Ilta Sanoma

Ukrainaan maanantaina ja tiistaina kohdistuneet Venäjän ohjusiskut ovat osaltaan presidentti Vladimir Putinin voimannäyttöä, sanoo ruotsalainen sotilasasiantuntija.

Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun sotilasstrategian opettaja, everstiluutnantti Joakim Paasikivi.

Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun sotilasstrategian opettaja, everstiluutnantti Joakim Paasikivi. Kuva: Rickard Kilström

Putinin iskut olivat vastaus etenkin kotirintaman "sotahaukoille", jotka ovat pitkään vaatineet toimia, arvioi Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun sotilasstrategian opettaja, everstiluutnantti Joakim Paasikivi Aftonbladetille.

- Putinilla on hyvin suuri tarve osoittaa kotiyleisölle ja haukoille, että tekee jotain, toteaa Paasikivi.

Ohjusiskuja pidetään myös kostona Kertshinsalmen sillan räjäyttämisestä lauantaina Krimillä.

Se, että Putin ei siltatuhon jälkeenkään ole uhkailuistaan huolimatta käyttänyt ydinaseita vaan ohjuksia, on Paasikiven mukaan merkki siitä, ettei ydinaseuhka ole aiempaa lähempänä.

- Ohjusiskut ovat merkki, ettei ydinaseisiin ole tarvetta juuri nyt, näkee Paasikivi tilanteen.

Lue lisää: Tämä tiedetään Kiovan iskuista - Zelenskyi: Kymmenittäin ohjuksia, heillä on kaksi kohdetta

Paasikivi näkee Ukrainan ja Venäjän olevan rintamilla suhteellisen tasaväkisiä, vaikka venäläisillä on joukkoja ja ajoneuvoja enemmän. Kyse ei kuitenkaan ole määrästä, vaan kuinka pätevästi joukkoja käytetään, Paasikivi huomauttaa.

Hänen mukaansa ukrainalaiset ovat joustavampia sotastrategiassa ja johtamisessa. Venäjä on myös kuluttanut loppuun ammattiarmeijansa eliittijoukot.

- Eliittijoukot ovat kuolleet. Heillä on jäljellä enää vain mitä on. Heillä on hyvin vähän jäljellä siitä sopimussotilasarmeijasta, joka heillä alunperin oli, joukkoja, joita ei jollain tavalla olisi jo kierrätetty Ukrainassa.

Lue lisää: Venäjän eliittijoukko on kärsinyt sodassa massiiviset tappiot - Lymanin taistelu pahensi tilannetta

- Oli maahanlaskujoukkoja, merijalkaväkeä, spetsnaz. Kaikki yksittäiset sotilaat eivät ole kuolleet, mutta joukko-osastot ovat heikentyneet paljon ja kärsineet suuria tappioita. Joita ei ole saatu paikattua.

- Uskon, että Ukraina voittaa sodan. En tiedä tarkoin, miten voitto saavutetaan tai milloin. Ukrainalaiset ovat sanoneet, että koko maa on vapautettava, venäläisten maksettava sotakorvauksia sekä sotarikolliset saatava oikeuden eteen.

- Minun mielestäni venäläiset häviävät ja ukrainalaiset voittavat. En tiedä milloin, ehkä ensi vuonna, toteaa Paasikivi.

Lue lisää: Aaltola ja Limnéll: Näin Venäjän silmittömät iskut vaikuttavat sotaan

Ilta Sanoma
mardi 11 octobre 2022 20:18:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.