Ilta Sanoma

Vestmanin mukaan STM esitti pienydinreaktoreille 800?000 euroa ensi vuoden budjettiin, Saarikon VM veti punakynällä hankkeen yli.

Kokoomuksen energia-asiantuntija Heikki Vestman vaatii keskustalta myös tekoja ydinvoiman edistämiseksi.

Kokoomuksen energia-asiantuntija Heikki Vestman vaatii keskustalta myös tekoja ydinvoiman edistämiseksi. Kuva: VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Kansanedustaja Heikki Vestman (kok) ihmettelee keskustan uutta ydinvoimalinjausta.

Keskusta kertoi tänään energialinjauksissaan kannattavansa uuden ydinvoimalan rakentamista ja haluavansa kehittää pienydinreaktoreita lämmöntuotantoon.

Kokoomuksen energia-asiantuntija Vestman ei hämmästele keskustan myönteistä ydinvoimakantaa vaan linjausten ristiriitaa keskustaministereiden nykytoiminnassa.

Vestmanin mukaan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) leikkasi ensi vuoden budjetista pois STUK:n ja sosiaali- ja terveysministeriön esittämän rahoituksen pienreaktoreiden sääntelyn arvioinnille sekä ydinenergialain kokonaisuudistustyölle.

- Keskustan puheenjohtaja Saarikko teki tietoisen valinnan jättäessään pienydinvoiman edistämisen ja ydinenergiasääntelyn uudistustyön ilman pyydettyä 800?000 euron rahoitusta. Valtion budjetin mittaluokassa kyse on pienestä määrärahasta, jonka hallitus kuitenkin halusi keskustan johdolla nimenomaisesti poistaa. Tämä kertoo oleellisen: hallitus ja keskusta eivät ole halunneet edistää pienydinvoimaa, Vestman sanoi.

Vestman muistuttaa, että keskustalla on koko hallituskauden ollut ydinvoimahankkeiden kaksi keskeistä ministeriä: energia-asioista vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) ja valtiovarainministeri Saarikko.

- On sinänsä hienoa, että keskustan ydinvoimalinja järkevöityy. Keskustalla on kuitenkin ollut viime vuodet ratkaisevat ministerinsalkut ydinvoiman ja pienydinvoiman vauhdittamiseksi. Tuloksia ei ole. Vähintä, mitä keskusta ja hallitus voivat tehdä, on turvata lisätalousarviossa rahoitus pienydinvoiman edistämiseksi, Vestman totesi.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 19:33:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.