Ilta Sanoma

Bubble Effe juoksee ensimmäisen startin Kuislan tallista.

Bubble Effe yrittää ykkösradalta koko matkan johtoa. Kuvassa elegantti ori valmistautuu lähtöönsä vuoden 2021 St Michel-raveissa.

Bubble Effe yrittää ykkösradalta koko matkan johtoa. Kuvassa elegantti ori valmistautuu lähtöönsä vuoden 2021 St Michel-raveissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten / Sukuposti.net

Turun kaksipäiväisten ravien päähuomio keskittyy siihen mikä kylmäverinen kruunataan Pohjoismaiden Mestariksi, mutta viikonloppuna nähdään tietysti myös kovan luokan lämminverisiä.

Niistä eittämättä mielenkiintoisin on 5-vuotiaille rajatussa Fabritius Memorial-lähdössä juokseva Bubble Effe.

Lähes 240?000 euroa urallaan tienannut italiaano kävi juhannuksena kilpailemassa Härmän PowerParkissa. Ori teki alun laukan jälkeen lähes mielipuolisen suorituksen. Se sai lähes kaiken raviurheilun saralla nähneen ja kokeneen Reima Kuislan hevostutkan piippaamaan lujaa.

-?Bubble Effe kulki laukan jälkeen ulkoratoja pitkin pitkään 08-vauhteja ja se oli muutenkin ihan maailmanluokan esitys. Tuo osoitti, että sillä on vauhtia ja on myös väsymätön. Uran esitykset ovat olleet epätasaisia. Silloin kun Bubble Effe on ollut hyvä, niin se on pystynyt pärjäämään kovissa lähdöissä, eikä matkalla ole ollut mitään merkitystä, Kuisla sanoo.

Härmän startin jälkeen Kuisla ei aikaillut, vaan otti yhteyttä Bubble Effen italialaisiin omistajiin.

-?Se oli rikkaan suvun omistuksessa ja ajattelin, että noinkohan sitä pystyy ostamaan. Tämäkin tapaus osoitti, että aina kannattaa kysyä. Päästiin hinnasta sopuun ja tehtiin kaupat.

Bubble Effe juoksi omistajanvaihdon jälkeen vielä muutaman startin Alessandro Gocciadoron treenistä. Ne sujuivat hieman kuin orin koko ura pienoiskoossa. Lindesbergin komean voiton jälkeen ei tullut enää onnistumisia ja ravin kanssa oli ongelmia.

Elokuun lopussa Kuisla ottikin hevosen omaan talliinsa.

-?Siinä on ollut kaikenlaista laittamista. Ei mitään isoa, mutta kaikkea pientä. Se oli vähän kuin jumissa koko hevonen, eikä se mikään ihme ollut. On hoidettu vähän melkein joka paikasta. Polvia, kintereitä, selkää ja ties mitä. Kahdellakin eri hierojalla on käyty, viimeksi viime viikolla Tuula Pursiaisella, joka avasi jumipaikkoja hevoselta. Pikkuisen treenaaminenkin on ollut katkonaista hoitojen takia.

Kaikkien ongelmakohtien löytäminen ei ole ollut yksinkertaista.

-?Se on siitä hankala hevonen eläinlääkärille ja valmentajalle, kun ori ei näytä kipuaan. Ei reagoi mihinkään taivutteluihin, vaan se pitää ajaessa yrittää katsoa mitä paikkoja pitäisi hoitaa.

Bubble Effen piti aloittaa jo neljä viikkoa sitten Torniossa, mutta silloin ori jäi pois.

-?Viimeistelyhiitissä ravi ei ollut hyvää ja jätin pois. Nyt tilanne on erilainen. Hevonen on huomattavasti rennompi kuin tullessaan ja ravaa paljon paremmin.

Turussa on uusi yritys. Alkuviikon hiitti loi entisestään uskoa valmentajaan.

-?Laitettiin sille Spyderin jenkkikärryt perään ja ajattelin mitähän tästä tulee, lähteekö hevonen ihan käsistä. Se on kiltti ori, mutta ajaessa ollut vähän reipas. Se oli kuitenkin todella rauhallinen. Saa nähdä onko tuo hyvä vai huono merkki. Ehkä hoidot ovat tepsineet ja rauhallisuus johtui siitä. Hiitissä ravi kävi hyvin.

Bubble Effe juoksee samoilla kärryillä myös Turussa. Orin rattaille hyppää Antti Teivainen.

Lauantain lähdössä Bubble Effen pahimmaksi vastustajaksi uumoillaan Veijo Heiskasen tallin tähteä Kurri Jari Bokoa.

-?Kunnioitan kovasti Kurri Jari Bokoa, joka on todella hyvä hevonen, mutta silti olen pettynyt jos ei pärjätä. Tämä on kuitenkin näyttänyt kovinta kapasiteettia lähdön hevosista. Odotan koko matkan johtoa. Korostan kuitenkin, että tämä on hieman kokeiluluontoinen startti.

Jos kaikki menee lauantaina hyvin, niin Bubble Effe ei ole ainakaan heti jäämässä talvitauolle.

-?Tarkoitus olisi päästä normaaliin starttirytmiin. Tämä on raviltaan sellainen hevonen, ettei hokit välttämättä sovi. Tämä on niin hyvä hevonen, että sen voi lähettää ulkomaillekin. Katsotaan sitten mitä tehdään.

Kuislalla on toinenkin hevonen 6?000 euron ykköspalkinnolla ajettavassa Fabritius Memorialissa. Takarivistä starttaava Mandela Zon tulee myös seinäjokelaisen tallista.

-?Se on vähän Bubble Effen matkakaverina. Uskon, että kiltit orit matkustavat keskenään hyvin. Ei tämäkään huono ole, sillä on liian vähän rahaa kykyihin nähden. Huonot hevoset eivät voita Ruotsin finaaliraveissa. Bubble Effe on silti tallin ehdoton ykköshevonen.

Ilta Sanoma
vendredi 7 octobre 2022 15:05:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.