Ilta Sanoma

Apinarokkorokotteita aletaan tarjota riskiryhmiin kuuluville, tiedottaa THL.

THL:n mukaan Suomessa on todettu tähän mennessä 41 apinarokkotartuntaa.

THL:n mukaan Suomessa on todettu tähän mennessä 41 apinarokkotartuntaa. Kuva: Patrick T. Fallon / AFP

Suomessa annettavat apinarokkorokotukset laajenevat, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Tähän asti rokotetta on tarjottu ainoastaan taudille altistuneille ja sairastuneen lähikontakteille. Jatkossa rokotetta tarjotaan myös niille, joilla on suurin riski saada tartunta.

THL:n mukaan riskiryhmiin kuuluvat:

HIVin ennaltaehkäisevää eli prep-lääkitystä käyttävät miehet, joilla on seksiä miesten kanssa

Prep-hoitoon jonottavat miehet, joilla on seksiä miesten kanssa

HIV-tartunnan saaneet miehet, joilla on seksiä miesten kanssa ja joilla on ollut viimeisen puolen vuoden aikana useita seksikumppaneita

Miehet, joilla on seksiä miesten kanssa, ollut viimeisen puolen vuoden aikana useita seksikumppaneita sekä vähintään yksi seuraavista: ryhmäseksiä, todettu seksitauti, vierailu kotimaassa tai ulkomailla paikoissa, joissa on ollut miesten välistä seksiä tai osallistuminen kotimaassa tai ulkomailla tapahtumiin, joissa on ollut miesten välistä seksiä.

Riskiryhmiin kuuluvat saavat kaksi rokoteannosta, jotka annetaan vähintään neljän viikon välein. Sairaanhoitopiirit ja kunnat tiedottavat, milloin rokotteita on saatavilla ja kuinka alueen rokotukset toteutetaan.

THL:n mukaan Suomessa on todettu tähän mennessä 41 apinarokkotartuntaa. Kaikki tartunnan saaneet ovat aikuisia miehiä.

Apinarokon oireita ovat tyypillisesti näppyläinen tai rakkulainen ihottuma, joka ei selity muilla syillä. Ihottumaa voivat edeltää muut yleiset infektio-oireet, kuten kuume tai päänsärky. Tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa.

Apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti, eikä se tyypillisesti tartu lyhyissä arkielämän kohtaamisissa. Riski rokon laajemmalle leviämiselle väestössä on THL:n mukaan hyvin pieni.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 01:08:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.