Ilta Sanoma

Big Brother -talossa kahdesti asunut Nino Hermas oli kuollessaan 43-vuotias.

Nino Hermas asteli BB-taloon aikanaan kahdesti. Kolmatta kertaa hän ei vuoden 2014 haastattelun perusteella olisi lähtenyt ellei kyseessä olisi ollut all stars -kausi.

Nino Hermas asteli BB-taloon aikanaan kahdesti. Kolmatta kertaa hän ei vuoden 2014 haastattelun perusteella olisi lähtenyt ellei kyseessä olisi ollut all stars -kausi. Kuva: Jussi Helttunen

Suomen Big Brotherissa alkuvuosina mukana ollut tosi-tv-tähti Nino Hermas, 43, on kuollut. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Seiskan tietojen mukaan Hermaksella oli vuonna 2017 syntynyt poikalapsi.

Hermas osallistui Big Brotheriin ensimmäistä kertaa vuonna 2009, mutta sääntörikkomuksen vuoksi hänet poistettiin talosta reilun 30 päivän jälkeen. Vuonna 2010 Hermas asteli taloon katsojien äänestämänä yllätysasukkaana uudelleen ja ylsi kilpailussa kolmanneksi.

Vuonna 2014 Ilta-Sanomat kysyi vanhoilta BB-tähdiltä heidän kuulumisiaan tosi-tv-ohjelman 10-vuotisjuhlissa.

Hermas kertoi, että BB-talon jälkeen hänen elämänsä oli "hunningolla".

- En tiennyt, minne päin pitäisi mennä, mutta sitten aloin tekemään pellen keikkoja, mitä tein jo ennen taloa. Nyt olen palannut ihan omiin lastenhoitajan töihin, Hermas kertoi kuulumisiaan vuonna 2014.

Hermas kertoi, että hän sai talosta paljon uusia ystäviä, eikä siksi osaa arvioida, oliko taloon asteleminen "plussalla vai miinuksella".

- Kyllähän sitä välillä on katunut miljoona kertaa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja kuitenkin kaikki on hyvin nyt.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 11:31:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.