Ilta Sanoma

Magdalena Andersson sanoo, että Ruotsissa esitutkinta on luottamuksellista.

Venäjä ei ole tervetullut Ruotsin meneillään olevaan rikostutkintaan Nord Stream -putkivuodoista. Sen sijaan Venäjä voi tehdä omia tutkimuksiaan alueella, sanoi Ruotsin vt. pääministeri Magdalena Andersson maanantaina.

-?Ruotsin talousalue ei ole Ruotsin hallussa oleva alue. Mehän olemme nyt lopettaneet alueen eristyksen, ja silloin muutkin alukset voivat oleskella siellä, Andersson sanoi.

Venäjän varapääministeri Mihail Mishustin oli Anderssonille lähettämässään kirjeessä pyytänyt, että venäläisiä viranomaisia ja venäläinen kaasujätti Gazprom voisivat osallistua tutkimuksiin.

- Ruotsissa esitutkinta on luottamuksellista, ja niin on tietenkin myös tämän tapauksen kohdalla, Andersson sanoi.

Hän luonnehti räjähdyksiä kaasuputkien luona "harvinaislaatuiseksi tapahtumaksi".

-?Olen ylpeä siitä, että asianomaiset viranomaiset pystyivät olemaan aikaisin paikalla ja varmistamaan todisteet, Andersson sanoi.

Kaksi Nord Stream -putkien vuodoista oli Ruotsin talousvyöhykkeellä ja kaksi Tanskan talousalueella.

Viime viikolla Ruotsin viranomaiset eristivät alueen vuotojen ympärillä tutkimusten takia. Ruotsin turvallisuuspoliisin (Säpo) rikospaikkatutkinnassa vahvistui epäilyt törkeästä tuhotyöstä. Tutkinnassa varmistui, että vuodot kaasuputkissa aiheutuivat putkien lähellä tapahtuneista räjähdyksistä, Säpo kertoi viime torstaina.

Säpo kertoi myös, että räjähdyspaikoilta on otettu talteen todistusaineistoa, jonka osalta tutkimukset jatkuvat.

Ilta Sanoma
mardi 11 octobre 2022 00:33:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.