Ilta Sanoma

Työnantajan mukaan hoitajien sopimus on samaa tasoa kuin muulla kunta-alalla.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Tuskin oli muste ehtinyt kuivua, kun hoitajajärjestöt Tehy ja Super sekä työantajaa edustaja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT alkoivat kiistellä, mitä tuli sovittua.

Peruskysymys kuuluu, saivat hoitajat pitkällä työtaistelullaan sovittua mitään ylimääräistä ja parempaa palkkaa kuin muu kunta-ala sopi kesällä. Hyvinvointialueille tuleva palkkaharmonisointi toisi joka tapauksessa hoitajille palkankorotuksia.

Työnantajaa edustavan KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen toi Ylen A-studiossa esille, että hoitajajärjestöjen sopimus on samaa tasoa kuin kunta-alan sopimus.

Hoitoalan ratkaisu perustuu sovintoehdotukseen, joka taas perustuu sovittelulautakunnan tekemään sovintoehdotukseen. Siihen perustuvat kunta-alan muiden alojen kanssa tekemät sopimukset kesäkuussa.

-?Taustalla on yleinen linja eli perusratkaisu. Sen päälle tulee palkkojen kehittämisohjelma viisi vuotta. Se mitä sovittiin muuta, koskee hyvinvointialueitten ja tässä tapauksessa sote-sopimuksen palkkojen yhteensovittamista ja palkkausjärjestelmien kehittämistä.

Jalosen mukaan käydyissä neuvotteluissa kyettiin sopimaan, mikä kustannus syntyy palkkojen yhteensovittamisesta eli palkkaharmonisoinnista.

Sovitteluesityksessä on laskettu, että palkkojen yhteensovittaminen tarkoittaa 6 prosentin korotusta.

-?Se on rahaa, joka olisi joka tapauksessa tulossa hyvinvointialueille.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen laski Ylen A-studiossa, että hoitajat pääsivät tavoitteeseensa, jonka mukaan hoitajien palkat nousevat 3,6 prosenttia vuodessa yli yleisen linjan.

-?Meidän pelastusohjelmamme tavoitteena oli pitkäaikainen maali, että esimerkiksi sairaanhoitajan palkka alkaisi kolmosella viidessä vuodessa. Nyt me päästään samaan lopputulokseen kolmessa vuodessa.

Rytkösen mukaan hoitajat saavat enemmän kuin kesällä sovittiin kunta-alalla.

-?Kesällä tehty oli 5 prosenttia ja nyt saatiin 6 prosenttia. Se on minun matematiikalla yli tuplat.

Ilta Sanoma
mardi 4 octobre 2022 01:28:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.