Ilta Sanoma

On todennäköisempää, että potilas päätyy sairaalahoitoon jonkin muun tekijän kuin koronan vuoksi ja koronatartunta havaitaan vasta jälkikäteen, kertoo Asko Järvinen.

Infektioylilääkärit kertovat osastoilla hoidettavien koronapotilaiden määrän olevan kasvussa.

Infektioylilääkärit kertovat osastoilla hoidettavien koronapotilaiden määrän olevan kasvussa. Kuva: Lehtikuva

Osastoilla olevien koronapotilaiden määrä on nousussa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin infektioylilääkäri Asko Järvisen mukaan potilaiden määrää kasvattaa se, että tartunnat lisääntyvät, eikä asialle ole tehtävissä juuri mitään.

-?Sekä rokotus että sairastettu tauti antavat vain lyhyen ajan suojan tartuntaa vastaan. Lisärokotukset vain siirtävät eteenpäin ikäihmisten joutumista sairaalaan. Tilanne vaikeutuu syksyn mittaan, vaikkei uutta virustyyppiä tulisikaan, Järvinen sanoo.

Hän muistuttaa, ettei potilaiden lisääntynyt määrä kuormita terveydenhuoltoa merkittävästi, sillä tehohoidossa on edelleen vain yksittäisiä potilaita. Terveydenhuollon kuormitus syntyy nyt ensisijassa hoitajapulasta, joka koskettaa koko ketjua hoivasta yliopistosairaalaan asti. Koronapotilaat täytyy kuitenkin eristää muista potilaista, mistä aiheutuu lisätyötä ja kustannuksia.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin infektioylilääkäri Asko Järvinen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin infektioylilääkäri Asko Järvinen. Kuva: Emilia Anundi / HS

Myös Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas sanoo osastohoidossa olevien koronapotilaiden määrän olevan kasvussa.

-?Keväällä oli isompi epidemia, kesä-heinäkuussa epidemianyppylä ja nyt syys-lokakuun vaihteessa on lähdetty jälleen uuteen nousuun. Avoterveydenhuollossa on paljon hengitystieinfektioita ja koronaa, Broas kertoo.

Järvisen mukaan Husin sairaaloissa osastohoidossa on tällä hetkellä 101 koronapotilasta, joista 39 on koronan kohorttiosastolla. 101 potilaasta 20 prosenttia on hoidossa nimenomaan koronan vuoksi. Hyvin harva heistä kärsii vaikeasta hapensaannin häiriöstä.

-?Suurin osa potilaista on iäkkäitä henkilöitä, jotka ovat jo ikänsä puolesta kohtalaisen hauraita. Toisen merkittävän ryhmän muodostavat vanhat tupakoitsijat. Lisäksi on immuunipuutospotilaita, jotka kärsivät esimerkiksi vaikeahkosta munuaisten vajaatoiminnasta, Järvinen sanoo.

Järvinen muistuttaa, etteivät koronapotilaat ruuhkauta osastoja, vaan suurempi syy ruuhkiin on Husin alueella henkilöstöpula.

Broas kertoo, että Lapin keskussairaalassa oli maanantaina hoidossa 16 koronapotilasta ja Länsi-Pohjan keskussairaalassa neljä.

-?Lapin keskussairaalassa on viimeisen viikon aikana ollut hoidossa kohtalaisen paljon koronapotilaita. Potilaiden määrä on samalla tasolla kuin viime kevään koronahuipun aikaan, Broas sanoo.

Järvisen mukaan Husin sairaaloissa on tällä hetkellä 101 koronapotilasta, joista 39 on koronan kohorttiosastolla.

Järvisen mukaan Husin sairaaloissa on tällä hetkellä 101 koronapotilasta, joista 39 on koronan kohorttiosastolla. Kuva: Juha Salminen / HS

Husin alueella koronan vuoksi hoitoon tulleiden määrä on hieman noussut kolmen viikon sisällä, Järvinen sanoo. Sellaisten potilaiden, jotka tulevat hoitoon muun syyn vuoksi, mutta joilla havaitaan lisäksi koronatartunta, määrä on lisääntynyt 2,5-kertaisesti kolmen viikon aikana.

Järvisen mukaan on todennäköisempää, että potilas päätyy hoitoon jonkin muun tekijän kuin koronan vuoksi ja koronatartunta havaitaan vasta jälkikäteen.

Järvisen mukaan on todennäköistä, että etenkin niiden potilaiden määrä kasvaa, jotka tulevat hoitoon muun syyn kuin koronavirusinfektion vuoksi. Se kuvastaa tartuntojen määrän nousua, Järvinen sanoo. Koronavirusinfektio aiheuttaa enää harvemmalle sairaalahoidon tarvetta.

Broas on Järvisen kanssa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa korona aiheuttaa monien muiden sairauksien pahenemista, ja myötävaikuttaa näin sairaalaan joutumiseen.

-?Korona on infektio, joka pahentaa monesti perussairauksia ja johtaa näin sairaalahoitoon. Tartunta voi pahentaa esimerkiksi sydämen vajaatoimintaa. Rokotukset ovat iäkkäiden ja riskiryhmien kohdalla vähentäneet rajun koronataudin muotoa, Broas kertoo.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 00:32:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.