Ilta Sanoma

Asiantuntija-arvioiden mukaan Venäjän armeijan komentajavaihdoksista tuskin on suurta hyöytä sodassa Ukrainaa vastaan.

Sergei Surovikin Vladimir Putinin vierellä vuonna 2017.

Sergei Surovikin Vladimir Putinin vierellä vuonna 2017. Kuva: SPUTNIK / Reuters

Venäjä nimitti tällä viikolla Ukrainan sodan uudeksi komentajakseen kenraali Sergei Surovikinin, joka on aiemmin kylvänyt tuhoa Syyriassa.

Ukrainassa maan siviili-infrastruktuuriin tehdyt ohjusiskut laitettiin jo Surovikinin tekosiksi, sillä viikon alun ohjusiskut muistuttivat ukrainalaisten silmissä hyvin paljon venäläiskenraalin toimia Syyriassa.

Yhdysvaltalaisen ajatushautomon Institute for the Study of Warin (ISW) mukaan Surovikin ei kuitenkaan ollut vastuussa iskuista, sillä hän aloitti uudessa pestissään maanantaina, eikä olisi ehtinyt suunnitella sekä toteuttaa iskuja niin nopeasti. ISW:n tietojen mukaan Ukrainan siviilikohteisiin iskemistä ohjuksin suunniteltiin jo viime viikon puolella.

Ukrainassa on herännyt pelkoa siitä, että Surovikinin astuminen kuvaan lisäisi Ukrainan sodan samankaltaisuuksia Syyrian sodan kanssa. ISW huomauttaa viimeisimmässä raportissaan, että konfliktit ovat hyvin erilaisia, eikä Venäjällä ole Ukrainassa tarvittavaa ilmatilan hallintaa toteuttaakseen Syyrian kaltaisia pommitusiskuja.

Lue lisää: Venäjä iski vilkkaalle torille, iskussa kuollut ainakin seitsemän ihmistä

Surovikinin nimitys uudeksi komentajaksi samana päivänä, kun Ukrainan siviilikohteisiin iskettiin, uskotaan olleen Venäjältä tarkoituksellinen teko, jolla pyritään luomaan uutta uskoa maan puolustusministeriötä kohtaan.

ISW:n mukaan Venäjällä on kuitenkin systemaattisia ongelmia, jotka eivät komentajaa vaihtamalla korjaannu.

- Ylempien komentajien vaihtelu ei korjaa systemaattisia ongelmia, jotka ovat jarruttaneet Venäjän operaatioita, logistiikkaa, puolustusteollisuutta ja liikekannallepanoa hyökkäyksen alusta lähtien, ISW:n Twitter-tilillä todettiin.

Samoilla linjoilla on myös suomalainen sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll, joka niin ikään kommentoi aihetta Twitterissä.

- Venäjän konventionaaliset keinot käydä sotaa ja saavuttaa menestystä vähenevät, sotilaiden ja kaluston osalta. Kenraalivaihdokset eivät tilannetta muuta. Vaihtoehdoksi jää yhä epätoivoisemmat ja moraalittomammat iskut sekä Ukrainassa että sen ulkopuolella, Limnéll kirjoitti.

Lue lisää: Kiovalainen lasten­lääkäri Oksana oli juuri vienyt lapsensa päivä­kotiin - sitten pahin tapahtui

Lue lisää: Putin väittää: Nord Stream 2:ta voitaisiin käyttää - "Pallo on EU:lla"

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 23:45:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.