Ilta Sanoma

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi aikovansa keskustella ulkoministerin kanssa Venäjän pääkonsulaatin kohtalosta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä oli tänään tiistaina Oslossa viesti suomalaisille tulevan talven varalle.

Hän luotti siihen, että talvesta tullaan selviämään hyvin, mutta painotti varautumisen tarvetta.

- Uskon, että me selviämme. Kaikki me olemme joskus joutuneet hankaliin tilanteisiin ja ehkä yllättäneet itsemmekin, että venymiskykyä riittää. Uskon, että sitä löytyy talven mittaan myös suomalaisista.

- Ei kannata lähteä maalailemaan valtavia ongelmia, mutta kyllä sellaista viisautta kannattaa harrastaa, että miettii vähän, mitä tässä voi sattua ja mitä minä juuri silloin voin tehdä, Niinistö sanoi suomalaismedioille järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Suomen Norjan-suurlähettilään residenssillä.

Presidentti Niinistö on parhaillaan kaksipäiväisellä virallisella vierailulla Norjassa.

Lue lisää: Sotatieteiden tohtori Saara Jantunen kertoo, millainen on hyvä kotivara - selviytymiseen tarvitaan muutakin kuin ruokaa ja vettä

Lue lisää: Jennin kotivaraa ihastellaan ulkomailla asti - tällainen 72 tunnin selviytymis­pakkaus pitäisi löytyä kaikilta

Ydinsodan uhasta kysyttäessä Niinistö vastasi, että sekin vaihtoehto on toki pidettävä mielessä, vaikka varoittikin aiheen arkipäiväistämisestä liiaksi.

- Ymmärrän kyllä sen, että sellainen tekijä on jotenkin otettava huomioon tai ainakin pidettävä mielessä. Mutta ei ehkä ole mitään syytä arkipäiväistää ydinasetta niin, että yhtäkkiä aletaan ajattelemaan, että se on jollain tavalla käyttökelpoinen ase. Kyllähän se on hirvittävä ja sitä kannattaa myös toistaa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoi eilen maanantaina, että Suomi on tutkinut mahdollisuuksia sulkea Venäjän pääkonsulaatti Turussa. Turun pormestari Minna Arve (kok) vaati eilen Twitterissä keskustelua pääkonsulaatin lakkauttamisesta.

Niinistön mukaan hänellä ei ole ollut vielä mahdollisuutta keskustella aiheesta ulkoministerin kanssa, mutta kertoi huomanneensa Turun pormestarin aloitteen.

Hän kuitenkin muistutti, että tämä merkitsisi todennäköisesti sitä, että Venäjä sulkisi Suomen pääkonsulaatin Pietarissa.

- Varmasti käymme tästä keskustelua. Meidän täytyy myös pohtia, kuinka tärkeitä meidän konsulaattimme Venäjällä meille ovat. Kunhan tässä Suomeen päästään, niin eiköhän tätäkin ehditä vähän syvemmin käsitellä, Niinistö sanoi.

Lue lisää: Ulkoministeri Haavisto: Suomi selvittänyt Venäjän pää­konsulaatin sulkemista Turussa

Eilen maanantaina Niinistö totesi, että Venäjän tekemät ilmaiskut eri puolilla Ukrainaa merkitsevät uuden vaiheen käynnistymistä Ukrainan sodassa.

- Siihen päädyttiin, koska nyt käytetään järeämpää pitkän kantaman ohjusasetta siviilien turvallisuudesta riippumatta.

Hän kertoi pistäneensä merkille iskuista seuranneita kommentteja maailmalta. Ainakin Yhdysvallat ja Saksa kertoivat panostavansa avussaan entistä enemmän Ukrainan ilmapuolustukseen.

Suomi lähetti juuri viime viikolla yhdeksännen puolustustarvikepakettinsa Ukrainaan.

Lue lisää: Suomi lähettää Ukrainaan jo yhdeksännen aseapupaketin

Niinistö otti myös kantaa siihen, millaiset mahdollisuudet sota olisi saada loppumaan diplomatian keinoin.

- On hyvin vaikea nähdä, mihin ja milloin tämä sota voisi päättyä. Kaikkien sotien päättymisessä diplomatiallakin on ollut jonkinlainen osuus, vaikka voima onkin useimmiten puhunut.

- Diplomatiassa täytyy viimeiseen asti käyttää kaikki mahdollisuudet.

Niinistö kuitenkin myönsi, että kevään jälkeen diplomatia on ollut heikoilla.

- Se tie taisi lopahtaa jo tammi- helmikuussa, jolloin minäkin olin vielä mukana niissä keskusteluissa, että voitaisiinko tämä mitenkään välttää.

Hän kertoo kuitenkin pyrkineensä useaan otteeseen puolustamaan Ranskan presidentti Emmanuel Macronia ja Saksan liittokansleri Olaf Scholzia, jotka ovat saaneet moitteita pidettyään yhteyttä Vladimir Putiniin.

- Minusta on tärkeää, että eurooppalaisilla on ainakin mahdollisuus käydä avoimena keskusteluja Venäjän kanssa, kun sen aika tulee.

Putin ja Niinistö keskustelivat puhelimessa viimeksi toukokuussa, jolloin Niinistö kertoi Suomen hakevan Naton jäsenyyttä. Uutta puhelua ei Niinistön mukaan ole nyt suunnitteilla.

- Tietysti olen valmis, jos näköpiirissä on jotakin hyvää, joka tilannetta voisi lieventää. Mutta nyt ei ole näkyvissä sitä, joten eipä silloin kannata paljon soitellakaan.

Putinin ja Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin on määrä tavata keskiviikkona Kazakstanissa.

Niinistö ei usko, että presidentit keskustelevat Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä. Hän kuvaili kuitenkin tapaamista mielenkiintoiseksi.

- Luulen, että niissäkin maissa, joissa on vähän ymmärretty Venäjää, tai ei ainakaan ole osoitettu kielteisyyttä, nyt tavan takaa joudutaan pohtimaan, mihin sitä ollaan oikein menossa.

Erdogan ei ole toistaiseksi kommentoinut Venäjän viimeaikaisia Ukrainaan tekemiä ohjusiskuja, jotka on tuomittu laajalti.

Ilta Sanoma
mardi 11 octobre 2022 17:24:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.