Ilta Sanoma

Adnan Syedin tapaus nousi vuonna 2014 julkisuuteen True Crime -podcastin myötä.

Nykyisin 42-vuotias Syed on kiistänyt toistuvasti syyllisyytensä entisen tyttöystävänsä murhaan.

Nykyisin 42-vuotias Syed on kiistänyt toistuvasti syyllisyytensä entisen tyttöystävänsä murhaan. Kuva: Jonathan Ernst / Reuters

Yhdysvaltain Baltimoressa syyttäjät hylkäsivät tiistaina loputkin oikeustoimensa yli 20 vuotta vankilassa hatarin perustein istunutta miestä vastaan, uutistoimisto Reuters kertoo. 42-vuotiaan Adnan Syedin tapaus herätti kansallista huomiota sen jälkeen, kun maailman suosituin podcast Serial kyseenalaisti miehen syyllisyyden.

Syed istui 22 vuotta vankilassa entisen tyttöystävänsä Hae Min Leen murhasta. Tuomari kumosi murhatuomion viime kuussa ja vapautti hänet sen jälkeen, kun tutkinta havaitsi vuoden 1999 tapaukseen liittyviä ongelmia.

Tuomari jätti syyttäjien päätettäväksi, nostetaanko Syedia vastaan uusia kanteita.

Tiistaina Baltimoren kaupungin syyttäjä Marilyn Mosby sanoi tiedotustilaisuudessa määränneensä syyttäjät lopettamaan Syediin kohdistetut oikeustoimet sen jälkeen, kun DNA-testit asettivat hänen syyllisyytensä kyseenalaisiksi.

- Rikosoikeusjärjestelmän pitäisi perustua reiluun ja oikeudenmukaiseen syytteeseenpanoon, ja asian ydin on, että seisomme täällä tänään, koska sitä ei tehty 23 vuotta sitten, Mosby sanoi ja pyysi anteeksi Leen ja Syedin perheiltä.

- Tänään oikeus toteutuu.

18-vuotiaana murhattu Lee kuristettiin ja haudattiin Baltimoressa sijaitsevaan puistoon. Chicagon julkisen radioaseman WBEZ:n tuottama True Crime -genren Serial-podcast herätti suuren yleisön kiinnostuksen tapaukseen vuonna 2014.

Syed on kiistänyt toistuvasti syyllisyytensä murhaan.

Mosby sanoi, että Leen hameesta, sukkahousuista tai takista ei löytynyt DNA:ta hiljattain todisteille ensi kertaa tehdyssä DNA-testissä. Hän lisäsi, että DNA:ta löydettiin Leen kengistä, mutta se ei ollut Syedin.

- Adnan Syed voi elää vihdoinkin vapaana miehenä, Syedin asianajaja Erica Suter sanoi lausunnossaan paikalliselle medialle.

Mosby sanoi, että Leen tappajan tutkinta on edelleen avoin.

Syyttäjät ovat kertoneet löytäneensä uutta tietoa kahdesta vaihtoehtoisesta epäillystä, joista toinen oli uhannut tappaa Leen. Molemmat ovat aiemmin kohdistaneet naisiin väkivaltaa.

Mosby sanoi, että Syedin on käytävä vielä läpi syyttömyystodistusprosessi, joka on tarkoitettu väärin tuomituille.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 07:15:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.