Ilta Sanoma

Davante Adams on pyytänyt anteeksi käytöstään.

Davante Adams suuttui tappiosta. Arkistokuva.

Davante Adams suuttui tappiosta. Arkistokuva. Kuva: Chris Unger / AFP / Lehtikuva

Ottelussa kärsitty tappio meni NFL:n supertähtiin kuuluvan Davante Adamsin tunteisiin varhain tiistaina Suomen aikaa. Las Vegas Raidersin pelaaja tönäisi kuvaajan kumoon kentän laidalla, kun hänen edustamansa joukkue oli kärsinyt vierastappion Kansas City Chiefsiä vastaan.

Adams oli kävelemässä määrätietoisesti kohti pukukoppikäytävää ja antoi hieman kyytiä tielleen osuneelle kuvaajalle.

Toimittaja Adam Schefter julkaisi tapauksesta videon, jonka näet tästä linkistä.

TMZ:n mukaan kuvaaja kertoi loukkaantuneensa tilanteessa ja joutuneensa käymään saamiensa vammojen takia sairaalassa. Kuvaaja on tehnyt tapauksesta ilmoituksen poliisille.

Poliisi ei kommentoinut asiaa TMZ:lle vedoten siihen, että tapauksen tutkiminen on kesken.

Adams ymmärsi heti tekonsa jälkeen toimineensa täysin väärin. Hän pahoitteli tönäisyään jo ottelun jälkeisessä haastattelussa ja julkaisi myöhemmin sosiaalisessa mediassa anteeksipyyntönsä.

-?Pahoittelut kaverille, jota tönäisin ottelun jälkeen. Tietysti olin turhautunut ottelun lopputuloksesta, mutta kun hän tuli eteeni, tuo oli reaktioni. Minusta tuntui kamalalta välittömästi. Tämä ei ole minua. Pyydän anteeksi. Toivottavasti näet tämän, Adams kirjoitti twiittiinsä.

Laitahyökkääjä Adams, 29, siirtyi Las Vegasiin täksi kaudeksi. Hän teki seuran kanssa viime keväänä viisivuotisen sopimuksen, jonka arvo on noin 141 miljoonaa dollaria eli noin 141 miljonaa euroa.

Ennen siirtoaan hän edusti koko NFL-uransa ajan Green Bay Packersiä.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 13:00:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.