Ilta Sanoma

Pääministeri Trussin hallitus hämmästytti veronalennussuunnitelmillaan, joista se joutui perääntymään.

Britannian julkinen velka on nousemassa tämän tilikauden aikana lähes 200 miljardiin puntaan.

Britannian julkinen velka on nousemassa tämän tilikauden aikana lähes 200 miljardiin puntaan. Kuva: Gustavo Valiente

Lontoo

Britanniassa voi olla edessä "suuria ja kivuliaita" julkisten menojen leikkauksia maan julkisen talouden korjaamiseksi, varoittaa johtava tutkimuslaitos Institute for Fiscal Studies (IFS). Näin käy, jos maan hallitus ei peru joitakin ilmoittamistaan veroleikkauksista.

Tuore valtiovarainministeri Kwasi Kwarteng on jo perunut suurituloisten veroalennuksen, kun asiasta heräsi elinkustannuskriisissä kärvistelevässä maassa mittavaa arvostelua.

Syyskuun alussa valtaan nousseen pääministeri Liz Trussin hallitus julkisti lähes ensi töikseen minibudjetin suurine velkarahalla rahoitettavine veroleikkauksineen, mikä sai aikaan paniikin julkisen velan valtavasta kasvusta. Trussin tavoitteena oli ollut potkia taantuman uhkaamaa Britannian taloutta reippaampaan kasvuun, mutta markkinareaktio oli päinvastainen, ja suunnitelma muun muassa lähetti punnan arvon syöksylaskuun. Jopa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF älähti hallituksen suunnitelmista ja kehotti harkitsemaan toimia uudelleen.

Julkista taloutta täytyisi IFS:n mukaan sopeuttaa yli 60 miljardilla punnalla (68 miljardilla eurolla), jotta valtionvelan kasvu saataisiin taitettua vuoteen 2027 mennessä. Tähän yltäminen pelkillä menoleikkauksilla ilman veronkorotuksia tietäisi vaikeita valintoja hallitukselle.

-?Taloustilanteen ollessa heikompi valtiontalouden saaminen kestävälle uralle ilman veronalennusten perumista saattaa pakottaa... suuriin ja kivuliaisiin menoleikkauksiin, IFS:n tutkimuksessa sanottiin.

Britanniassa pelätäänkin, että edessä on vastaavaa vyönkiristämistä kuin vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa ja että terveydenhuollosta ja koulutuksesta leikataan. Trussin hallitus on toistaiseksi vakuuttanut, että näin ei tehdä.

Britannian julkinen velka on nousemassa tämän tilikauden aikana lähes 200 miljardiin puntaan.

Ilta Sanoma
mardi 11 octobre 2022 13:14:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.