Ilta Sanoma

Autoilua ja muuta liikkumista käsittelevä toimenpidelista on lähes 30-kohtainen.

Materiaaleissa kehotetaan välttämään sähkön käyttöä arkisin kello 8-10 ja 16-20 välisenä aikana. Sähköautoilijoita kyseisessä kohdassa ei kuitenkaan mainita erikseen.

Materiaaleissa kehotetaan välttämään sähkön käyttöä arkisin kello 8-10 ja 16-20 välisenä aikana. Sähköautoilijoita kyseisessä kohdassa ei kuitenkaan mainita erikseen. Kuva: Sami Kero

Yksityisautoilun vähentäminen sekä aiempaa taloudellisempi ajotapa.

Siinä keskeiset autoilua koskettavat toimenpiteet, joita kansallinen Astetta alemmas -energiansäästökampanja kehottaa nyt tekemään.

Sähköautoilijoita ei mainita kampanjan pitkällä vinkkilistalla sähkönsäästäjinä erikseen missään kohtaa, mutta polttomoottorin esilämmittäjät sen sijaan kyllä.

Lisäksi työnantajia kehotetaan opastamaan työntekijöitä esimerkiksi kaasu- ja sähköautoiluun sekä tukemaan taloudellisesti sähkö- ja hybridiauton valintaa.

Lue lisää: Ensimmäinen eurooppalainen kantaverkkoyhtiö valmistautuu rajoittamaan sähköautojen lataamista

Maanantaina käynnistyneen kampanjan tavoitteena on turvata energian riittävyyttä ja sähköjärjestelmän kestävyyttä Suomessa sekä hillitä energian hintojen nousua.

Astetta alemmas -kampanjan järjestävät yhteistyössä valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva, Energiavirasto, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, valtioneuvoston kanslia ja Sitra.

Lue lisää: Yksi ryhmä on ryhtynyt vieroksumaan bensiiniautoja - yritykset raportoivat myös dieselin osuuden pudonneen reippaasti

Yksityisautoilun vähentäminen:

Suosi kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä aina kuin mahdollista.Vältä turhia startteja ja yhdistele erillisiä automatkoja yhdeksi reissuksi.

Jaa automatkat muiden kanssa. Yhdessä matkustaessa myös polttoaineen kulutus jakautuu useamman kesken.

Yhdistele erilaisia kulkumuotoja. Pienet etäisyydet taittuvat usein kätevimmin jalan tai polkupyörällä. Liityntäpysäköintiä hyödyntämällä voi omalla autolla aloitettua matkaa jatkaa joukkoliikenteellä.

Taloudellinen ajotapa:

Alenna ajonopeuttasi. Vähentämällä ajonopeutta maanteillä ja moottoriteillä esim. 10 km/h voi polttoainekuluissa säästää huomattavasti ja samalla lisätään liikenneturvallisuutta.

Käytä ilmastointia ja lämmitystä tarpeen mukaan ja maltillisesti. Ilmastoinnin osuus on 4-10 % polttoaineen kokonaiskulutuksesta.

Tarkista rengaspaineet säännöllisesti. Se voi säästää jopa 1,5 % polttoaineen kulutuksesta.

Esilämmitä moottori, kun ilmat viilenevät. Viileällä säällä moottorin esilämmitykseen riittää puoli tuntia, kovilla pakkasilla tarvitaan enintään kaksi tuntia.

Valtakunnallisesti sähkön käytössä on arkipäivisin kaksi kulutushuippua: aamulla kello 8-10 ja uudelleen alkuillasta tavallisimmin kello 16-17 ja uudelleen 19-20 välillä. Ajoita moottorin esilämmitys näiden tuntien ulkopuolelle, jos lähtöaikasi sen mahdollistaa. Se pienentää sähkökatkojen riskiä.

Muista tasainen ajonopeus.

Hyödynnä moottorijarrutusta.

Pidä turvaväli. Se lisää paitsi turvallisuutta, myös vähentää polttoaineen kulutusta.

Ennakoi ja suunnittele ajoja. Hiljaisempina aikoina polttoainetta kuluu vähemmän, kuin ruuhkassa.

Erityisesti työnantajille suunnatut vinkit:

Kehota kulkemaan työmatkoja kävellen ja pyöräillen aina kun mahdollista.

Suosi joukkoliikenteen käyttöä pidemmillä työ- ja työasiamatkoilla.

Ota käyttöön työsuhdepyörät.

Tarjoa työsuhde-etuuksia työmatkapyöräilijöille.

Tarjoa työsuhdematkalippuetu, lainattava matkakortti ja työasiointipyörä työasiointiin.

Mahdollista etätyö, se vähentää työmatkaliikennettä.

Tunnista organisaation mahdollisuudet edistää kestäviä liikkumismuotoja ja vähentää auton käyttöä.

Kerää tietoa kiinteistön tiloista, kuten sosiaalitiloista ja auto- ja pyöräpysäköinnistä ja mahdollisuuksien mukaan tee tiloihin parannuksia.

Opasta käyttämään sähkö- ja kaasuautoja silloin, kun autoilu on välttämätöntä.

Aseta työsuhdeautoille ja yrityksen muille autoille hiilidioksidipäästöraja.

Tue taloudellisesti sähkö- tai hybridityösuhdeauton valintaa.

Huomioi, että käyttöedun suosiminen vapaan autoedun sijasta kannustaa polttoaineen säästöön ja lataushybridien lataamiseen.

Kannusta kimppakyyteihin.

Lähde: Astetta alemmas -kampanja

Ilta Sanoma
mardi 11 octobre 2022 13:44:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.