Ilta Sanoma

Asia selviää yhtiön työntekijöille lähetetystä talouskatsauksesta, kertoo Wall Street Journal.

TikTokin hurja kasvu ei ole tullut ilmaiseksi.

TikTokin hurja kasvu ei ole tullut ilmaiseksi. Kuva: Dado Ruvic / Reuters

Videopalvelu TikTokin emoyhtiö, kiinalainen ByteDance teki viime vuonna yli 7 miljardin dollarin tappiot, uutisoi talouslehti Wall Street Journal. Lehti perustaa tietonsa talouskatsaukseen, jossa yhtiö kertoi työntekijöilleen tappioiden kolminkertaistumisesta.

Tappiota selittävät valtavat investoinnit, joihin yhtiö turvautui jatkaakseen valtavaa kasvuaan. Vuoden 2022 ensimmäisellä vuosineljänneksellä laskettu käyttökate kuitenkin osoitti yhtiön synkimmän vaiheen olevan mahdollisesti helpottamassa.

WSJ:n mukaan TikTok on ollut raskaiden tappioiden kierteessä vuosikaudet, mutta Kiinan Pekingissä pääkonttoriaan pitävä ByteDance on pitänyt liiketuloksensa visusti salassa. Yhtiö on saanut viime kuukausina runsaasti negatiivista julkisuutta käyttäjien yksityisyydensuojaa loukkaavien toimiensa vuoksi.

BuzzFeed News uutisoi kesällä yhtiön sisäisistä keskusteluista vuotaneista nauhoituksista, joiden perusteella kiinalaisilla työntekijöillä oli pääsy amerikkalaisten käyttäjien ei-julkiseen dataan.

Sellaista tietoa voivat olla esimerkiksi syntymäpäivät, puhelinnumerot ja muut tiedot, joita kerätään, mutta joita ei näy käyttäjien profiileissa.

TikTok-sovellus on suosittu varsinkin nuorten parissa. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on halunnut tutkia enemmän TikTokin ja muiden kiinalaisten omistamien sovellusten aiheuttamia turvallisuusriskejä.

Ilta Sanoma
vendredi 7 octobre 2022 11:37:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.