Ilta Sanoma

Tuoreen tutkimuksen mukaan D-vitamiini- ja omega-3-lisät eivät ehkäise terveen iäkkään haurastumista. On silti mahdollista, että hyötyjä havaitaan potilailla, joiden ruokavalio on yksipuolinen.

D-vitamiini ja omega-3-rasvat lievittävät tulehdusta ja parantavat ravitsemusta.

D-vitamiini ja omega-3-rasvat lievittävät tulehdusta ja parantavat ravitsemusta. Kuva: Colourbox

Omega-3-rasvahappo- tai D-vitamiinilisien syöminen ei todennäköisesti ehkäise iän myötä tapahtuvaa fyysistä heikentymistä ja hidastumista. Tuoreen tutkimuksen tulos viittaa siihen, ettei kyseisillä lisillä ole osaa ainakaan perusterveiden haurastumisen ehkäisyssä.

Tutkimukseen osallistui 25?000 keskimäärin 67-vuotiasta miestä ja naista, jotka saivat päivittäin omega-3-rasvahappolisiä, D-vitamiinilisiä, kumpaakin tai lumevalmistetta. Potilaita seurattiin keskimäärin viiden vuoden ajan.

Tutkijat eivät löytäneet viitteitä siitä, että kumpikaan lisä yksistään tai yhdessä annettuna olisi vähentänyt potilaiden fyysistä haurastumista. Tulokset eivät muuttuneet senkään jälkeen, kun potilaiden ikä, sukupuoli, etninen tausta, painoindeksi, veren D-vitamiinipitoisuus ja viikoittainen kalan kulutus huomioitiin analyysissa.

Iän myötä tapahtuvan haurastumisen taustalla on tulehdustila ja puutteellinen ravitsemus. D-vitamiini ja omega-3-rasvat kummatkin lievittävät tulehdusta ja parantavat ravitsemusta, joten niiden voisi ajatella ehkäisevän haurastumista. Nyt julkaistujen tulosten valossa niin ei näyttäisi olevan, mutta on silti mahdollista, että hyötyjä havaitaan potilailla, joiden ruokavalio on yksipuolinen ja D-vitamiinin saanti puutteellista.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Ilta Sanoma
lundi 10 octobre 2022 13:32:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.