Ilta Sanoma

Vihreät on ottanut taas maapallon logoonsa.

Vihreiden johtaja Maria Ohisalo kertoo, että logon maapallo on paluuta juurille.

Vihreiden johtaja Maria Ohisalo kertoo, että logon maapallo on paluuta juurille. Kuva: Vihreät

Vihreät julkaisi lauantaina uuden visuaalisen ilmeensä. Puolue on jälleen ottanut käyttöönsä maapallologon.

-?Maapallo symboloi hyvinvoivan ympäristön lisäksi myös hyvinvoivia ihmisiä ja taloudellista kestävyyttä, niin paikallisesti kuin planeetan tasolla, puolueen puheenjohtaja ja ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo kirjoittaa Twitterissä.

Ohisalo huomauttaa, että maapallo on myös paluuta juurille: Vihreillä on ollut historiansa aikana useita maapallologoja.

Ohisalon julkaisemasta videosta ilmenee, että puolueella on ollut sydämen muotoinen maapallo, realistisen näköinen maapallo, sinivalkoinen maapallo ja myös tekstilogo ilman maapalloa.

Vihreiden tiedotteen perusteella myös puolueen käyttämät värit ja fontit uudistuvat. Päävärinä pysyy vihreä, mutta sävy muuttuu sen mukaan aiempaa modernimmaksi ja maanläheisemmäksi. Lisäksi puolue käyttää tehostevärejä.

Edellisen kerran puolue uudisti koko visuaalisen ilmeensä vuonna 2006.

Ilta Sanoma
samedi 8 octobre 2022 16:30:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.