Ilta Sanoma

Trojenan vuoristoseutua aiotaan rakentaa yli 500 miljardilla eurolla. Järjestäjät sanovat kunnioittavansa luontoa.

Saudi-Arabia aikoo isännöidä Aasian vuoden 2030 talvikisoja Neomin uudessa megakaupungissa Abakanlahden rannalla. Varsinainen kisapaikka sijaitsee vuorilla noin 50 kilometrin päässä rannikolta Trojenassa.

Saudi-Arabia aikoo isännöidä Aasian vuoden 2030 talvikisoja Neomin uudessa megakaupungissa Abakanlahden rannalla. Varsinainen kisapaikka sijaitsee vuorilla noin 50 kilometrin päässä rannikolta Trojenassa. Kuva: Neom / AFP

Ensin Saudi-Arabia kertoi haluavansa jalkapallon MM-kisat 2030, ja nyt se saa Aasian maiden talvikisat järjestettäväkseen alueelle, jossa ei ole lunta eikä kovin paljon pakkastakaan.

Saudi-Arabia ja talvikisat ei vaikuta pohjoismaisesta näkökulmasta kaikkein luonnollisimmalta yhdistelmältä, mutta Aasian maiden 2029 talvikisat myönnettiin tiistaina maan järjestettäväksi.

Kisapaikka Trojena sijaitsee maan luoteisosissa vuoristoalueella, jossa lämpötila putoaa talvisin pakkasen puolelle.

Ilmakuva Neomin alueesta.

Ilmakuva Neomin alueesta. Kuva: LUCAS JACKSON

Kisapaikkojen rakentaminen vaatii silti paljon työtä ja vuolaasti valuuttaa. Saudi-Arabian on tarkoitus rakentaa aavikolle 500 miljardin dollarin (505 miljardia euroa) futuristinen kaupunkiympäristö, johon kuuluu ympäri vuoden toimiva talviurheilukeskus.

Saudi-Arabiaan suunnitellaan suuria.

Saudi-Arabiaan suunnitellaan suuria. Kuva: NEOM Tech & Digital Holding Co/Thomson Reuters Foundation

Tämän hetken 14 vuorokauden sääennusteen mukaan hiihtoalueella ei lämpötila laske kertaakaan alle 32:n celciusasteen.

Pinta-ala on hankkeen järjestäjien mukaan yhteensä noin 37 neliökilometriä.

- Saudi-Arabian aavikosta ja vuoristosta rakennetaan talviurheilun leikkikenttä, Aasian maiden olympiajärjestö Oca perusteli isännyyspäätöstä Phnom Penhissä järjestetyssä kokouksessa.

Talvikisojen maisemissa ajettiin Pariisi-Dakar-rallia tammikuussa vuonna 2021.

Talvikisojen maisemissa ajettiin Pariisi-Dakar-rallia tammikuussa vuonna 2021. Kuva: HAMAD I MOHAMMED

Aasian kisojen rakentaminen on tarkoitus saada valmiiksi hyvissä ajoin vuonna 2026. Trojenaan rakennetaan ympärivuotisten hiihtomahdollisuuksien lisäksi yli kolmen kilometrin pituinen tekojärvi, luksushotelleja ja huviloita.

Ekonomistit ja jopa arkkitehdit ovat arvostelleet Saudi-Arabian lennokkaita suunnitelmia. Kruununprinssi Mohammed bin Salman kuitenkin vakuuttaa, että hanke "määrittää ekomatkailun uudelleen luomalla paikan, joka korostaa pyrkimystämme suojella luontoa ja parantaa yhteisön elämänlaatua."

Trojenan rakentamista johtava Philip Gullett lupaa, että Trojenan vieressä sijaitsevaa luonnonsuojelualuetta varjellaan huolella.

- Lähestymistapaamme kuuluu alueen kasviston ja eläimistön arvon ymmärtäminen ja kunnioitus, Gullett sanoo.

Trojenan alue sijaitsee 1?500-2?600 metriä merenpinnan yläpuolella.

Arvostelijat tuomitsevat Ocan yksimielisestä päätöksestä ja järjestäjien mukavista lupauksista huolimatta Aasian kisojen talviurheiluhankkeen Saudi-Arabiassa "urheilupesuksi", jossa maan mainetta kiillotellaan urheilun avulla.

Neomin

Neomin "älykylää" suunnitellaan tällaiseksi.

Saudi-Arabia onkin ollut urheilurintamalla aktiivinen. Maassa on järjestetty esimerkiksi näkyviä nyrkkeilytapahtumia ja F1-kisoja. Myöhemmin tässä kuussa maassa käynnistellään golfin LIV-kiertuetta, johon on houkuteltu nimekkäitä pelaajia Yhdysvaltain PGA:sta.

Saudi-Arabia on ilmoittanut myös kiinnostuksensa jalkapallon MM-kisojen järjestämiseen. Vuonna 2034 maan pääkaupungissa Riadissa järjestetään Aasian kesäkisat, ja sen jälkeen tavoitteet ovat vielä korkeammalla.

- Olympiaisännyys on lopullinen tavoitteemme, Saudi-Arabian urheiluministeri prinssi Abdulaziz bin Turki al-Faisal kertoo.

- Maamme on mielestäni todistanut, että pystymme siihen.

Ensimmäiset Aasian talvikisat järjestettiin vuonna 1986 Japanin Sapporossa ja Trojenan kisat ovat yhdeksännet. Japanin lisäksi talvikisoja ovat isännöineet Kiina, Etelä-Korea ja Kazakstan.

Saudi-Arabian aavikolle ja vuoristoon rakennetaan talviurheilun leikkikenttä.

Saudi-Arabian aavikolle ja vuoristoon rakennetaan talviurheilun leikkikenttä. Kuva: HAMAD I MOHAMMED

Talvikisojen lajivalikoimaan kuuluu muun muassa maastohiihto, alppihiihto, ampumahiihto, jääkiekko ja luistelu.

Ilta Sanoma
mercredi 5 octobre 2022 21:08:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.