Ilta Sanoma

19-vuotias Leah Croucher katosi vuonna 2019 Milton Keynesissä.

Poliisi on löytänyt ihmisen jäänteitä kiinteistöstä, josta aiemmin löytyi 19-vuotiaana kadonneen Leah Croucherin tavaroita. Asiasta uutisoi BBC.

Croucher katosi kolme vuotta sitten. Hänet nähtiin viimeksi valvontakameran kuvissa Milton Keynesissä Keski-Englannissa 15. helmikuuta 2019.

Poliisi löysi aiemmin tällä viikolla Croucherin repun ja henkilökohtaisia tavaroita talosta Loxbeare Drivelta Milton Keynesistä.

Talosta löytyneitä ihmisen jäänteitä ei ole virallisesti tunnistettu, mutta poliisi kertoi tiedottaneensa asiasta Croucherin perheelle.

- Vainajan virallinen tunnistaminen vie todennäköisesti jonkin aikaa, poliisi sanoi.

Poliisi on tutkinut taloa maanantaista lähtien saatuaan yleisövihjeen. Keskiviikkona poliisi kertoi aloittaneensa murhatutkinnan löydettyään rakennuksesta Croucherin tavaroita.

Ihmisen jäänteet löytyivät tämän jälkeen rikosteknisissä tutkimuksissa. Poliisi kuvaili tapahtumapaikkaa haastavaksi ja sanoi, että tutkimukset jatkuvat vielä.

Poliisi on kolmen vuoden aikana tutkinut yli 4?000 rakennusta ja käynyt läpi 1?200 tuntia valvontakameratallenteita.

Croucherin läheisten mukaan Croucher oli hyvin hiljainen eikä kovin ulospäin suuntautunut. Hän oli kilpaillut kansainvälisellä tasolla taekwondossa, mutta hänen isänsä mukaan hän ei ollut mikään tappelija.

Croucherin veli teki itsemurhan 24-vuotiaana marraskuussa 2019. Hänen äitinsä sanoi, että siskon katoaminen oli ollut veljelle hyvin vaikeaa.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 21:07:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.