Ilta Sanoma

Myyrmannin räjähdyksen motiivi ei koskaan selvinnyt. Teoriat vaihtelevat onnettomuudesta itsemurhaiskuun.

Myyrmannin räjähdys tapahtui Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa kauppakeskus Myyrmannissa perjantaina 11. lokakuuta 2002 klo 19.35.

Räjähdyksessä kuoli seitsemän ihmistä ja loukkaantui lähes 200. Kuolleista kolme oli lapsia ja neljä aikuista. Yksi kuolonuhreista oli pommin rakentaja ja räjäyttäjä Petri Erkki-Tapio Gerdt, 19-vuotias vantaalainen kemianopiskelija. Pommi räjähti Myyrmannin katutason penkillä istuneen Gerdtin sylissä surmaten hänet heti.

Kemian opiskelija ja harrastaja Gerdt oli rakentanut pommin itse. Se oli tehty kahden litran virvoitusjuomapulloon, jossa oli ANNM-nimistä räjähdeainetta sekä tuhansia teräshauleja ja jonkin verran nauloja. Räjähdyksen voima oli niin kova, että hauleja löytyi seinistä vielä 70 metrin päästä räjähdyspaikasta.

Iskun motiivi ei ole selvinnyt. Poliisitutkinnan mukaan Gerdtillä ei ollut itsetuhoisia ajatuksia, eikä halua surmata toisia ihmisiä. Gerdtin uskotaan kuitenkin halunneen räjäyttää pommin juuri Myyrmannissa, mutta mahdollisesti sulkemisajan jälkeen, sillä pommissa oli ollut ajastin. Motiivista spekuloitaessa on kolme teoriaa noussut yli muiden: onnettomuus, itsemurhaisku ja epäonnistunut tarkoituksellinen pommi-isku.

Onnettomuusteoriaa on tuonut esiin Petri Gerdtin isä Armas Gerdt kirjassaan Petrin matka Myyrmanniin (Gummerus 2004). Isä arvelee, että Petri oli ollut viemässä pommia Myyrmannin läheiseen metsään räjäyttääkseen sen siellä. Koska suunnitellulla räjäytyspaikalla saattoi olla ihmisiä, Petri Gerdt olisi pommireppunsa kanssa tullut Myyrmanniin odottelemaan paikan tyhjenemistä, ja pommi olisi sitten räjähtänyt vahingossa.

Itsemurhaisku-teoria ei ole saanut tukea rikostutkimuksista. Petri Gerdt ei jättänyt jälkeensä minkäänlaista itsemurhaviestiä eikä Gerdt julistautunut minkään poliittisen tai uskonnollisen ääri-ideologian vakaumukselliseksi kannattajaksi.

Poliisin rakentama kuva Petri Gerdtistä.

Poliisin rakentama kuva Petri Gerdtistä. Kuva: Poliisin esitutkinta-aineisto

Epäonnistuneen mutta tahallisen pommi-iskun mahdollisuus on myös suljettu poliisitutkinnassa lähes kokonaan pois. Gerdtillä ei ollut tahalliselle iskulle minkäänlaista motiivia, politiikka ei häntä kiinnostanut, ainoastaan pommit ja niiden tehovaikutus. Tahallisuutta vastaan puhuvat myös jotkin rikostutkinnassa ilmi tulleet seikat. Myyrmannin kauppakeskus peruskorjattiin räjähdyksen jälkeen. Taloudelliset vahingot nousivat noin kahteen miljoonaan euroon.

Ilta Sanoma
samedi 8 octobre 2022 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.