Kuva: Alamy / MVPhotos
Aada oli loistanut koulussa aina. Peruskoulun hän päätti todistus täynnä kymppejä. Sitten korona sulki koulut ja karkotti kaverit, eikä tyttö enää halunnut poistua omasta huoneestaan. Viimeistään, kun Aada alkoi vaellella talossa öisin, hänen äitinsä aavisti, että jotain pahaa oli tapahtumassa.
Joka ilta kello kymmenen Heidi kävi sammuttamassa tyttärensä tietokoneen.
Aada istui huoneessaan pänttäämässä vimmaisesti. Niin hän teki joka päivä, aamusta iltaan.
Koronapandemia oli sulkenut koulut. Aadan piti käydä yhdeksäs luokka loppuun yksin omassa huoneessa. Hän palautti tehtävät täydellisinä määräaikaan mennessä ja valmistui peruskoulusta huippuarvosanoin.
Kesällä perhe sai tietää, että Aada oli päässyt juuri siihen lukioon, johon halusi. Mutta Aada oli alkanut käyttäytyä omituisesti.
Kohta Heidi-äiti ei tiennyt, voisiko tytär mennä lukioon ollenkaan.
Hän ei ollut varma, olisiko Aada syksyllä enää edes elossa.
Ensimmäinen oire, johon Heidi havahtui, oli puhe. Aada kulki hänen perässään kotona ja puhui. Samoja asioita kerta toisensa jälkeen.
Sitten tuli nykiminen. Aada istui ulkona, heilutti käsiään ja jutteli, vaikka ketään ei näkynyt missään.
Lopulta Aada ei enää nukkunut. Äiti heräili öisin, kun tyttö vaelsi talossa huoneesta toiseen.
Keskellä kesää tapahtui täydellinen romahdus. Heidin nuorempi lapsi soitti äidilleen töihin. Aada oli täysin omissa maailmoissaan.
Kun Heidi saapui kotiin, hän löysi tyttärensä kotipihan kiveltä.
- Se on todella hurja tilanne, kun et tiedä yhtään, mistä on kysymys.
Heidi tarttui puhelimeen. Hän soitti sairaaloihin, nuorisopsykiatrialle, päivystykseen. Lastenpsykiatrialta sanottiin, että potilas on liian vanha. Nuorisopsykiatrialta kerrottiin, että jono on 2,5 vuotta. Päivystyksessäkin oli ruuhkaa.
- Jos sinulla on sydänkohtaus, kukaan ei sano, että tule viikon päästä. Meillä oli hätä, mutta minusta tuntui, että emme saa mistään apua. 16-vuotiasta ei otettu mihinkään.
Kuva: MVPhotos, Reuters
Kodin seinälle on kehystetty piirustuksia ja maalauksia. Yläasteella Aadaa kehotettiin harkitsemaan taidelukiota, sillä hän on kuvataiteellisesti lahjakas. Piirroksia syntyy päivittäin.
Yhdessä kuvassa Aada on soturi. Äiti ajattelee, että se kuvaa tuskaa ja taistelua, jonka tytär käy joka päivä läpi. Entisestä elämästä ei ole enää mitään jäljellä.
Koronapandemia eristi Aadan ulkopuolisesta maailmasta. Kaverisuhteet jäivät, eikä tytär halunnut enää poistua kotoaan. Ei edes kauppareissulle.
Kului kaksi päivää, kunnes Heidi sai nuorisopsykiatrian hoitajalta puhelun. Viesti oli lyhyt, ytimekäs ja sellainen, mitä äiti ei ollut osannut odottaa.
Hoitaja kehotti heitä laittamaan kodin veitset piiloon.
Aada sai lähetteen psykiatriseen sairaalaan. Siellä he kävivät vain kääntymässä. Sieltä heidät ohjattiin toiseen päivystykseen. Piti ottaa kokeita, jotta pystyttiin selvittämään, mistä neurologiset oireet johtuvat.
He odottivat 13 tuntia syömättä ja juomatta ennen kuin Aada pääsi tutkimuksiin. Illalla äiti katseli vierestä, kun hiljainen tytär istutettiin ambulanssiin ja kiinnitettiin nelipistevöihin.
- Hoitaja kysyi, tiedätkö mikä on psykoosi. Tyttärelläsi epäillään sellaista.
Kun Aada vietiin suljetulle osastolle, vanhemmat vierailivat siellä joka päivä. Heinäkuussa pienissä huoneissa oli todella kuuma. Tuulettimia ei saanut, koska ne oli luokiteltu potilaille vaarallisiksi esineiksi.
Äiti huolestui, kun Aada alkoi laihtua. Tytöllä on pitkäaikainen autoimmuunisairaus. Suljetulla osastolla hänelle annettiin paljon lääkkeitä.
Hätäpalaveri olisi pitänyt pitää heti, kun Aada otettiin osastolle, mutta se venyi päivillä. Vanhemmat elivät epätietoisuudessa. Päässä risteili satoja kysymyksiä: Mistä on kyse? Mitä seuraavaksi tapahtuu?
Kun Heidi sanoi, että hän haluaa tyttärensä pois osastolta tämän huonon kunnon takia, palaveri vihdoin järjestyi.
Heille kerrottiin, että Aadalla epäillään pakko-oireista häiriötä. Hän sai korkeat pisteet testeissä, joissa mitattiin pakkoajatuksia ja -toimintoja.
Fakta
Pakko-oireinen häiriö eli OCD tunnetaan myös vanhemmalla nimityksellä pakkoneuroosi.
Häiriössä voi olla pakkoajatuksia eli toistuvasti mieleen tunkeutuvia epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia sekä pakkotoimintoja, jotka usein ovat keino yrittää hallita pakkoajatuksia.
Pakko-oireet sitovat henkisiä voimavaroja, aiheuttavat kärsimystä ja heikentävät toimintakykyä.
Erilaiset pakko-oireet ovat lievinä ja satunnaisesti ilmenevinä yleisiä. Voimakkaampina pakko-oireita voi esiintyä pakko-oireisen häiriön lisäksi monien psykiatristen sairauksien, kuten masennustilojen ja ahdistuneisuushäiriön yhteydessä.
Pakko-oireisesta häiriöstä kärsii elämänsä aikana noin 2-3 prosenttia ihmisistä.
Lähde: Duodecim Terveyskirjasto
Diagnoosi muutti koko perheen elämän. Heidi sanoo, että hän alkaa vasta nyt kaksi vuotta myöhemmin ymmärtää, mitä sinä kesänä todella tapahtui.
Aadan päivät noudattavat nykyään tarkkaa rutiinia. Jos niistä poiketaan, hän ahdistuu. Joka päivä hän herää samaan aikaan ja tekee kaiken täsmällisesti samassa järjestyksessä.
Joustaa ei yksinkertaisesti voi.
- Jos ehdotan, että lähdetäänkö käymään mummilassa, pakka menee sekaisin ja hän raivostuu.
Uusia oireita tulee jatkuvasti lisää. Välillä Aada pesee käsiään vereslihalle, toisinaan hän pelkää peilejä. Samasta lasista voi juoda vain kerran, koska bakteerit.
Kun hän keksi kieltää itseltään elektroniikan, perheenjäsenetkään eivät saaneet katsoa televisiota tai käyttää puhelimia.
- Kun hän yrittää hallita itseään, hän vetää hirveällä voimalla muun maailman mukaan.
Entisestä huippuoppilaasta tuli pakonomaisesti tavaroita järjestelevä ja käsiä pesevä nuori.
- Nyt kaikki energia menee siihen. Joskus löydän hänet huoneestaan nukkumasta, kun voimat ovat loppuneet. Kun hän herää, hän ahdistuu siitä, että on käyttänyt tunteja turhiin asioihin.
Lukiota Aada käy joustetulla aikataululla muutaman tunnin päivässä. Koska kaverisuhteet ovat mennyttä, Heidi sanoo, että he ovat yrittäneet etsiä vertaistukiryhmiä, joissa Aada voisi tavata muita mielenterveysongelmista kärsiviä nuoria. Sellaisia ei kuitenkaan tunnu löytyvän mistään.
- Jos jotakin löytyy, se on netissä, eikä sovi Aadalle. Missä olisi ryhmä, jossa voisi tavata muita kasvotusten?
Viimeisten kuukausien aikana Heidi on huomannut olevansa itse aivan loppu. Keho reagoi pitkään jatkuneeseen stressiin ja on pakottanut hänet pysähtymään. Töissä hän tekee lyhennettyä päivää.
Kahden vuoden aikana vanhemmilta on kysytty vain kerran, miten he itse voivat. Tuolloin tilanne oli akuutti, eikä Heidi pystynyt kuin itkemään.
- Se oli väärä kohta kysyä, koska hädin tuskin ymmärsin, mitä on tapahtunut.
Nyt kun aikaa on kulunut, Heidi on kaivannut perheelle tukea. Uuden elämän opettelu vaati paljon. Heidi suree aikaa, joka on ollut pois Aadan nuoremmilta sisaruksilta. Puolisonsa kanssa he näkevät toisiaan enää hyvin harvoin.
- Se on läpsystä vaihto. Jonkun pitää olla täällä koko ajan vahtimassa 17-vuotiasta, ettei hän tee itselleen tai muille mitään.
Kun Heidi lähettää nuorimmat lapsensa kouluun, hän käskee heidän varoa autoja.
Aadalle hän sanoo: älä mene alle.
Heidi pelkää, mitä tapahtuu, kun Aadasta tulee täysi-ikäinen.
- Normaalisti voisin lähettää lapsen maailmalle hyvillä mielin. Nyt mietin, pystyykö hän muuttamaan omaan kotiin. Mitä jos hän ei sitten enää vastaa puhelimeen?
Koronarajoitusten haitallisista vaikutuksista nuoriin on puhuttu paljon. Mielenterveyden kriisi osattiin ennustaa jo kaksi vuotta sitten.
Heidin perhe on yksi niistä, joka joutui tämän tuhoisan ketjureaktion tielle. Hän tietää, etteivät he ole yksin. Pelkästään vuosien jono nuorisopsykiatrialle kertoo tilanteesta paljon.
- Jos olisin päättäjä, maksaisin joka ikisen veroeuron hoitajille. Nämä lapset ovat meidän tulevaisuutemme. Mitä teemme, jos resursseja heidän hoitamiseensa ei ole?
Aadan sairaus on osa hänenkin elämäänsä. Samalla on pitänyt hyväksyä, ettei itse voi tehdä muuta kuin seistä vierellä ja yrittää auttaa.
Sairauden ensimerkit olisi voinut huomata aiemmin, jos ei olisi ollut niin kiireinen. Siksi Heidillä on kaikille vanhemmille painava viesti.
- Jos lapsi sulkeutuu yksin huoneeseensa tai pelimaailmaan, silloin pitäisi tietää ja tajuta, että kaikki ei välttämättä ole hyvin.
- Seuratkaa, miten lapsenne voivat.
Haastateltavien nimet on muutettu heidän yksityisyytensä suojaamiseksi. Ilta-Sanomat on nähnyt dokumentit, jotka tukevat äidin kertomusta.
- Tällä hetkellä kaikki mahdolliset hoitopalvelut, joissa voidaan hoitaa nuorten mielenterveyttä, ovat täynnä, nuorisopsykiatrian ylilääkäri, professori Riittakerttu Kaltiala kertoo.
Palveluiden kysyntä on kasvanut jyrkästi vuodesta 2015 lähtien, joten koronapandemia ei yksistään selitä henkisen pahoinvoinnin kasvua. Silti pandemia-ajalla on ollut merkittävä vaikutus siihen, miten nuoret nyt voivat.
Kaltiala nostaa esille kaksi keskeistä tekijää, joihin pandemia nuorten elämässä vaikutti.
- Pandemia johti siihen, että oppimisen ongelmat kasaantuivat ja toisaalta sosiaalisten tilanteiden pelko paheni.
Vuorovaikutus ikätovereiden kanssa on nuoren kehityksen kannalta todella tärkeää. Kun tapaamisia rajoitettiin, se lisäsi oireilua.
Myös sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivillä ongelmat pahenivat korona-aikana, sillä ahdistuksen hoidossa pelottavan asian välttely ei Kaltialan mukaan koskaan vähennä oireilua, vaan pahentaa sitä.
- Nyt mietitään, miten saadaan takaisin kouluun ne, joita kouluun meneminen pelottaa.
Erikoissairaanhoidossa näkyy, etteivät potilaiden oireet ole lieventyneet. Mielenterveyspalveluiden kysynnän kasvua ei voi selittää sillä, että ihmiset hakisivat aiempaa matalammalla kynnyksellä apua.
Nuorten pahoinvoinnin lisääntymisen taustalla ovat Kaltialan mielestä erityisesti koulumaailmassa tapahtuneet ja kulttuuriset muutokset.
Itseohjautuvuuteen ja projektimaisiin töihin perustuva opiskelu ei Kaltialan mukaan sovi nuorille, jotka tarvitsisivat aikuisten tukea ja rajoja paljon enemmän kuin heille tällä hetkellä tarjotaan.
- Olemme menneet yhteiskuntana siihen suuntaan, että nuorille pitäisi antaa enemmän päätösvaltaa. Kyllä vanhempien kuuluu ohjata nuoria ja osallistua heidän elämäänsä.
Esimerkiksi monissa ammattikouluissa on vähennetty kontaktiopetusta. Nuoret opiskelevat samoissa ryhmissä aikuisopiskelijoiden kanssa.
- Nuoret tarvitsevat opettajan ohjaamaa toimintaa ja pysyvyyttä. He tarvitsevat oman luokan ja ryhmän, jossa on tuttuja ihmisiä.
Kulttuurisen muutoksen yhteydessä Kaltiala viittaa sosiaaliseen mediaan. Se on tehnyt tavallisista ihmisistä tähtiä ja luonut illuusion, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Aiemmin nuorten idolit olivat kauempana.
- Kun joka tuutista tulee viestiä, että voisit olla vielä ihmeellisempi, nuorten on vaikeampi löytää omaa identiteettiä ja riittävän hyvää polkua.
Kaltiala sanoo, että aikuiset eivät voi estää nuorta kohtaamasta somessa ahdistavia asioita, mutta niiden vaikutusta voi neutraloida keskustelemalla avoimesti.
- Sitä pitäisi saada lisää kaikkialle, missä nuoria kohdataan.
TetraSys Oy.