Ilta Sanoma

Euroviisut järjestetään ensi keväänä Britanniassa Ukrainan sijaan. Viisukaupungiksi on nyt valikoitunut Liverpool.

Euroviisut järjestetään perinteisesti edellisen vuoden voittajan kotimaassa. Ensi keväänä tilanne on kuitenkin toinen, sillä viisut järjestetään toiseksi sijoittuneessa Britanniassa Ukrainan sijaan.

Euroviisut järjestetään perinteisesti edellisen vuoden voittajan kotimaassa. Ensi keväänä tilanne on kuitenkin toinen, sillä viisut järjestetään toiseksi sijoittuneessa Britanniassa Ukrainan sijaan. Kuva: Christophe Gateau/dpa via ZUMA Press

Euroopan yleisradiounioni EBU ja BBC tiedottavat, että euroviisut järjestetään ensi keväänä Liverpoolissa.

Tiedotteen mukaan vuoden 2023 Eurovision laulukilpailun finaali järjestetään Liverpool Arenalla lauantaina 13. toukokuutta. Semifinaalit kisataan samassa paikassa 9. ja 11. toukokuuta.

EBUn ja BBC:n mukaan Liverpool valikoitui viisukaupungiksi halukkaiden kaupunkien joukosta sen vahvan infrastruktuurin ansiosta. Kaupunki pystyy majoittamaan tuhansia viisudelegaatioiden jäseniä, faneja ja journalisteja. Valinnassa tarkasteltiin lisäksi myös kaupungin kulttuuritarjontaa.

Kisoista kiinnostuneita kaupunkeja olivat Liverpoolin lisäksi muun muassa Glasgow, Leeds ja Manchester.

Ensi vuoden euroviisut järjestäjinä toimivat BBC ja EBU yhteistyössä Ukrainan yleisradioyhtiön UA:PBC:n kanssa.

Ukrainan edustaja Kalush Orchestra voitti euroviisut Stefania-kappaleellaan Torinossa toukokuussa 2022, mutta kilpailua ei järjestetä maassa Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vuoksi.

Britannia sijoittui kevään euroviisuissa toiseksi. Maata edusti Sam Ryder kappaleella Space Man.

Heinäkuussa tiedotettiin, että Britannia ottaa vastuun ensi kevään kilpailujen järjestämisestä.

Ilta Sanoma
samedi 8 octobre 2022 00:32:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.