Ilta Sanoma

Sataa, sataa ropisee - ja syyslomia viettävien koululaisten varpaitakin saattaa palella.

Lokakuusta on tulossa sateinen.

Lokakuusta on tulossa sateinen. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Sää jatkuu ensi viikolla keskimääräistä lokakuuta lämpimämpänä. Forecan ennusteessa on kuitenkin merkkejä myös tavanomaista sateisemmasta säästä.

Tulevien neljän viikon aikana vesisateet nimittäin piiskaavat Suomea tavanomaista useammin, mikäli on uskominen Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoretta kuukausiennustetta.

Ja osansa sateista saavat syyslomiaan viettävät koululaiset.

- Tulevat viikot vietetään kuukausiennusteen mukaan Suomessa viikkokeskiarvoihin nähden matalapainepainotteisessa, lämpimässä ja pikemmin sateisessa kuin kuivassa säässä, Forecan meteorologi Joanna Rinne sanoo sääyhtiön verkkosivuilla julkaistussa jutussa.

Sateenvarjot kannattaa kaivaa esille.

Sateenvarjot kannattaa kaivaa esille. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Koululaisten syyslomia vietetään 17.10. ja 24.10. alkavilla viikoilla.

Arvion mukaan ensimmäisellä syyslomaviikolla sateita tulee ajankohdan keskiarvoja enemmän ainakin Suomen eteläpuoliskolla sekä laajalla alueella Itämeren ympärillä.

Myös lämpötilat ovat ennusteen mukaan muutamia asteita tavanomaista lämpimämmät.

Rinne muistuttaa, että pitkälle ulottuvat sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä.

Ilta Sanoma
Saturday, October 8, 2022 11:35:00 PM Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.