Ilta Sanoma

Lappeenrannasta kuuluu kummia.

Pekka Virta valmentaa toista kautta Saimaan Palloa.

Pekka Virta valmentaa toista kautta Saimaan Palloa. Kuva: Lehtikuva / Lauri Heino

SM-liigan jumbojoukkueen Lappeenrannan SaiPan kulisseista kuuluu kummia.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan SaiPan päävalmentaja Pekka Virta oli perjantaina 30. syyskuuta pelatun SaiPa-TPS-ottelun jälkeen lähettänyt erikoisen viestin SaiPan pelaajien WhatsApp-ryhmään. SaiPa hävisi kotonaan TPS:lle 1-4.

IS:n saamien tietojen mukaan Virta oli viestissään kritisoinut osaa pelaajista. Kiusallista tapauksessa on se, että Virran oli tarkoitus laittaa kyseinen viesti SaiPan valmentajien ryhmään, mutta viesti menikin vahingossa pelaajille. Erheensä huomattuaan Virta oli poistanut viestinsä.

Virran poistamasta viestistä levisi kuvakaappauksia laajempaan jakeluun.

Miten kommentoit tapausta, Pekka Virta?

- Se oli inhimillinen erehdys. Siinä oli kahta viestiä päällekkäin. Toisessa viestissä käytiin seuraavan päivän pelin kokoonpanoa läpi, ja mitkä pelaajat siirretään mihinkin. Se viesti meni myös toiseen ryhmään ja poistin sen tietenkin heti. Ei siinä ollut mitään dramatiikkaa, Virta vastaa.

Mihin viesti oli tarkoitettu?

- Meillä on pelaajille viestiryhmä, jossa kerrotaan seuraavan päivän tiedot, milloin pitää olla hallilla ja sitä ja tätä. Valmentajien kanssa on myös oma ryhmä, missä käydään läpi pelien jälkeen vaihdoksia kentällisiin seuraavaan peliin. Sinne tarkoitettu viesti meni vahingossa pelaajille.

Minkä tyylinen viestin sisältö oli?

- Ei siinä viestissä ollut mitään ihmeellistä. Viestissä arvioitiin peliä ja keitä pelaajia otetaan kokoonpanosta pois. Pelaajista tietenkin puhutaan valmennusryhmässä pelien jälkeen. Se on normaalia. Se ei ole pelaajille tarkoitettu millään muotoa eikä tarkoitus ole haukkua. Viestissä on käyty tosiasioita läpi, jos joku on ollut sinä iltana huonompi kuin toinen, muttei mitään asiatonta, selvittää Virta.

Eli viestissä ei haukuttu pelaajia?

- No ei mitenkään sillä tavalla. Enemmän se varmaan yllätti pelaajia, että se viesti otettiin pois. Viestissä oli arvio siitä, miten pelaajat ovat pelanneet, keitä pelaajia otetaan ja keitä ei oteta pois kokoonpanosta. Kyse ei ollut siitä, että olisin lähettänyt pelaajille viestin, missä olisin haukkunut heitä. Ei missään tapauksessa. Minusta se on väärin, että tätä yritetään vääristää niin, että olisin haukkunut pelaajia. Se ei pidä paikkansa.

- Tässä on lähtenyt väärään ryhmään yksi WhatsApp-viesti, joka oli siellä kaksi minuuttia. Sanoin varmaan sen pelin jälkeen pelaajille enemmän asioita suoraan päin naamaa kuin siinä viestissä. Senkin jälkeen olemme käyneet ainakin viisi eri palaveria ja mukana on ollut kapteenisto, mutta en yhtään koe, että siinä (viestissä) olisi ollut mitään ihmeellistä.

Lue lisää: SM-liigan katastrofiseuran synkkyys jatkuu - hovioikeudesta tuli lisää maksettavaa

Viestikömmähdystä seuranneena päivänä, lauantaina SaiPa hävisi kotonaan Virran aiemmin valmentamalle Lukolle 0-3.

Virta on hämmentynyt eniten siitä, että tieto viestierehdyksestä lähti leviämään.

- Tämä tuli ihan puskista. Tämä mua tietenkin kiinnostaa, että kuka tästä on ottanut yhteyttä Ilta-Sanomiin. En tiedä kuka tässä oikein haluaa savustaa minua ulos tai mustamaalata. Olisi mielenkiintoista tietää, kenellä on sellainen agenda, Virta sanoo.

IS:n puhelun jälkeen Virta kävi joukkueensa kanssa tapauksen läpi. SaiPan pelaajien keskuudessa vallitsee konsensus siitä, että Virta nauttii pelaajien luottamusta.

SaiPan kausi on alkanut surkeasti, sillä joukkue on jämähtänyt sarjan jumboksi kuudella pisteellään. Kymmenestä ottelustaan vain yhden voittanut SaiPa on tällä hetkellä viiden ottelun tappioputkessa. SaiPan kymmenen ottelun maalisuhde on tyly 12-29.

Minkälainen ilmapiiri joukkueessa vallitsee?

- Tuloksiin nähden todella hyvä. Siksi vähän ihmettelen, että tästä nousi tällainen kohu. Tämä pysäytti hetkeksi. Kun olen jutellut pelaajien kanssa, minulle ei tule sellaista kuvaa, että joukkueessa olisi huono ilmapiiri. Tulokset tietenkin rassaavat, mutta se on normaalia, Virta sanoo.

Virta, 53, saavutti toissa viikon TPS-ottelussa komean rajapyykin, kun hänestä tuli SM-liigan kaikkien aikojen ensimmäinen 900 runkosarjaottelua luotsannut päävalmentaja.

Virta valmensi Lukon Suomen mestariksi keväällä 2021. Mestaruuden jälkeen Virta siirtyi SaiPaan kolmivuotisella sopimuksella. Viime kaudella SaiPa sijoittui sarjassa toiseksi viimeiseksi.

Ilta Sanoma
mardi 11 octobre 2022 17:05:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.