Max Verstappen sai tietää maailmanmestaruudestaan sekavien vaiheiden jälkeen.
Max Verstappenin (edessä vas.) maailmanmestaruuden varmistumista edelsivät epätietoiset vaiheet. Kuva: Kim Kyung-Hoon / Reuters
Suzukan dramaattisessa F1-osakilpailussa maailmanmestaruuden lopulta varmistanut Max Verstappen kommentoi Autosportissa kisan jälkeen koettuja hämmentäviä hetkiä.
Hollantilainen ajoi lyhennetyn kisan voittoon, mutta epätietoisuus pisteidenjaosta sekoitti tilannetta.
-?Kisan aikana minulla ei ollut hajuakaan, miten pisteidenjaon kanssa tehdään. Maaliintulon jälkeen oli, että ok, upea kisa ja hyvät pisteet, mutta ei mestaruutta vielä, Verstappen sanoi.
Voittaja oli antamassa kisan jälkeen haastattelua, kun hänen mekaanikkonsa riehaantuivat. Oli tullut tieto, että Verstappenin pahin uhkaaja Charles Leclerc oli pudonnut aikarangaistuksensa takia loppusijoituksissa toiselta sijalta kolmanneksi.
-?En edelleenkään tiennyt, tuleeko kisasta täydet pisteet, puolet vai 75 prosenttia. Sitten (Fian edustaja) tuli luokseni kertomaan, että olen maailmanmestari. Juhlimme, mutta sitten minulle kerrottiin, että minulta puuttuu edelleen pisteitä. Se oli hieman outoa, Verstappen kertasi Autosportin mukaan.
Eri sekoilujen jälkeen Verstappen sai kuin saikin riittävästi pisteitä maailmanmestaruuden varmistamiseksi.
-?Rehellisesti sanottuna en välitä, että asia oli sekava. Se oli mielestäni jopa aika hauskaa, koska tulokset eivät muutu.
Red Bullin työntekijät juhlivat Max Verstappenin maailmanmestaruutta villisti. Kuva: ISSEI KATO / Reuters
Verstappen voitti maailmanmestaruuden myös viime vuonna.
Tämä kausi jatkuu vielä neljällä osakilpailulla, joista seuraava on ohjelmassa Yhdysvalloissa 23. lokakuuta.
TetraSys Oy.