti: Suomi ja Ruotsi ovat matkalla rajusti muuttuvaan Natoon - ja niistä voi tulla keskenään erilaisia liittolaisia

Kaikkosen mukaan Suomi on kiinnostunut kahdentoista Euroopan maan yhteisestä ilmapuolustushankkeesta, josta kertoi saksalaislehti Der Spiegel keskiviikkona.

Kaikkonen vahvisti, että hankkeesta on määrä allekirjoittaa torstaina aiesopimus osallistujamaiden kesken.

- Kovin vahvaa roolia meidän ei ole tarkoitus tässä hankkeessa ottaa, Kaikkonen sanoi.

Keskiviikon pääasia Brysselissä oli Ukrainan tukeminen taistelussa Venäjän hyökkäystä vastaan.

- Vahva henki kokouksessa oli, että tukea jatketaan yhdessä ja erikseen.

Ukrainan puolustusministeri Oleksi Reznikov (vas.) ja Turkin puolustusministeri Hulusi Akar.

Ukrainan puolustusministeri Oleksi Reznikov (vas.) ja Turkin puolustusministeri Hulusi Akar. Kuva: YVES HERMAN / Reuters

Brysselissä oli torstaina myös Ukrainan puolustusministeri Oleksi Reznikov.

- Tässäkin oli vahva solidaarisuuden henki, Kaikkonen kuvaili.

Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin ja asevoimien puolustushaaraneuvoston komentaja Mark Milley kertoivat aiemmin illalla, että tukijamaat pyrkivät toimittamaan Ukrainalle mahdollisimman nopeasti lisää ilmapuolustusjärjestelmiä.

Yhdysvalloilta Ukraina saa muun muassa moderneja Nasams-ohjusjärjestelmiä. Saksa toimitti alkuviikosta Ukrainalle ensimmäisen Iris-T-ohjuspatterin. Molemmat ovat kehittyneitä länsimaisia järjestelmiä, jotka pystyvät torjumaan muun muassa risteilyohjuksia.

Kaikkosen ohjelmaan kuuluu torstaina Naton varsinainen puolustusministerikokous.

- Siinä käsitellään muun muassa Naton pelotteen ja puolustuksen vahvistamista, Euroopan turvallisuustilannetta ja operaatioita. Ministerikokouksessa keskustellaan myös puolustusmateriaalivarastoista ja puolustusteollisuudesta.

Kaikkonen tapaa myös Unkarin puolustusministerin ja osallistuu kolmenväliseen kokoukseen yhdysvaltalaisen ja ruotsalaisen kollegansa kanssa.

Ilta Sanoma
jeudi 13 octobre 2022 01:21:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.