Ilta Sanoma

Härkä on tänään oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Me Naisten päivän horoskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat tälle päivälle kullekin horoskooppimerkille.

Kuva: Shutterstock

Sädehdit ja uhkut vetovoimaa joutumatta juurikaan pinnistelemään asian eteen. Seuraasi himoitaan, ja joku voi pettyä karvaasti jäädessään siitä paitsi.

Eteesi tulee mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää viipymättä. Olet sekä fyysisesti että älyllisesti hyvässä vireessä, ja elämässäsi riittää säpinää.

Olet luottavainen, eivätkä edes postiluukusta tipahtelevat laskut nitistä hyvää tuultasi. Hieno asenne, jonka myötä päivästäsi ei voi tulla kuin hyvä.

Olet hajottanut energiaasi liikaa. Siksi mikään ei etene, ja takkisi tuntuu tyhjältä. Pysähdy, kerää voimia ja tartu asioihin jämäkästi yksi kerrallaan.

Olet sanavalmis ja nokkela ja viihdyt seurueiden keskipisteenä saamastasi positiivisesta huomiosta nauttien. Muista antaa suunvuoro välillä muillekin.

Olet vauhdikas ja altis hukkaamaan tavaroitasi. Et muutenkaan malta kiinnittää riittävästi huomiota yksityiskohtiin, mikä saattaa kostautua myöhemmin.

Eteesi tulee tänään monenmoista selvitettävää, mutta suoriudut kaikesta tyylikkäästi ja malttiasi menettämättä, joten päivästäsi tuleekin mitä mainioin.

Onnistut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jokin kohtaaminen tai elämys tekee sinuun suuren vaikutuksen ja nostaa mielialaasi pitkäksi aikaa.

Tarjolla on tänään niin paljon kaikkea hauskaa ja houkuttelevaa, että mahdolliset suunnitelmasi rauhallisesta koti-illasta voivat muuttua melkoisesti.

Edessäsi on näytön paikka, mikä voi jännittää. Ei hätää, taustatyö on tehty ja hallitset asian. Kunhan nyt vain pidät hermosi kurissa, niin hyvä tulee.

Taloustilanteesi voi nyt mahdollistaa jonkin pitkään vaalimasi haaveen toteuttamisen. Tee se hyvällä omallatunnolla ja nauti. Ilosi tarttuu muihinkin.

Olet venyttänyt jaksamisesi rajoja, ja nyt on aika hiljentää tahtia. Seuraelämä on vireää ja antoisaa ja auttaa sinua lataamaan akkusi uusia koitoksia varten.

Ilta Sanoma
mercredi 5 octobre 2022 04:30:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.