Ilta Sanoma

U-kirjaimen muotoon leikattu tukka nostaa hiusten painopistettä kohti tyveä.

Seuraava tukkaidoli onkin Monica Geller (keskellä).

Seuraava tukkaidoli onkin Monica Geller (keskellä). Kuva: WARNER BROS TV / Album / MVPhotos

Frendien Rachelin eli Jennifer Anistonin kuuluisaksi tekemä kerrostettu leikkaus on sekä klassikkokamaa että jälleen trendikäs: voimakkaasti kerrostettu tukka saa eri pituuksista nostetta ja kehystää kasvoja nätisti.

Jos kerrostettu malli ei ole oma juttu, mutta ysärihenkinen tukka houkuttelee, on aika kääntää katseet Rachelin aisaparin Monican suuntaan. Monican hiusmallia nimittäin mukailee kampaajien keskuudessa hypetetty U-kirjaimen muotoon tehty leikkaus.

Leikkauksen idea on Alluren haastatteleman hiustaiteilija Rachel Seltin mukaan siinä, että yleensä hiukset ovat takaa huomattavasti paksummat kuin pään sivuilta. Selt kertoo, että U-mallia tehdessä hiukset vedetään ensin keskijakaukselle aina otsalta niskaan asti. Seuraavaksi molemmat osiot vedetään vuorollaan kasvojen eteen ja latvoja leikataan sakset pystyasennossa. Tällä tyylillä latvat kevenevät ja volyymin painopiste siirtyy ylemmäs kohti tyveä, jolloin tukka näyttää tuuheammalta.

Monican hiusmallia mukailee tällä hetkellä kampaajien keskuudessa hypetetty U-leikkaus.

Monican hiusmallia mukailee tällä hetkellä kampaajien keskuudessa hypetetty U-leikkaus. Kuva: Courtesy Everett Collection / Everett / MVPhotos

Lopputuloksessa hiuksissa on kyllä kerroksia, mutta hyvin maltillisesti. Kun tukan harjaa taakse, piirtyy U-kirjain kauniisti esille hiuksista: kerrokset sulautuvat toisiinsa ja tukka saa luonnollista nostetta.

Leikkaus sopii ihan kaiken pituisille hiuksille ja kaikille hiuslaaduille, mutta Seltin mukaan erityisen passeli se on hennoille hiuksille. Erilaiset otsikset tasamittaisesta tyylistä pitkään verho-otsikseen täydentävät U-tukkaa mainiosti. Jos tukkaan on aiemmin leikattu kerroksia, ei sekään haittaa!

Kirsikkana kakun päällä malli on suhteellisen helppo ylläpitää: riittää, kun tukasta käy siistimässä kuuden-kahdeksan viikon välein kaksihaaraiset.

Alla olevilta videoilta näet esimerkit U-leikkauksista.

Ilta Sanoma
vendredi 7 octobre 2022 13:30:00 Categories: Ilta Sanoma Tyyli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.